Kirjoittanut
Teologian maisteri ja psykiatrian sairaalalääkäri Topi Jääskeläinen huomioi maanantaina ilmestyvässä Elämään-lehdessä (2/2014), että kun tunteita on vaikea kohdata, turvaudutaan usein älyllistämiseen.
Äly on turvallisempi kuin tunne, koska älyä pystyy hallitsemaan helpommin. Tämä koskee myös kristillisiä yhteisöjä. Jääskeläisen mukaan opin vaalimisessa ei ole mitään pahaa, mutta se saattaa kerätä saarnatuoliin ja kuulijoiksi sellaisia ihmisiä, joilla on taipumus ajatella hyvin rationaalisesti. Opetus voi tässä tapauksessa olla täysin oikeaa, mutta onko se liian yksipuolista?
Jääskeläisen mukaan voidaan määritellä vain karkeasti, minkälaisia persoonallisuuksia erilaiset hengelliset piirit vetävät puoleensa.
– Esimerkiksi tiukkarajaisen opillisesti suuntautuneen yhteisön jäsenille on tyypillistä eräänlainen älyllistävä, neuroottinen ajattelu.
– Karismaattinen yhteisö voi taas vetää epävakaita persoonallisuuksia, koska yhteisön yleinen ilmapiiri sopii siihen, Jääskeläinen sanoo.
– Oma kysymyksensä ovat ne yhteisöt, joissa on yhteen henkilöön perustuva johtajakultti. Ne ovat oma extreme-lukunsa.
Kun kysyn älyllistävien piirien neuroottisuudesta, Jääskeläinen esitelmöi ”persoonallisuuden rakentumisen tasot”. Persoonallisuuden rakenne voi olla psykoottisessa tilassa, rajatilassa tai neuroottisessa tilassa. Viimeinen on tervein vaihtoehto. Psykoottiselle oirehdinnalle on tyypillistä, että ihminen on irti realiteeteista, koska ahdistus on niin suuri. Mieli kieltää tosiasioita ja muodostaa harhoja. Rajatilassa esiintyy muun muassa persoonallisuushäiriöitä. Tyypillistä on riippuvuus toisista. Neuroottinen ihminen on puolestaan kiinni realiteeteissa ja hän kykenee kohtuullisesti olemaan yksin.
– Tunteiden kohtaamisessa hänellä voi kuitenkin olla ongelmia. Voi myös olla vaikea pitää omista rajoistaan kiinni niin, ettei olisi kaikille kiltti omalla kustannuksellaan. Kun tunteet ovat vaikeita, ihminen usein jollakin tavalla torjuu niitä. Kun itseä kohdellaan kaltoin, ihminen saattaa koettaa miellyttää, vaikka hänen kuuluisi vihastua, Jääskeläinen kertoo.
Kun tunteita on vaikea kohdata, turvaudutaan Jääskeläisen mukaan usein ”ylätason operointiin”.
– Äly on paljon turvallisempi kuin tunne, koska älyä pystyy hallitsemaan helpommin.
– Jos esimerkiksi vahvasti tunnemaailmansa kautta elävä ihminen tulee tällaiseen yhteisöön, hän voi kokea olemisensa vieraaksi, koska muut eivät kykene vastaamaan hänen tunneilmaisuunsa.
Miksi luterilaisissa piireissä ei ole romaneja?
Jääskeläisen mukaan eri yhteisöjen psykologiset lainalaisuudet näkyvät hyvin esimerkiksi hengellisten liikkeiden kesäjuhlilla.
– On aivan eri juttu mennä luterilaisen oppia painottavan herätysliikkeen kesäjuhlille kuin helluntailaisten juhannuskonferenssiin.
– Minkä takia esimerkiksi romaneja ei ole luterilaisen kirkon herätysliikkeiden piirissä juurikaan? Helluntailaisten piirissä heitä on paljon. Romaneille on tyypillistä elää tunteiden läpi aika spontaanisti. Karismaattisessa liikkeessä heidän tunneilmaisulleen on enemmän tilaa kuin liikkeessä, jossa istutaan hiljaa penkissä, Jääskeläinen arvioi.
Entä kumman kaltainen yhteisö on psykologisesti terveempi? Opillinen vai karismaattinen?
– Rajat ovat hyvä asia. Jos pitäisi sanoa yksioikoisesti, kumpi on terveempi, se olisi yhteisö, jossa on selkeät rajat. Toisaalta tunneilmaisun osalta rajoittunut yhteisö on huonompi paikka sille, että ihminen voisi olla ulospäin sitä, mitä hän on.
– Yleensä ihminen etsii lopulta itselleen sopivan sisintään vastaavan yhteisön.
Lue Jääskeläisen haastattelu kokonaan Elämään-lehdestä 2/2014
