Kirjoittanut
Unelma ihmisenä kasvamisesta ja parantumisesta alkoi tuntua tärkeämmältä kuin idea seurakuntakasvusta.
Tommi ja Paula Ahosen kolmilapsisessa perheessä Helsingin Arabianrannassa rakennellaan pääsiäistä hieman eri tavalla kuin ennen.
– Vaikea sanoa, olemme olleet ortodokseja vasta vuoden. Ja mennyt vuosihan oli vielä koronavuosi, Tommi Ahonen sanoo kysyttäessä, minkälaiseksi uusi seurakunta-arki perheellä on muodostunut.
– Se täytyy kyllä sanoa vapaiden suuntien kunniaksi, että lapset on siellä huomioitu paremmin kuin ortodoksisessa seurakunnassa, Ahonen naurahtaa.
Ahosten koti näyttää tavanomaiselta ruuhkavuosia elävän kaupunkilaisperheen kodilta. Eteisessä on skeittilautoja ja muita Roosan, Fridan ja Einon harrastusvälineitä.
Ikoninurkkaus, eli hylly jolle on aseteltu ikoneita, rukouskirjoja ja tuohuksia, on ruokapöydän lähellä, ortodoksisen perinteen mukaisesti kodin itäisellä seinustalla.
Juuri ikoninurkkauksen äärellä vieraalle realisoituu se, että Ahoset ovat ortodokseja.
”Totesin, ettei minulla ole resursseja oikeisiin ongelmiin. ”
Tommi Ahosella on takanaan lähes vuosikymmenen jakso seurakunnanistuttajana Suomen Vapaakirkon piirissä. Hän toimi Helsinkiläisen Kallion Wapiksen perustajana ja tiiminmuodostajana, sittemmin pastorina.
Kahvikupin äärellä pohditaan nyt sitä, miksi Ahonen perheineen päätyi ortodoksiksi.
Itsekin vapaakristillisessä seurakunnanistutuksessa vaikuttava toimittaja ajattelee tietysti, että jonkin on täytynyt mennyt pahasti pieleen. Tommi Ahonen on ollut yksi oraalla olevan suomalaisen seurakunnanistutusliikkeen tärkeistä hahmoista – yksi harvoista, joka oikeasti perusti uuden seurakunnan.
– En halua antaa sellaista kuvaa, että lähdin, koska nämä ja nämä asiat ovat pielessä, Tommi Ahonen avaa.
Eikä Ahosen äänessä olekaan sellaista klangia, että kyseessä olisi jokin hiljainen itkupotkuraivari. Prosessi on ollut pitkä. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Jos pitäisi kuvata Tommi Ahosta viisi vuotta sitten ja nyt, mikä on muuttunut?
– Seitsemän vuotta sitten rakensimme Kallion Wapista. Aloimme visioida sitä ensin pienellä porukalla, Ahonen alkaa kertoa.
Tarkoitus oli luoda yhteisö, joka pystyisi vaikuttamaan urbaanissa ympäristössä, julistamaan evankeliumia uudenlaisella otteella ja tekemään seurakuntaelämästäkin puoleensavetävää nykyajan ihmiselle.
Ahonen opiskeli teologiaa yliopistolla ja toimi seurakunnassa ensin vapaaehtoisena pastorina, sittemmin pienellä kannatuksella.
– Nautin siitä ajasta kyllä. Olen aina tykännyt touhuta paljon kaikkea.
– Toisaalta minulla on ollut aina taipumusta tehdä vähän liikaakin ja väsyttää itseni pidemmällä aikavälillä.
Seurakunnanistuttajaa riepoo usein se, että huumaavan starttivaiheen jälkeen tekemisen tempo alkaa hidastua. Aito kasvu kristillisten piirien ulkopuolellekin tuntuu olevan todella haastavaa.
– En voisi sanoa, että emme olisi saavuttaneet ketään. Mutta aika nopeasti muodostuimme hyvin samanlaiseksi seurakunnaksi kuin mistä olimme tulossakin.
Ahonen osallistui vuosien saatossa muutamiin seurakunnanistutusseminaareihin. Kallion Wapis oli mukana myös Tim Kellerin johtamassa City to City –istutusverkostossa.
– Täytyy antaa verkostolle krediittiä. Verkostossa oli paljon hyvää ja tervehenkistä, paljon enemmän kuin monissa muissa paikoissa.
Ahonen alkoi väsyä siihen, että ”seurakunnanistutuksesta puhuttiin kuin kasvavana startup-bisneksenä”. Parrasvaloihin nostettiin muutamia jättionnistumisia maailmalta.
– Niissä kaikki oli tapahtunut nopeasti ja numerot olivat isoja. Kun tapahtumissa jutteli ruohonjuuritason istuttajien, eli ihan tavallisten ihmisten, kanssa, suurimmalla osalla mikään ei ollut mennyt hypen mukaisesti.
– Puheiden ja todellisuuden välillä tuntui olevan ristiriita.
Sen sijaan, että perustettava seurakunta alkaisi kasvaa, se joutuu nopeasti tekemisiin kristittyjen rikkinäisyyden kanssa.
– Pastorin näkökulmasta näytti välillä siltä, että puolet seurakunnasta on aivan rikki ja toinen puoli suunnittelee maailmanvalloitusta, Ahonen kuvailee, mutta korostaa, että hän itsekin oli hyvän aikaa juuri siinä porukassa, joka haaveili muutoksesta ja kasvusta.
– Minulle tuli jossain vaiheessa aivan kyvytön olo. Että ei minulla ole resursseja oikeisiin ongelmiin. Ja se toinen puoli, ihmisenä kasvaminen ja parantuminen, alkoi tuntua tärkeämmältä.
– Joka tapauksessa en enää ostanut 2000-luvun seurakunnanistutustarinaa.
Tommi Ahonen, 39, tuli uskoon aikanaan 19-vuotiaana. Vapaakirkollisen kodin kasvatin lapsenusko oli murrosiän myötä haihtunut.
Kuin säikeenä tähän päivään ortodoksisuus puhutteli nuorta Ahosta jo uskoon tulemisen aikoihin. Abivuotena hän luki Dostojevskin Karamazovin veljekset.
– Se on todella vaikuttava kristillisen uskon kuvaus.
Myöhemmin opiskellessaan Suomen Vapaakirkon teologisessa opistossa Hangon Santalassa hyvä opiskelukaveri oli kiinnostunut ortodoksisuudesta. Ahonenkin alkoi löytää itsensä filokalian eli ortodoksisen vanhan hartauskirjallisuuden ääreltä.
Ahonen vaikutti näkyvästi vapaakristillisessä nuorisotyössä. Hän toimi solistina ja tekstinkirjoittajana Katajainen kansa –yhtyeessä, joka oli alkaneen vuosituhannen bändigospelin taitavimpia ja omaperäisimpiä ryhmiä.
”Ortodoksisuuskin voi tuntua joskus yhä todella vieraalta. ”
Yliopisto-opintojen myötä vanhat kirkot puhuttelivat seurakuntaistutuksen rinnalla yhä enemmän. Kirkkotietoisuus ja kirkkohistoria alkoivat avautua.
Onko Tommi Ahosella jokin hetki, jolloin hän ymmärsi, että nyt tuli lähtö vapaakristillisistä piireistä?
– Seurakunnastamme siirtyi eräs perhe ortodoksiseen kirkkoon. Ystäväni kysyi, mitä mieltä olen. Yllätyksekseni sanoin, että se olisi varmaan tosi hyvä juttu.
– Ehkä se oli jälkeenpäin ajateltuna se konkreettinen hetki.
Ahoselle realisoitui, että kyllä, niin todella voi tehdä: liittyä ortodoksiseen kirkkoon.
Monet vanhempiin kirkkoihin liittyneet ovat kertoneet ”syliin pääsemisen” tai ”kotiin saapumisen” kokemuksesta, jolla pyritään kuvaamaan rauhoittunutta, tasapainoista mielentilaa, joka kirkkoon liittymisestä on seurannut.
Onko Tommi Ahosella nyt tällainen olo?
– Kävin hiljattain tapaamassa rippi-isääni. Tuli tippa linssiin, kun mietin, että nyt minulla on viimein jonkinlainen lepo kaiken kanssa, Ahonen sanoo.
Vuonna 2018 Tommi Ahonen jutteli jälleen kerran oman mentorinsa kanssa seurakuntaistutuksen tuomista paineista ja sisällä vellovasta huonosta olosta.
– Takki oli tyhjä. Alla oli jo pidempi kriisi.
– Seurakunta ei oikein ikinä täyttänyt niitä odotuksia ja tavoitteita, joita sille asetimme. Seurakunnan tavoite oli saavuttaa. Siksihän lähdin alun perin istutukseen, saavuttaakseni uusia ihmisiä.
Kallion Wapis lopetettiin vuonna 2019. Tammikuussa 2020 Facebookissa oli kuva seremoniasta ja lyhyt päivitys: ”Tänään liityimme perheenä Suomen ortodoksiseen kirkkoon. Matka tähän pisteeseen on ollut mutkikas ja liian monivaiheinen avattavaksi lyhyessä somepäivityksessä”, Tommi Ahonen kirjoitti.
”Olen kiitollinen kaikesta hyvästä ja erityisesti hyvistä ystävistä, joita olen Vapaakirkossa saanut. Olette kaikki edelleen rakkaita!” (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Tommi Ahonen painottaa, että prosessi on yhä päällä. Ihmisen identiteetti ei muutu yhdessä yössä, eikä kahdessakaan.
– Ortodoksisuuskin voi tuntua joskus yhä todella vieraalta. Meillä on kymmeniä vuosia vapaakristillisyyttä takana. Kyllä se näkyy.
Pääsiäinen on ortodokseille tärkeä aika.
– Juhla on vuoden kohokohta, johon valmistaudutaan paastoamalla eläinkunnan tuotteista 40 päivää ja osallistumalla aktiivisemmin kirkon elämään. Jeesuksen ylösnousemusta juhlitaan kunnolla, onhan se koko kristinuskon perusta.
– Jälkikäteen ajateltuna tuntuu jopa oudolta, kuinka vähälle huomiolle pääsiäinen aiemmin välillä jäi.
Katajaisen kansan koko tuotanto on kuunneltavissa Spotifyssa.
