Kirjoittanut
Smolar nauhoitti Stillerin kertomia tarinoita 1960-luvulla ja kirjoitti niistä myöhemmin kirjan. Uusi kirjaan perustuva elokuva on Smolarin mielestä onnistunut.
Juuri ensi-iltansa saanut Klaus Härön ohjaama Ei koskaan yksin -elokuva perustuu Rony Smolarin vuonna 2003 ilmestyneeseen romaaniin Setä Stiller – Valpon ja Gestapon välissä (2003). Romaani kertoo Suomen juutalaisten kohtalon vuosista sota-aikana. Talvisodan aikana Suomeen muualta tulleiden juutalaispakolaisten asema kävi vaikeaksi natsi-Saksan ryhtyessä Suomen aseveljeksi. Saksa alkoi vaatimaan Suomelta juutalaisten pakkoluovutuksia.
Luovutukset olisivat saattaneet tapahtua kaikessa hiljaisuudessa ellei turvapaikan hakijoita olisi päätynyt auttamaan juutalaisen seurakunnan vaikuttaja ja liikemies Abraham Stiller (1885-1972).
Seurakuntalaisen päätoimittaja Sari Savela haastattelee Smolaria ensi maanantaina ilmestyvässä Viikon seurakuntalainen -podcastissa Radio Deissä.
Kuinka Smolar sai ajatuksen kirjoittaa kirjan juuri Abraham Stilleristä?
– Abraham Stiller oli naimisissa isoäitini siskon kanssa. Aina kun oli sukutapahtumia, perhetilaisuuksia tai merkkipäiviä, Stiller oli läsnä. Nuorena miehenä ja poikana muistan kuulleeni, miten muut keskustelivat Stillerin sodan aikaisista saavutuksista: mitä hän oli tehnyt, kenen puolesta taistellut ja niin edelleen, Smolar kertoo.
– Vuonna 1966 kun minulle oli tullut ikää enemmän, kannoin kelanauhurin hänen eteensä, kuten tuosta elokuvastakin käy ilmi. Stiller oli vanhainkodissa silloin.
– Kolmen tunnin ajan hän kertoi minulle tarinaansa ruotsin kielellä ja minä ohjailin häntä vähän kysymysten avulla. Ja silloin aukeni koko hänen oma historiansa sodan aikana.
Smolar lupasi Stillerille, että jonain päivänä hän kirjoittaisi tämän kokemuksista kirjan.
Nauhat seurasivat Smolarin perässä tämän muuttaessa Helsingistä Turkuun ja Turusta Israeliin, jossa hän työskenteli Lähi-idän toimittajana ja toimi muun muassa Yleisradion kirjeenvaihtajana. Kiihkeä elämänrytmi vei mennessään ja vasta 1990-luvulla Smolar alkoi kuuntelemaan, mitä oli saanut nauhalle.
– Silloin minulla syttyi tarve tuottaa tekstiä, hän kertoo.
– Aina käydessäni Suomessa kyselin Stilleristä hänen aikalaisiltaan, jotka vielä elivät siihen aikaan ja sain heiltä todella hyvää lisämateriaalia. Istuin aika pitkään myös kansallisarkistossa ja löysin sieltä aivan fantastista tietoa.
Yhteiskunnallisesti valveutunut Stiller
Smolarin mukaan Stiller oli erittäin lämmin persoona, joka myös rakasti lapsia.
– Muistan itse ja minua nuoremmat muistavat hänet siitä, että liikkuessaan tuolla meidän seurakunnan porttien sisäpuolella koulun ja päiväkodin luona, hän tykkäsi tarttua lasta kädestä tai nipistää poskesta. Hän antoi myös aina jonkun karamellin.
Makeiset liittyvät Smolarin mukaan myös Stillerin varhaisempaan historiaan: hän toimi erään juutalaisen omistaman makeistehtaan myyntiedustajana ja sen myötä kierteli Suomessa.
Heistä tuli hyviä ystäviä, mitä Stiller pystyi hyödyntämään parikymmentä vuotta myöhemmin.
– Vuoden 1915 paikkeilla Stiller oli Turussa myyntimatkalla ja tapasi Wähäwäkisten kaupunginosassa sikäläisen osuuskaupan johtajan Väinö Tannerin. Heistä tuli hyviä ystäviä, mitä Stiller pystyi hyödyntämään parikymmentä vuotta myöhemmin juuri tässä pakolaiskysymyksessä.
– Stiller itse kertoo minulle nauhalla, että he keskustelivat maailman menosta. He olivat molemmat sosiaalidemokraatteja ja yhteiskunnallisesti ajattelevia. Se näkyi jopa sillä tavalla, että Stiller nuorena aviomiehenä ja kahden lapsen isänä ilmoitti vaimolleen, että hän lähtee Moskovaan katsomaan miltä vallankumous näyttää.
Smolarin mukaan Stiller lähti Venäjälle oikeastaan sen takia, että hän halusi pelastaa siellä asuvat juutalaiset. Ajatus oli, että he matkustaisivat Suomen kautta Ruotsiin.
– Mutta juutalaiset ajattelivat silloin vielä myönteisesti ja olettivat, että he kyllä vielä selviävät eivätkä he joitain tapauksia lukuun ottamatta lähteneet.
Halu antaa muille enemmän kuin itsellä oli
Mistä kumpusi Stillerin halu auttaa muita, Savela kysyy?
– Lähtökohtana oli, että hän halusi antaa muille enemmän, mitä oli itse saanut, Smolar vastaa.
Stillerin vanhemmat kuolivat hänen ollessaan vielä pieni. Hän ja hänen kaksi vuotta vanhempi veljensä Mauritz Stiller sijoitettiin kahteen eri juutalaiseen kotiin. Vasta kouluikäisinä he saivat tietää olevansa veljeksiä. Smolar kuvailee veljesten olleen hyvin erilaisia keskenään. Mauritzista tuli myöhemmin elokuvaohjaaja, joka teki uraa hetken myös Hollywoodissa. Häntä pidetään Greta Garbon ”löytäjänä” ja hänellä on jopa oma tähti Hollywoodin kuuluisalla Walk of Famella.
– Mauritz Stiller oli boheemi ja erkaantui juutalaisuudesta. Sitä vastoin Abraham opiskeli nuorempana rabbin johdolla, oli hyvin hengellinen ja ymmärsi juutalaisuuden syviä oppeja. Se kantoi läpi koko hänen elämänsä.
Savela huomauttaa, että Stillerkin kuvataan usein tietynlaisena boheemina.
– Hän käyttäytyi hyvin omaperäisesti, Smolar selittää.
– Hän oli olemukseltaan isokokoinen ja rujo ja hän vähän linkutti kävellessään. Auto oli ajanut hänen päälleen joskus 1930-luvun alussa ja lonkka oli vähän vaurioitunut. Kaikki pitivät kuitenkin hänen huumorintajustaan. Siinä piili samalla viisauksia ja siitä ihmiset tykkäsivät. Muuten hän oli vähän sellainen ”sottapytty” niin kuin hänen vaimonsa sanoi: missä tahansa hän liikkui, viikon ruokalista näkyi hänen solmiostaan.
Onnistunut kuvaus Stilleristä
Härön elokuvassa Stilleriä näyttelee Ville Virtanen, joka onnistuu Smolarin mielestä roolityössään erittäin hyvin.
– Hän ei tarvinnut kovinkaan suurta maskeerausta muistuttaakseen Stilleriä juurikin tuolloin 1930-luvulla, Smolar sanoo.
– Opetin hänelle siunaukset, jotka hän tekee elokuvassa. Ne lausuttiin siihen aikaan eri tavalla kuin tänä päivänä, vaikka teksti on hepreaa. Hän oppi ne erittäin hyvin ja asettui muutenkin rooliin erittäin hyvin. Hän oli perusteellinen pieniä yksityiskohtia myöten.
Smolar pitää muutenkin elokuvaa fantastisena.
– Näen elokuvan erittäin onnistuneena dokumenttina ja draamana. Elokuva on todella hyvä. Se on liikuttava ja hyvin ajankohtainen kun puhutaan pakolaisista ja juutalaisvastaisuudesta. Parempaan ajankohtaan tämä ei olisi voinut osua tai parempaa tekijää ei olisi voitu valita kuin Klaus Härö.
Elokuvalla on merkitystä myös Suomen juutalaiselle yhteisölle.
– Heti kutsuvierasnäytöksen jälkeen seurakuntamme johtaja laittoi minulle tekstiviestin, jossa hän sanoi, että olen tehnyt suuren kulttuuriteon Suomen juutalaisten hyväksi, Smolar kertoo.
– Minusta se oli aika palkitseva kannanotto.
