Kirjoittanut
Läheinen suhde luontoon herättelee myös jumalasuhdetta, uskoo kristillisen luonnonsuojelujärjestön A Rochan puheenjohtaja Panu Pihkala.
Hengellisyyttä ja luontoa ei voi erottaa toisistaan. Luomakunta on Raamatussa ja kirkon perinteessä läsnä kaikkialla, kristillisen luonnonsuojelujärjestön A Rocha Suomen puheenjohtaja Panu Pihkala näkee.
Suhde ympäristöön vaikuttaa kaikkeen, mitä ihminen on, ajattelee ja tuntee. Tämän vuoksi vanha viisaus pitää Pihkalan mielestä paikkansa: ”Jos haluat oppia tuntemaan Jumalaa, lähde merille!”
– Luonnon keskellä ihminen muistaa pienuutensa ja maailman ihmeellisyyden. Nämä kokemukset muokkaavat syvällisesti jumalakuvaamme, Pihkala kuvailee.
Hän muistuttaa, että yhteys luontoon ja luonnon prosessien ymmärtäminen on myös hyvänä apuna – ellei peräti välttämätöntä – Raamatun ja kirkollisen kielen ymmärtämiselle.
Voiko luonnon kanssa keskustella?
Panu Pihkala on pastori, tutkija ja kirjailija, joka vaihtoi vuonna 2010 seurakuntapapin hommat tutkimustyöhön. Nykyään hän työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.
Hänen gradunsa käsitteli ympäristökysymyksiä luterilaisessa maailmanliitossa. Väitöskirjassaan hän tutki ekumeenisen ekoteologian historiaa.
Nyt työn alla on niin kutsuttujen tunnustus- ja tunnistamisteorioiden (recognition theories) soveltaminen ympäristökysymyksiin.
– Ympäristön arvo pitäisi tunnustaa paremmin. Yhteiskunnassa keskustellaan siitä, millä ehdoilla tämä voi toteutua. Luonto ei ole samalla tavalla bilateraalinen kumppani kuin vaikkapa valtio tai vähemmistöryhmä, luonnon kanssa ei voi neuvotella. Ympäristön arvon tunnistamisesta ja tunnustamisesta voidaan kuitenkin neuvotella esimerkiksi luonnon puolesta puhuvien ryhmien kanssa, Pihkala selostaa vaikeaa aihettaan.
Varjeleminen on vanhurskautta
Kuuluisa yhdysvaltalainen, luterilainen ekoteologi Joseph Sittler kuitenkin muistutti, että luonto kyllä ilmaisee mitä se tahtoo ja tarvitsee.
– Sittlerin mukaan maailmaan on sisäänrakennettu periaate, jossa metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Ihminen voi tuottaa itselleen tuomion maailmaan sisäänrakennetun mekanismin kautta. Viljeleminen ja varjeleminen, jota voi kutsua myös vanhurskauden toteuttamiseksi, puolestaan tuottaa myös ihmiselle hyvää, Pihkala kuvailee.
Portugalissa perustettu kristillinen luonnonsuojeluliike A Rocha aloitti toimintansa Suomessa vuonna 2002. Järjestössä on hiljattain koettu sukupolvenvaihdos.
– Olemme kirkastaneet näkyämme siitä, mitä haluamme tehdä ja olla, Pihkala sanoo.
Nyt keskeistä on ympäristövastuun edistäminen kristittyjen parissa yhteistyössä seurakuntien ja muiden toimijoiden kanssa. Järjestö tuo myös yhteen erilaisia ympäristötoimijoita ja kristittyjä.
Tärkeä yhteistyökumppani on kirkon ympäristöasioiden seurantaryhmä, jonka tuore puheenjohtaja on piispa Björn Vikström.
Muotia nyt: Ekososiaalinen sivistys
Ympäristökasvatuksen uusi muotisana on ekososiaalinen sivistys. Sitä A Rocha haluaa edistää.
– Sivistykseen kuuluu myös luonnonmaailman ja ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen ymmärtäminen. Tätä varten valmistamme ympäristökasvatusmateriaaleja ja koulutuksia seurakunnille.
Vihreät riparit ovat nykyään A Rochan organisoimia ja ylläpitämiä. Panu Pihkala toivoo, että tulevana kesänä niitä järjestettäisiin ainakin sata.
– Jotkut suuret seurakunnat, kuten Malmi, ovat päättäneet, että niiden kaikki riparit ovat vihreitä ripareita.
Pihkala vakuuttaa, että vaikka A Rochan julkisuuskuva on melko akateeminen ja ideologinen, mukaan mahtuu mieluusti myös käytännöllistä toimintaa.
Helsingin tuomiokirkkoseurakunta ja A Rocha järjestävät Luomakunnan sunnuntaina 5. kesäkuuta Bongaa kirkolta -tapahtuman, jossa kokoonnutaan aamuvarhaisella Helsingin tuomiokirkolle bongaamaan siivekkäitä. Kello kymmeneltä osallistutaan messuun.
Odottaja Paavalin kanssa
Mitä hengellisyys merkitsee Panu Pihkalalle ympäristönsuojelijana?
– Se tuo toivon, joka nousee uskosta ja luottamuksesta Jumalaan. Jumala pitää luomakunnastaan huolta. Olennaista on pyrkiä oikeaan suuntaan. Toiminnan motivaatio ja siinä jaksaminen eivät riipu siitä, onnistummeko ’pelastamaan maapallon’, Pihkala sanoittaa.
Hän lainaa Roomalaiskirjeen kahdeksatta lukua, jossa Paavali kirjoittaa kauniisti vapautustaan odottavasta luomakunnasta.
– Suurimmat kirkkokunnat ovat yhtä mieltä siitä, että kyse on luodun maailman kirkastamisesta. Tämä ei ole kertakäyttömaailma vaan kierrätysmaailma.
