Kirjoittanut
Normaalin elämän edellytyksiin kuuluu sähkö. Pihtiputaalla unelmoidaan sadan aggregaatin patteristosta.
– Aggregaattien pärinä puhui minulle toivosta, pastori Jarkko Muhonen sanoo huokaisten kokemuksestaan kaduilla Ukrainassa.
– Niiden avulla pimeyden tilalle tulee valoa ja toivoa. Vaikka sähköt on viety, niin elämä jatkuu ja uskotaan parempaan aikaan.
Pihtiputaan helluntaiseurakunta toteutti talvella ennätysajassa humanitäärisen keräyksen ukrainalaisten hyväksi.
Keräysteemaksi haluttiin valita mahdollisimman konkreettinen ja arkinen apu. Ukrainaan päätettiin viedä bensiinikäyttöisiä aggregaatteja, joilla voidaan paikata tykistön ja ohjusten moukaroiman sähköverkoston katveita.
Idea esiteltiin joulukuun alussa seurakunnalle, ja jo pian keräysluvan saamisen jälkeen kasassa oli tavoiteltu summa, noin 10 000 euroa. Sen turvin saatiin hankittua 20 laitetta. Lopulta lahjoitettavia aggregaatteja toimitettiin 26 kappaletta.
Helluntaiseurakunnan haasteeseen tarttuivat Pihtiputaalla myös muun muassa Lions Club, Rotaryt sekä useat yritykset. Myös ihmisiltä ja seurakunnilta eri paikkakunnilta kertyi tavaraa autoihin, jotka pakattiin täyteen.
Ihmiset ovat kohtuullisen hyvissä vaatteissa.
Vain muutama viikko keräyksen alkamisesta pihtiputaalaisten kuljetuskolonna lähti jo matkalle Ukrainaan. Kärjessä ajoivat jo aiemmin alueella toimineet lähetystyöntekijät Kirsi ja Veikko Hekkala.
Matka kestää autolla ajaen kolmisen vuorokautta.
– Tietysti meitä jännitti. Toisaalta alue, johon matkustimme, ei ollut ollut pommitusten kohteena, Jarkko Muhonen kertoo.
Osa 26 aggregaatista ostettiin paikan päältä, koska apuprojekteissa myös alueen yrityksiä ja työllisyyttä on tärkeää tukea.
Ukrainassa ei kannata yrittää toimia omin päin, vaan avustustyölle tarvitaan asiantunteva yhteistyökumppani. Pihtiputaalaisten antaman avun kanavoijana toimii Betania-yhdistys, joka jo vanhastaan on toiminut suomalaisten avun jakelijana.
– Betanian toiminta on hyvin läpinäkyvää. Saimme heti valokuvia ja videoita laitteita vastaanottaneilta ihmisiltä ja seurakunnilta.
Tammikuisella matkalla otetuissa kuvissa näkyy uutisista tuttuja maisemia: sota-ajan kuluttamia mutta jo vanhastaan vaatimattomia itäeurooppalaisia koteja, avustuspaketteja iloisina vastaanottavia perheitä ja kirkassilmäisesti kameraan katsovia lapsia.
Eräässä kuvassa vanha nainen makaa kotonaan vuoteella. Sängyssä naisen vierellä on kasa avustustyöntekijöiden tuomia vaippoja ja puhdistuspyyhkeitä.
– Yksi sodasta eniten kärsivistä ihmisryhmistä on vanhukset. Hehän eivät usein voi lähteä minnekään, Jarkko Muhonen sanoo.
Vanhukset kaipaavat hygienian hoitoon perustarvikkeita, joita kylien kaupoissa ei enää aikoihin ole ollut.
Kuvissa pakettiautosta nostetaan banaanilaatikoita, joissa näkyy suomalaisia kuivaelintarvikkeita, muun muassa makaronia ja säilykkeitä.
– Tietyt tarvikkeet ovat Ukrainassa selvästi kaikkein eniten tarpeen, Jarkko Muhonen sanoo.
– Kuivamuonan lisäksi voidaan viedä äitiyspakkauksia, joissa on vaatteita, hygieniatarvikkeita ja kaikkea, mitä vauvan hoitoon tarvitaan.
– Myös työkalut ovat kysyttyjä. Jälleenrakentamiseen tarvitaan muun muassa poria, laikkoja, kulmaleikkureita ja hitsauslaitteita.
Myös kaikki valaisemiseen liittyvä on kysyttyä. Vaatteista ei tällä hetkellä ole ilmeisesti Ukrainassa pulaa, koska jo syksyllä Euroopassa tyhjennettiin komeroita avustusrekkojen kyytiin.
– Talvi alkaa olla ohi. Ihmiset ovat kohtuullisen hyvissä vaatteissa.
Kun Ukraina jäi pihtiputaalaisilla taakse, edessä oli paluu Suomeen ja havahtuminen oman elämän rauhallisuuteen ja helppouteen.
– Kotona oli aluksi vaikeaa edes yrittää kertoa, mitä olimme kohdanneet. Tilanteet olivat niin koskettavia, Jarkko Muhonen sanoo.
– Omalla kohdallani voin sanoa, että matka muutti kaiken. Olen nyt nähnyt tilanteen siellä, kokenut sen hädän ja tuskan.
Muhonen valmistelee seuraavaa avustuskuljetusta. Käyttöön ollaan saamassa paikallisen liikennöitsijän isompi auto, ja tarkoitus on viedä Ukrainaan 40 aggregaattia.
– Meillä on unelma sadasta aggregaatista, Muhonen paljastaa.
Voimakoneiden huristessa pimentyneissä kylissä Jarkko Muhonen koki erikoista rauhaa.
– Vaikka emme käyneet varsinaisella sota-alueella, sota oli silti läsnä joka puolella. Apeuden pystyi aistimaan.
– Tästä huolimatta ihmiset pyrkivät elämään mahdollisimman normaalia elämää. Keskustelussa hymyillään ja nauretaan. Toivo paremmasta elää.
Lisätietoja verkossa: ukrainankansalle.fi
