Angela ja Mikael Meklin: Pieksämäen leiriltä uusi päivitys parisuhteeseen – avioliitossa oli alkanut olla haittaohjelmia

 

Angela ja Mikael Meklin tapasivat jo teini-iässä, silti toisessa riittää yhä opiskeltavaa. Pariskunta saapui päivittämään parisuhteensa tilan kesän Pieksämäen parisuhde- ja perheleirille.

Helsinkiläiset Angela ja Mikael Meklin osallistuivat kuluneena kesänä pitkästä aikaa Pieksämäen parisuhde- ja perheleirille. Edellisestä kerrasta oli kulunut vuosia, viimeksi pariskunta oli leirillä vuonna 2008. Tuolloin lapsia ei ollut vielä perheessä. Leiri oli häälahja vanhemmilta. 

Angela on ollut useamman vuoden kotona neljän lapsen kanssa, joista vanhin on 8-vuotias ja nuorin pian kaksi vuotta. Perhe on kasvanut vauhdilla samaan aikaan, kun Mikaelilla on tapahtunut isoja muutoksia työelämässä. 

Fida neliöb. 4.-10.11. + 25.11.-1.12. (ilm.1-2/2)

– Todettiin, että nyt on muuttunut ihan kaikki, ja on hyvä ajaa päivitys koneeseen. Tuntui, että parisuhteessa oli alkanut olla haittaohjelmia, jotka hidastavat ja vaikeuttavat suhdetta, Mikael kertoo. 

Meklinit kuvaavat, että parisuhteessa on ollut viime vuosina haasteellista löytää häiriötöntä aikaa kahdenkeskiselle, syvälle kohtaamiselle, jossa oikeasti keskitytään toisen kuuntelemiseen. Siksi molemmat olivat erityisen iloisia siitä, että parisuhdeleirillä kaikki lapset saatiin hyvään hoitoon luentojen ajaksi. Angelalle erityisen tärkeää leirillä oli lastenhoidon lisäksi ilmapiiri: 

– Ilmapiiri leirillä oli tosi armollinen. Se laski kynnyksen alas, vaikka käytiin vaikeitakin juttuja läpi. Heittäytyminen näkyi myös luennoilla. Taas kerran mietin, että keitä nämä luennoitsijat oikein ovat, kun he pystyvät heittäytymään näin, Angela sanoo. 

Oivalluksia parisuhteen tanssilattialla 

Angela ja Mikael tapasivat toisensa ensimmäisen kerran jo 15-vuotiaina Helsingin Kauppatorilla järjestetyssä lumilautailutapahtumassa. Vaikka kipinä kaksikon välillä syttyi heti, seurustelu alkoi vasta myöhemmin. Pariskunta on nyt ollut naimisissa 17 vuotta. 

Vaikka pariskunnalla on runsaasti yhteisiä kilometrejä takana, Pieksämäen leiri tarjosi Meklineille useita välineitä parisuhteen huoltoon. Mikaelista juuri vuorovaikutuksen työkalupakki on se, jonka hän haluaisi viedä koko Suomen kansalle. 

 – Emme ole kansana mikään maailman paras kommunikoimaan, se johtuu varmaan historiasta naapurimaidemme kanssa, Mikael naurahtaa. 

Mikael löysi leirillä uusia vuorovaikutuksen ulottuvuuksia; niin aistihavainnoilla, tulkinnoilla, tunteilla, pyrkimyksillä kuin teoillakin on merkitystä. 

 – Ajattelin aikaisemmin, että ihmisestä tulee ulos vain ajatuksia ja tunteita, mutta kommunikaatiomatto, jota me kutsumme parisuhteen tanssilattiaksi, auttaa näkemään, että onhan siellä paljon muutakin, Mikael toteaa. 

Angelaa puhutteli leirin luennoilla erityisesti tunneyhteyden teema, toisen näkeminen ja nähdyksi tuleminen: 

Itselleni iso oivallus oli se, että tunneyhteyden säilyttäminen suojelee liittoa. Avioliittoa pitää hoitaa. Tuskin kukaan menee naimisiin niin, että ”haluanpa huonon avioliiton”. EI. Ajatus on päinvastoin se, että halutaan hyvä avioliitto ja sitä kohden mennään. Jos ei ole fokusta, harvemmin vapaamatkustajana päätyy oikeaan paikkaan. Matkan varrella tarvitaan myös uudelleen ohjausta, jotta päästäisiin päämäärään, ja se vaatii tietoista työtä, huolenpitoa ja tunneyhteyden ylläpitoa.  

Uhrautuva rakkaus suhteen perustana 

Angelan mieleen jäi erityisesti Pieksämäen leiriltä Maria ja Markku Ihosen pitämä luento parisuhteen tunnetarpeista. Ihoset puhuivat siitä, kuinka aikaisemmin parisuhteisiin liittyvät odotukset olivat hyvinkin materiaalisia, ihmisen perustarpeita täyttäviä. Tänä päivänä taas avioliitolle kasataan aivan toisenlaisia vaatimuksia, suhteen pitäisi taipua kaikenlaisiin minä-projekteihin. 

 – Parisuhteisiin kohdistuva paine itsensä toteuttamisesta saattaa helposti viedä fokusta suhteesta ja siitä, miksi yhteiselle matkalle alun perin lähdettiin. Nykypäivän individualismi painottaa voimakkaasti sitä, mitä minä voin saada itselleni parisuhteesta. Avioliitossa pitäisi kuitenkin olla kyse kristinuskon perusarvoista, palvelemista ja uhrautuvaisesta rakkaudesta. Tunneyhteys pysyy yllä vain, kun molemmat ovat parisuhteessa palvelevalla asenteella, Angela pohtii.  

Angela painottaa, että on helppo ymmärtää, miksi pariskunnat voivat ajautua erilleen.  

Parisuhteessa monet pienet asiat voivat kasvaa suuriksi, jos niitä ei käsitellä. Siksi asioiden selvittäminen ja tunneyhteyden varjeleminen on äärimmäisen tärkeää. Sanaan ”tahdon” tarvitaan molempien päätös aina uudestaan ja uudestaan, Angela kiteyttää. 

Kiireinen arki versus yhteinen unelmointi 

Meklinit korostavat, että haastavinta heidän parisuhteessaan on tällä hetkellä kiireisen arjen yhteen sovittaminen parisuhteen tarpeiden kanssa. Parisuhdetta on vaikeaa pitää elämän tärkeysjärjestyksen kärjessä. 

Vanhempien parisuhde on lasten koti. Tämä suhde jää kuitenkin helposti viimeiseksi, se hautautuu lasten ja työn alle. Parisuhteelle olisi kuitenkin annettava aikaa, jotta se voisi olla toimiva ja hyvä, Mikael summaa. 

Meklinit korostavat yhteisen ajan raivaamisen merkitystä parisuhteen hoidossa, ja juuri kesän parisuhdeleiri on tarjonnut paljon muistin virkistystä siihen, kuinka pitää suhdetta kunnossa. 

 – Pyrimme järjestämään arjessa kahdenkeskisiä hetkiä. Mutta tuon ajan löytäminen on samalla haaste, Angela sanoo. 

Angela painottaa, että yhteinen unelmointi on heille luovina ihmisiä hyvin tyypillistä ja se myös yhdistää. 

 – Kerromme paljon toisillemme omista unelmistamme ja pyrimme niiden jakamisen kautta löytämään myös yhteisiä unelmia, vaikka molemmilla on myös eri painotuksia luovuuden alueilla, Mikael toteaa. 

Mikael huomauttaa, että yhteisessä unelmoimisessa impulsiivisuus tuo kuitenkin haasteita. 

 – Kyllä. Olemme aika tunteella käyviä tyyppejä ja joskus spontaanius aiheuttaa sen, että uppoudumme helposti luovaan tekemiseen. Siksi pitää oikeasti raivata kalenterista yhteistä aikaa parisuhteelle, Angela sanoo. 

Avioliiton raaka-aineista yhteistä hyvää – vertaistuki auttoi 

Mikael painottaa, että auton ajaminen on huomattavasti helpompaa kuin avioliitossa eläminen, koska parisuhteessa on opittava hahmottamaan puolisoiden erovaisuudet niin kommunikaatiossa kuin kanssakäymisessäkin. Mikael korostaa, että puolisoiden toimintatapojen juuret saattavat olla kotoisin jo lapsuuden perheestä. 

– Avioliiton mukana tulee paljon henkisiä raaka-aineita, joista pitäisi saada aikaan hyvä menu. Parisuhdeleirillä oppii tekemään näistä molempien suhteeseen tuomista raaka-aineista hyviä annoksia, Mikael kiteyttää. 

Mikael ja Angela kiittelevät leirin laadukkuutta, jossa sekä aikuiset että lapset on otettu hyvin huomioon. Angela korostaa vertaistuen merkitystä leiriviikolla, vertaistukea sai paitsi luennoilta myös koulutettujen ryhmänohjaajien vetämissä pienryhmissä. 

Oman puolison kanssa voi tulla niin paljon seiniä vastaan. Vertaistuki avasi usein sen tosiasian, ettemme olekaan ihan outoja ja ainoita. Tehtävät pienryhmissä myös ohjaavat todella syvästi heti asian ytimeen, auttavat etenemään systemaattisesti aihe kerrallaan. Huomasimme, että olimme usein edellisenä iltana puhuneet aiheista, joista puhuttiinkin heti seuraavan päivän luennolla, Angela kuvaa. 

 
Parempi avioliitto, artikkeliban.