Kirjoittanut
Kirjailija Antti Nylénin mukaan usein väitetään, että luterilaisella, katolisella ja ortodoksisella kirkolla olisi kaksi yhteistä sakramenttia, vaikka tosiasiassa joka tunnustuskunnan kristityt leipovat joka sunnuntai oman Kristuksensa oman porukan nautittavaksi.
Nylén kirjoittaa Vantaan Lauri lehdessä (3.11.), että eri kirkkokuntien välisen ehtoollisyhteyden puuttuminen on kamala vääryys, jota kaikkien kirkkojen piispojen tulisi iltaisin hävetä, jos he eivät ole päivän aikana tehneet mitään sen eteen.
– Tosiasiahan on, että he voisivat tehdä vaikka mitä, kuten kokoontua korkealle paikalle ja kuuluttaa yhteen ääneen, että nyt loppui tämä naurettavuus, Nylén paukuttaa.
– Oppiin ei tarvitsisi kajota. Kirkot ajattelevat ehtoollisesta samoin. Hienostelevat erot opetuksessa periytyvät reformaation ajan kahakoista. Protestantit keksivät reaalipreesensin, katolinen kirkko transsubstantiaation. Molemmat sanat tarkoittavat, että öylätti on todella Kristuksen ruumis eikä vain esitä sitä.
Nylén huomauttaa, että ehtoollisyhteyden puuttuminen ei kenties kosketa monia.
– Monelle ei tulisi mieleenkään mennä väärän kirkon messuun – mikä tosin voi johtua ehtoollisyhteyden puuttumisesta.
– Mutta niitä, joita asia koskettaa, se koskettaa sitäkin kipeämmin. Meidänkin perheessämme käytetään kahta eri Kristusta, katolista ja luterilaista. Voin kuvitella, mitä mieltä Kristus olisi siitä.
Vuonna 2005 katoliseen kirkkoon liittyneen Nylénin mielestä ”pattitilanne” on enemmän katolisen kuin luterilaisen kirkon syytä.
– Katolinen kirkko sitoo eukaristian ja pappeuden sakramentit toisiinsa. Ehtoollista ei tee päteväksi oikea usko vaan oikea henkilö.
– Varmaan taustalla on muutakin. Äitikirkkoa ehkä ahdistaa ajatus naispapin pyhittämästä leivästä. Tai se, että muussa kuin heteroavioliitossa tai selibaatissa elävä protestantti menisi ehtoolliselle katolisessa messussa, vaikka on kestitsevän kirkon silmissä sakramenttiyhteydestä erotettu, Nylén pohtii.
