Hyvät: Netflixin uusi elokuva Neitsyt Mariasta ei ole täysin raamatunmukainen, mutta tavoittaa evankeliumien ytimen

”Ammennan ajasta Jeesuksen kanssa, jotta pystyn tekemään kaiken muun”

 

Kuva: Joona Kuusikoski

Linnea Klinga on pastorin tytär, joka lähti 3-vuotiaana perheensä kanssa vuosikymmeneksi lähetystyöhön. ”Luulin, että asuisin Perussa koko elämäni, joten oli rankkaa luopua elämästä siellä ja rakentaa uusi Suomessa.”

Suomessa kaikki oli vierasta, koin itseni ulkopuoliseksi. Olin kuin alien, jota kukaan ei ymmärrä. Masensi. Tiesin, että vanhempani rakastavat minua, mutta ajattelin, että Jumala ei ehkä oikeasti välitä. Elämä tuntui merkityksettömältä.

Kun menin seurakuntakoululeirille, Jumala puhui minulle ensikertaa ikinä. Hän käytti raamatunpaikkaa, joka tuli vastaan jatkuvasti. Roomalaiskirjeen kahdeksannen luvun lopussa Paavali vakuuttaa, ettei mikään — ei kuolema, elämä, enkelit, henkivallat, ajat tai voimat — voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta.

IK-opisto neliöb. 6.-19.1.

Seuriksella koin Jumalan ylitsevuotavaa rakkautta, joka muutti elämäni. Ymmärsin, ettei masennus ja ulkopuolisuus erota minua hänestä. Se oli käännekohta. Ennen olin vain kuullut siitä, kuka ja millainen Jeesus on. Minulle oli myös ollut selvää, että Jumala on, koska lähetystyössä näki liikaa ihmeitä, jotta voisin uskoa muuta. Mutta nyt Jeesus muutti minut rakkaudellaan.

Ei minulta puuttunut mitään, mutta tiesin, että nyt kuuluu keskittyä Jeesukseen.

Aloin palvella seurakuntani nuorisotyön musiikkijutuissa. Kun Tatu Koivukoski tuli meille Jyväskylän vapaaseurakuntaan nuorisotyönjohtajaksi, alkoi vahva Jumalan etsimisen aika. Pian aloitettiin fye.-nuortenillat, ja vuoden kuluttua fyeWKND-leirit. Olin mukana molempien ydintiimissä.

Ammattiopintojen jälkeen halusin aikaa itselleni ja Jeesukselle. Olin palvellut seurakunnassa paljon, mahdollistanut asioita muille. Ei minulta puuttunut mitään, mutta tiesin, että nyt kuuluu keskittyä Jeesukseen.

Tulin Tampereelle suorittamaan YWAM-lähetysjärjestön opetuslapseuskoulun syksyllä 2023. Rakastuin Jeesukseen vielä enemmän, kasvoin ja venyin. Opin paljon kutsustani ja siitä, miten tärkeää on kuulua yhteisöön. Olen aina ollut jossain yhteisössä, joka on edistänyt hengellistä kasvuani. Uskovat ystävät ovat tosi tärkeitä, ja seurakunnassa oppii Raamatusta sellaistakin, mitä ei itse tutkisi. Nyt Sykeseurakunnassa on käyty läpi minulle vieraampaa Ilmestyskirjaa. Se on ollut ihanaa.

Siksi opettelen vaalimaan omaa Jeesus-aikaani.

Opetuslapseuskoulussa aukesi Suomen The Send -tapahtuman ja -kiertueen johtoryhmäpaikka. Hoidan mediapuolta. The Send varustaa nuoria evankeliointiin. Puolisonikin palvelee Sendiä kokoaikaisesti, mikä on hauskaa ja kivaa. Ylistyksen johtaminen on myös iso osa elämäämme. Sen parissa tapasimme.

Ylistykseen voi johtaa toisia vastuullisesti vain, jos itsellä on kaikki ok Jumalan kanssa. Siksi opettelen vaalimaan omaa Jeesus-aikaani. Helposti ajattelee, että kaikki muu on pakollista, jos on paljon tehtävää. Mutta ajan Jeesuksen kanssa pitää olla etusijalla. Siitä ammennan, jotta pystyn tekemään kaiken muun.

Luen herättyäni yhden tai kaksi psalmia. Ennen nukkumaanmenoa luen jotakin evankeliumia. En vaadi itseltäni parin tunnin raamatuntutkiskeluja, vaan pidän riman matalana. Ylistäminenkin on tapa viettää Jeesus-aikaa. Yhdessä vaiheessa keskityin laulujen kirjoittamiseen, välillä piirrän tai maalaan, kun vietän aikaa Jeesuksen kanssa. Nyt olen panostanut Raamatun lukemiseen.

Opettelen myös rukouksessa elämistä. Haluaisin voida esirukoilla ihmisten puolesta missä vain. Ystävien kanssa aloitimme perjantaiaamuiset rukoushetket Zoomissa. Kun on sitoutunut yhteiseen rukoukseen, se ei jää väliin.

 
Päivä artikkelibanneri 13.11.- 2024