Kirjoittanut
– Perhe on joukkuelaji, jossa kaikki pelaavat yhteen, tähdentää juuri vuoden kestäneeltä hoito- ja vanhempainvapailta töihin palannut Antti Siukonen.
Perhevapaiden aikana kirkolliskokousedustajan ja kasvatusalan ammattilaisen mielessä tiivistyi tulevien työvuosien johtoajatus: Kirkon pitää puolustaa itse itseään, sillä kukaan muu ei sitä tee.
Vuoden isäksi 2013 valitun Antti Siukosen, 34, mukaan moni vanhemman polven isä kadehtii nykyisien mahdollisuutta osallistua pienen lapsen arkeen ja kasvatukseen jäämällä hoitovapaalle.
Kaikki työnantajat Suomessa eivät silti ole hyvillään miehen jäämisestä vuoden mittaiselle perhevapaalle. Jokaisessa työpaikassa pitkä perhevapailu ei onnistu, varsinkaan palaaminen samoihin työtehtäviin tauon jälkeen.
Vuoden isälle vanhempainvapaa on tärkeä asia. Ja miksei olisi, perhevapaiden jälkeen Siukonen työskentelee Espoon seurakuntayhtymässä kasvatustyön pastorina. Kolmen alle kouluikäisen lapsen isänä hän sanoo antavansa arvoa kristilliselle kotikasvatukselle, josta hän myös itse omassa lapsuudessaan pääsi nauttimaan.
Kun Siukosen oli lukion jälkeen valittava opiskelisiko tietojärjestelmätekniikkaa vai teologiaa, hän valitsi ihmisen.
– Halusin työskennellä ihmisten, en koneiden, kanssa.
”Tähtäämme siihen, mitä kirkko on vuonna 2030”
Nuorukainen suuntasi teologiseen tiedekuntaan ja sai pappisvihkimyksen vuonna 2008.
Siukonen valittiin kirkolliskokousedustajaksi alle kolmekymppisenä. Hän toimi kirkon ylimmässä päätöksentekoelimessä maallikkoedustajana vuosina 2004 -2008. Valmiina pappina, pappisedustajana, hän osallistuu istuntoihin myös kuluvalla kirkolliskokouskaudella, joka päättyy vuonna 2016.
Kirkolliskokouksessa Siukonen oli edistämässä päätöstä seurakuntavaalien äänioikeusikärajan laskemista 16 ikävuoteen. Nyt hän on ottanut asiakseen tukea seurakuntien rakenneuudistusta ja kirkon elinvoimaisuuden turvaamista.
Kasvatustyö on kuitenkin hänen lempilapsensa. Miehen mielestä lasten ja nuorten näkökulma tulisi ottaa kirkon työssä huomioon nykyistä vahvemmin.
– Kirkolliskokoukseen on tärkeää saada nuoria, alle 30-vuotiaita vaikuttajia ja osallistujia. Uskonnonvapautta tulisi tukea yleisesti, oli uskonto mikä tahansa. Huolestuttavaa on, että nykyaikana on korostunut niin sanottu ”uskonnottomuuden” tukeminen, ei niinkään itse uskonto ja sen merkitys.
Siukonen kertoo esimerkin. Peruskoulussa ei saa enää antaa tunnustuksellista uskonnon opetusta. Uskosta vieraantuminen ja kristillisen kotikasvatuksen heikentyminen ovat asioita, joihin kasvatustyön pastorin mukaan tulisi tarttua nopeasti. Lääkkeeksi hän tarjoaa koulun ja kirkon yhteistyötä.
– Nyt vasta kehittelemme asioita. Tähtäämme siihen, mitä kirkko on vuonna 2025 tai 2030.
Kasvatusvastuu vanhemmilla
Sanojensa tueksi Antti Siukonen on toimittanut kirjan, Lasten katekismuksen, jonka on kuvittanut Harri Heikkanen. Ideana on antaa vanhemmille tukea ja ideoita kristilliseen kasvatukseen ja antaa kasvattajille ajattelemisen aihetta. Kirja on täynnä pohdintoja herättäviä kysymyksiä.
Siukosen mielestä lapsen kristillinen kasvatus on pitkälti vanhempien vastuulla. Hän ei ymmärrä, kuinka vanhemmat voivat kuulua kirkkoon, mutta eivät vie lastaan kasteelle. Luterilainen pappismies ei osta perustelua, jonka mukaan lapsi on hyvä kastaa vasta sitten, kun hän on kyllin vanha tekemään päätöksen uskonasioista itse.
– Lapsi imee arvoja ympäröivästä maailmasta syntymästään lähtien. Tämän takia kristilliset perhearvot antaisivat lapselle jo varhain turvallisen ilmapiirin ja tuen kohtaamaan elämän varrella niin hyvät kuin pahatkin asiat.
Omassa kasvatustyössään Siukonen sanoo huomanneensa läsnäolon, läheisyyden ja vuorovaikutuksen merkityksen.- Vaikka ottamalla lapsen syliin, ja lukemalla esimerkiksi Lasten katekismusta, ja keskustelemalla lasta askarruttavista kysymyksistä, kaikki kohtaamisen osa-alueet täyttyvät.
Kristillisiä arvoja ja suvaitsevaisuutta
Entä Antti Siukosen omat arvot, joita hän haluaa jälkikasvulleen välittää? Yhdenvertaisuus, suvaitsevaisuus ja uskonnonvapaus, mies luettelee.
– Erilaisuus on rikkaus, ei uhka. Suomalaisen yhteiskunnan arvopohja liittyy vahvasti kristinuskoon. Suvaitsevaisuus on tietenkin myös sitä, että kenenkään ei ole pakko uskoa.
Siukosen mielestä ”uskonnottomuus” ilmenee nyky-yhteiskunnassa niin, että evankelis-luterilaisuus, joka joutuu kantamaan maan valtauskonnon leimaa, ei saa enää näkyä eikä kuulua.
– Kirkon pitäisi puolustaa itse itseään, sillä kuka muukaan sitä tekisi, Siukonen puuskahtaa.
Itse hän kannustaa kirkkoa varovaiseen, rakentavaan arvokeskusteluun – medianäkyvyyttä unohtamatta.
– Kirkko on avoin kaikille, eikä pääsyvaatimuksia ole.
Kuuntele Antti Siukosen haastattelu Radio Dein Viikon vieras -ohjelma-arkistosta
