”Ajattelin, että nyt tuli lähtö” – Kalervo Kummola paljasti Radio Deissä elämänsä kovimman hetken

Ammattikiekkoilija Teemu Selänne oli harjoittelemassa SM-ralliin suljetulla tiepätkällä Ikaalisissa perjantaina 2. heinäkuuta vuonna 1999, kun mäennyppylän jälkeen kohti Selänteen ralliautoa vastaan kapealla soratiellä oli tulossa toinen auto. Sen ratissa istui jääkiekkovaikuttaja ja Teemu Selänteen ystävä Kalervo Kummmola. Yhteentörmäys oli väistämätön.

– Teemu oli tulossa suoraan minun lasista sisään. Hän ei voinut tehdä oikeastaan mitään, koska siinä oli hyppyri ja Teemun auto oli ilmassa.

Kummola ehti kääntää omaa ajoneuvoaan sen verran, että puhtaan nokkakolarin asemesta Selänteen ralliauto iskeytyi hänen autonsa etukylkeen.

– Sain sen verran käännettyä autoa, ettei hän tullut ihan suoraan lasista sisään.

Tie oli suljettu harjoitusta varten, mutta ilmoitusta viranomaisille ei oltu tehty. Selänne ja Kummola olivat sopineet, että harjoitukset lopetetaan iltayhdeksältä, jonka jälkeen tiellä ei saisi enää ajaa. Kymmentä vaille yhdeksän Selänne päätti ehtiä ajaa pätkän vielä kertaalleen. Kolmea minuuttia vaille yhdeksän hän järkeili ”ettei se Kummola sieltä enäää tule” mutta päätti kuitenkin varmuuden vuoksi hidastaa vauhtia ja ajaa loppumatkan hiljaa.

”Olin tajunnan rajamailla, ja ajattelin, että nyt tuli lähtö.”

Kiekkoilijan kyydissä oli hänen ystävänsä, ja kaveriseurassa järkeily ehti vielä jäljellä olevien vähäisten minuuttien aikana uhohtua. Selänne innostui esittelemään viimeisten minuuttien aikana kyytiläiselle ralliauton ominaisuuksia. Teemu-elämäkertakirjassa  Selänne muistelee, että hänellä oli ollut ennen onnettomuusnyppylää vauhtia noin 150 kilometriä tunnissa

”Teemu oli niin innostunut siitä hommasta, että unohti sen koko sopimuksen”, Kummola kertoi vuonna 2013 ilmestyneessä Selänne-dokumentissa.

Kalervo Kummolta nosti tapauksen uudelleen esin tällä viikolla Radio Dein Herätys!-aamulähetyksessä, kun juontaja Mikael Juntunen, kysyi Kummolalta, mikä on ollut hänen elämänsä ja pitkän uransa kovin koetinkivi.

– Siinä oli hetki, kun olin tajunnan rajamailla, ja ajattelin, että nyt tuli lähtö. Kun sitten pääsin ulos autosta, näin Teemun auton olevan tulessa vieressä. Luoja meitä siinä varjeli.

– Kerrotaan, että sellaisina hetkinä ihminen näkee elämänsä menevän kuin filminauhana edessään. Voin sanoa, että mitään sellaista ei tapahdu. Se kaikki menee niin äkkiä, että siinä ei ehdi laittaa edes filmiprojektoria päälle.

Kolarin jälkeen Kalervo Kummola joutui viettämään kuukausia pyörätuolissa.

– Molemmat kädet ja jalat kärsivät kolarissa vaurioita, titaanista tehtiin uusi kantapää. Onni oli se, että siinä ei mennyt pää. Liikkuminen aika paljon loppui siihen. Golfiakin siirryin pelaamaan autolla, jalka ei kärsi pitkiä kävelymatkoja, hän kertoi Radio Deissä.

– Kiitos Herralle, ettei onnettomuus ole ikinä tullut edes unissa kauhukuvina mieleen enää jälkeenpäin.

Helluntaiseurakunnan kiekkojoukkueesta kansainvälisiin kabinetteihin

Herraan Kansainvälisen jääkiekkoliiton varapuheenjohtaja ja Suomen jääkiekkoliiton entinen puheenjohtaja tutustui jo varhain. Turun helluntaiseurakunnasta tuli Turun naapurissa Raisiossa syntyneen Kummolan lapsuudenseurakunta.

– Veera-täti piti pyhäkoulua. Lapsen muisti on ihmeelllinen. Muistan vieläkin kaikki pyhäkoululaulut ja niiden sanat.

Kummola sanoo olevansa ”uskovaisen kodin lapsia”.

– Olin hyvin pieni, kun vanhemmat tulivat uskoon, ja pitkään sen jälkeen olin itsekin seurakuntahommissa mukana.

Nyt, 75-vuotiaana, hän kertoo edelleen ikävöivänsä seurakunnan kesäleirejä. Sellaisia pidettiin Naantalin Särkän saaressa ja Piikkiön Harvaluodossa. 1960-luvun helluntaiseurakunnassa hän törmäsi myös asenteisiin ja normeihin, joita hän ei ikävöi.

– Siihen aikaan seurakunnan homma oli aika tiukkapipoista. Vanhat mummot kiertelivät kadulla ja kyttäilivät nuoria.

Kyttäilyn Kummola vielä kesti. Mitta tuli täyteen, kun hän koki valvonnan sisältävän epäoikeudenmukaisuutta ja mielivaltaisuutta.

– Seurakunnan vanhemmisto esitti meidän nuorten käyttäneen alkoholia ja polttaneen tupakkaa. Ainakaan minun kohdallani se ei pitänyt paikkaansa, joten loukkaannuimme tapauksesta niin paljon, että jätimme eroanomuksemme seurakunnan jäsenyydestä seuraavana päivänä. En ole siellä sen jälkeen käynyt. Isälle se oli äärettömän kova paikka.

– Seurakunnasta jäi kuitenkin monia elinikäisiä ystäviä. Tosin jostain merkillisestä syystä minulle kävi niin, että monet vanhoista seurakuntaystävistäni kuolivat jo nuorina, siinä viisissäkymmenissä. He ovat siirtyneet toiseen kinkeripiiriin.

Ennen kuin Kalervo Kummola sanoi helluntaiseurakunnalle hyvästit 18-vuotiaana, hän ehti perustaa kotiseurakuntaansa jääkiekkojoukkueen.

– Tuli perustettua Turun helluntaiseurakunnan jääkiekkojoukkue, joka pelasi babtisteja vastaan. Niillä oli hyvä porukka, yleensä me helluntailaiset hävisimme.

Seurakuntapeleistä Kummola siirtyi pelaamaan jääkiekkoa turkulaisseuroihin.

– Ja kyllä aika moni muukin – siinä oli ihan pelimiehiä joukossa. Kokkosen veljeksistä Hannu siirtyi jalkapalloon ja oli pitkään Tepsin maalivahtina. Pikkuveli Timo pitäytyi jääkiekossa ja pelasi TPS:ssä liigaa monta vuotta.

Kalervo ei katso olleensa mikään lahjakas juniorijääkiekkoilija, mutta pärjäsi kuitenkin kohtuullisesti kiekkovahtina. Kilpailu maalivahtirintamalla oli kuitenkin tuohon aikaan Turussa kenties maan kovinta.

– Urheilukärpänen iski nuorena. Se tuli isoveljen kautta, joka oli lahjakas palloilija ja innostunut urheilusta. Oma pelaamiseni loppui reserviupseerikouluun 21-vuotiaana, kun sieltä ei päästetty pelaamaan. Sieltä etenin kuitenkin urheiluseuran johtoportaaseen. Maalivahtina en olisi varmasti päässyt Turussa silloin niin pitkälle, sillä siellä pelasivat Urpo Ylönen ja Jorma Valtonen. Oli legendoja sen tien edessä esteenä, eivät siinä omat taitoni olisi riittäneet.

Kalervo Kummola äänestetiin 1970-luvun puolivälissä syntyneen jääkiekon SM-liigan ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Hänen lempinimensä ”Rautakansleri” juontaa tuolta ajalta.

– Kun SM-liigaa perustettiin eikä ollut olemassa organisaatiota, niin kyllä siinä piti ottaa valtaa itselle, se päti sekä Jääkiekkoliiton että seurojen suuntaan. Ei niitä rivejä muuten olisi saatu järjestykseen.

Rautakanslerilla on oma selvä näkemyksensä siitä, miksi Suomi on noussut viime vuosikymmeninä yhdeksi maailman menestyksekkäimmistä jääkiekkomaista.

– Salaisuus on se, että ollaan tehty valtavasti töitä. Se alkoi 80-luvun lopussa ja 90-luvulla. Kun menestystä viimein alkoi tulla, se kasvatti innostusta. Ensimmäisen maailmanmestaruuden jälkeen saatiin se määrä jäähalleja, mitä tänä päivänä on. Ilman niitä ei menestyksestä olisi tullut yhtään mitään. Kun SM-liiga perustettiin, halleja oli yksitoista. Nyt niitä on 270. Se on ollut kaiken edellytys. Tampereelle saatiin ensimmäinen tekojäärata vasta nyt.

Jääkiekkovaikuttamisen ohela Kummola on ollut vahvasti kiinni tamperelaisen politiikan vallankahvassa lukuisten vuosikymmenten ajan. Tampereen kaupunginvaltuustossa hän on istunut viidentoista kauden ajan, ja Arkadianmäelläkin kansanedustajana yhden kauden.

”En menettänyt uskoa koskaan, mutta olin aika kaukana siitä pitkät ajat.”

Kummolan tavoin urheilukaan ei ole irti politiikasta. Tällä hetkellä yksi kansainvälistä urheilumaailmaa puhuttavista kysymyksistä on, tulisiko Kansainvälisen jääkiekkoliiton boikotoida Valko-Venäjän itsevaltaista presidenttiä Aleksandr Lukashenkoa jättämällä kevään MM-kisat pelaamatta dikaattorimaisesti johdetussa maassa.

– Ulkoministerin [Pekka Haavisto] kanssa olen Valko-Venäjään tilanteesta viestejä lähetellyt. Näyttää siltä, että siellä ei tapahdu mitään positiivista. En näe muuta vaihtoehtoa kuin ruksia [Valko-Venäjältä] kisat pois. Rauhallisista mielenosoituksista on laitettu poliittisista syistä 30.000 ihmistä kaappiin, Kummola paheksuu.

– Jos Lukashenka vapauttaisi kaikki nämä opposition ihmiset, niin se olisi askel, joka voisi vielä muuttaa suunnan. En kuitenkaan näe, että sellaista tapahtuisi, joten on lähes mahdoton kuvitella, että sinne mentäisiin pelaamaan toukokuussa.

Alunperin kisat oli määrä jakaa Valko-Venäjän ja Latvian kesken.

–  Joko pelataan Latviassa koko kisat tai sitten vaihtoehtoina voisivat olla Slovakia, Tanska tai Helsinki. Se ei hirveästi sotkisi ensi vuonna pelattavia meidän omia kisoja, koska Suomi pelaa silloin Tampereella.

Kummolalta ilmestyi loppuvuodesta muistelmateos, jonka on kirjoittanut toimittaja Jari Korkki. Kirjaa on arvioissa luonnehdittu vauhdikkaaksi ja vakaumukselliseksi. Vaikka kirja ei ole varsinainen elämäkertateos, piirtyy siitä rikas kuvaus monisäikeisestä ihmiselämästä. Monikaan ei ennen kirjan ilmestymistä ole yhdistänyt urheilun ja politiikan kabineteissa lujalla otteella hankkeitaan maaliin vienyttä rautakansleria vakaumuksellisuuteen ainakaan uskonasioissa.

– Olen kyllä kiitollinen Luojalle tästä, mitä olen saanut kokea, ja terveyttäkin on ollut ihan kohtuullisesti, Kalervo Kummola sanoo itse.

– Usko on kantanut elämän läpi. En menettänyt uskoa koskaan, mutta olin aika kaukana siitä pitkät ajat. Vanhemmiten asiat ovat taas tulleet lähemmäs, ja uskon kyllä tänään vahvasti meidän Vapahtajaan ja iankaikkiseen elämään. Rukouksen voima on kyllä suuri.

Joskus vuosia sitten Kalervo Kummola oli kiusaantunut lempinimestään. Enää se ei häntä hetkauta, sillä mies tietää raudankin sulavan, jos tarpeeksi lämmitetään. Ehkä ikäkin on sorvannut kanslerin jyrkkyydestä pois joitain teräviä kulmia.

– Nykyään olen toisten mielestä rautakansleri, toisten mielestä nallekarhu.

Ikääntymisen kanssa Kummola kertoo olevansa sinut.

– Niin kauan ei ole mitään hätää, kun joka päivä tulee mieleen yksi toteutuskelpoinen idea. Luojalta olen saanut sellaisen lahjan, etteivät ajatukset ihan paikallaan ole koskaan olleet.

Ja kun ideat jossain vaiheessa vähenevät tai loppuvat kokonaan, ei Rautakansleri aio seistä omien kykyjensä ja voimiensa varassa.

– Vain yksin Jeesus, hän mulle riittää oli jo isäni lempilaulu.

Kuuntele Kalervo Kummolan haastattelu [Radio Dei 12.1.2021]