Kirjoittanut
Aila Ruohoa motivoi halu auttaa vaikeassa tilanteessa olevia ihmisiä. Tietokirjailija antaa teoksissaan äänen ihmisille, joita uskonyhteisöt yrittävät vaientaa.
Teologi ja tietokirjailija Aila Ruoho oli tiistaina Jari Kupiaisen vieraana Radio Dein Uskon asia -ohjelmassa keskustelemassa epäterveestä ja terveestä hengellisyydestä sekä hengellisestä väkivallasta. Ruoho on jo vuosien ajan tutkinut näitä ilmiöitä muun muassa vanhoillislestadiolaisuudessa ja Jehovan todistajien keskuudessa ja kirjoittanut aiheesta useita kirjoja.
Hengellinen väkivalta on noussut viime vuosina yhteiskunnalliseksi puheenaiheeksi suurelta osin internetin keskustelupalstojen ansiosta.
Ruoho paljastaa, että tietokirjailijan työ on ollut ajoittain raskasta henkisesti ja hengellisesti, jolloin hän on joutunut käymään aallonpohjissa. Miten hän sitten jaksaa tehdä tätä henkisesti kuormittavaa työtä?
– Se motivoi, että saa niitten ihmisten äänen kuuluville, jotka ovat niitä hiljaisia ja joita yritetään vaientaa. Esimerkiksi Jehovan todistajissa on vallalla sellainen ajattelu, että jos ihminen lähtee sieltä pois, niin aktiivit Jehovan todistajat ovat sitä mieltä, että jos hän kertoo jotain negatiivista siitä yhteisöstä, niin hän todennäköisesti valehtelee. Tällä tavoin ikään kuin nollataan ihmisen omat kokemukset kaikkien rankkojen juttujen jälkeen, joita hän on joutunut kokemaan.
– Se motivoi, jos pystyn auttamaan vaikkapa vanhoillislestadiolaista äitiä, joka miettii, pitäisikö se kahdestoista lapsi vielä synnyttää vai voisiko jo käyttää ehkäisyä, tai Jehovan todistajaa, joka miettii sitä, voiko hän lähteä pois yhteisöstä.
Ruoho kertoo saavansa paljon palautetta työstään.
– Heiltä, jotka lukevat näitä kirjoja, olen saanut tosi positiivista palautetta, erityisesti heiltä, jotka ovat olleet näissä yhteisöissä mukana ja kokevat, että nämä ajatukset ja tunteet, joita olen yrittänyt sanoittaa, ovat hyvin samankaltaisia kuin heillä itsellään. Olen kuullut jopa sellaista palautetta, että ’luin kirjaa ja itkin ja koin, että se kosketti’.
– Negatiivista palautetta tulee usein netin kautta anonyymisti ja yleensä se ei koske edes kirjaa, vaan minun persoonaani, yritystoimintaani, koulutustani, minua äitinä ja sisaruussuhteita. Se on hyvin henkilökohtaista, mitä [palautetta] sieltä tulee. Ilmeisesti tämä [viimeisin Vartiotornin varjossa] kirja ja aihe koskettaa.
Ruohoa on kantanut myös perushengellisyys. Aikanaan rippileirillä hän teki havainnon, että usko voi olla iloinen asia, eikä sen tarvitse olla pelottavaa. Tämä tietoisuus kantaa häntä eteenpäin.
Epäterve hengellisyys ja hengellinen väkivalta tutkimuskohteena
Aila Ruoho on kirjoittanut useita tietokirjoja. Päästä meidät pelosta (2013) käsittelee hengellistä väkivaltaa ja epätervettä hengellisyyttä eri uskonyhteisöissä sekä sitä, miten siitä voi päästä irti.
Usko, toivo ja raskaus -kirjassaan Ruoho käsittelee vanhoillislestadiolaisuuden epäkohtia ja vaiettuja asioita, kuten suurperheen vanhempien uupumusta. Ruohon sukujuuret ovat osittain vanhoillislestadiolaisuudessa, joten hänellä on liikkeestä myös omakohtaisia kokemuksia.
Ruohon tuorein kirja Vartiotornin varjossa pureutuu Jehovan todistajista eronneiden tai erotettujen ihmisten kohtaloihin. Kirjassa pääsevät ääneen ihmiset, jotka ovat Jehovan todistajista lähtönsä jälkeen usein menettäneet koko lähipiirinsä.
YLE (9.9.15) uutisoi kulttuurisivuillaan syyskuussa laajasti Aila Ruohon uusimmasta kirjasta otsikolla ”Paljastuskirja Jehovan todistajista: itsemurhia, nöyryyttämistä, lasten hylkäämisiä”.
Ruoho oli Radio Dein vieraana myös syksyllä 2013 yhdessä Janne Villan kanssa. Tällöin he keskustelivat Helsingin Kirjamessuilla sosiaalisen median roolista hengellisen väkivallan vähentämisessä.
Ruoho haluasi seuraavaksi tutkia hengellisiä pelkoja: miten ne tunnetaan, mihin ne kohdistuvat ja miten yhteisöt koittavat niitä hoitaa. Toinen häntä kiinnostava aihe on se, mitkä tekijät hengellisissä yhteisöissä altistavat siihen, että ihmiset alkavat pohtia itsemurhaa.
Mitä on epäterve ja terve hengellisyys?
Ruohon mukaan yksi epäterveen hengellisyyden keskeinen piirre on, että yksilöä kontrolloidaan eri elämänalueilla, pukeutumisesta ja perhesuhteista aina ajatteluun ja tunteisiin asti. Mitään uskonyhteisöön kohdistuvaa kritiikkiä ei myöskään sallita, kuten keskustelua ehkäisystä.
Epäterveet piirteet ovat yhteisiä monille eri uskonyhteisöille; niitä on myös luterilaisen kirkon sisällä. Epäterveissä yhteisöissä annetaan ymmärtää, että normit eivät tule yhteisöltä, vaan Jumalalta, jolloin ihmiset mieltävät rikkovansa suoraan Jumalaa tai Pyhää henkeä vastaan. Tämän seurauksena ihmiset usein ahdistuvat ja masentuvat. Monesti epäterveeseen hengellisyyteen liittyy myös pelkoa, esimerkiksi yhteisön ulkopuolelle sulkemisen tai ulkopuolisuuden pelkoa.
Terveessä hengellisyydessä on olennaista se, että yhteisö ei ota tuomarin paikkaa sanomalla, että ihminen ei kelpaa Jumalalle tai hänen uskonsa ei ole riittävä. Pelastusta ei saisi myöskään rajata vain oman ryhmän sisälle. Terveen yhteisön keskipisteenä on Jumala eikä yhteisö itse.
Johtajuus on ratkaisevassa asemassa terveen hengellisyyden ylläpitämisessä. Kristityn vapaus on myös tärkeä asia: ketään ei pitäisi pakottaa esimerkiksi osallistumaan yhteisön tilaisuuksiin. Uskonnon tulisi olla asia, joka vahvistaa yksilöä. Epäterveessä hengellisyydessä näin ei ole, vaan uskonto päinvastoin tuo mukanaan hengellistä väkivaltaa ja jopa lisää itsetuhoisia ajatuksia.
Toipuminen hengellisestä väkivallasta voi viedä vuosia. Irtautuminen ahdistavasta uskonyhteisöstä ei myöskään ole välttämättä helppoa. Vertaistuki on Ruohon mielestä kaikista tärkein asia toipumisessa. Vertaistukea voi saada, jos pystyy keskustelemaan joidenkin ihmisten kanssa tai jakamaan asioita anonyymisti netin keskustelupalstoilla. Ruoho toteaa, että jakaminen on helpointa sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kokeneet samanlaisia asioita.
Jari Kupiaisen Uskon asia Radio Deissä tiistaisin kello 16. Jaksot julkaistaan myös Radio Dein ohjelma-arkistossa.
Lue lisää aiheesta: Aila Ruoho ja Janne Villa keskustelivat Helsingin Kirjamessuilla (2013) sosiaalisen median roolista hengellisen väkivallan vähentämisessä
