Hyvät: Netflixin uusi elokuva Neitsyt Mariasta ei ole täysin raamatunmukainen, mutta tavoittaa evankeliumien ytimen Yleinen: Muistokirjoitus: Antero Laukkanen tiesi, että rukouksen tililtä kate ei lopu

Arto Hukari: Kansanlähetys pitäytyy Raamattuun homokysymyksessä

 

Arto Hukari

Kotimaa 24 –sivusto sekä Kirkko & Kaupunki -lehti uutisoivat, että Kansanlähetys olisi muuttanut suhtautumistaan homoseksuaalisessa suhteessa elävien palkkaamiseen. Kansanlähetyksen kotimaisen ja ulkomaisen työn johtaja Arto Hukari kiistää väitteet.

– Kansanlähetyksen arvot ei millään tavalla ole muuttuneet tässä asiassa. Lehti- ja nettijutut eivät anna oikeaa kuvaa asiasta. Ammennamme edelleen ihmiskäsityksemme Raamatusta ja haluamme olla sille uskollisia.

Hukari muistuttaa, että Kansanlähetys noudattaa Suomen lakia. Työntekijöiltä odotetaan liikkeen arvoihin ja teologiaan sitoutumista.

– Rekrytoinnissa etsimme arvoihimme, teologiaamme ja työnäkyymme sitoutuvia ihmisiä. Sitoudumme kaikessa noudattamaan Suomen lakeja, ja valitsemme työntekijät tehtävään soveltuvuuden ja pätevyyden perusteella. Uuteen toimintasuunnitelmaan tämä on kirjattu uudella tavalla, Hukari sanoo.

Sekl neliöb. 20.-26.12.

– Käsityksemme avioliitosta yhden miehen ja yhden naisen välisenä liittona ei ole muuttunut. Jatkamme tässä kristinuskon perinteisellä linjalla, joka on myös kirkkomme virallinen linja.

– Strategiamme mukaisesti kutsumme jokaista kuuntelemaan Raamatun opetusta, hakeutumaan seurakuntayhteyteen, käymään Herran ehtoollisella, rukoilemaan, paastoamaan ja odottamaan suuria Jumalalta, Hukari sanoo.