Kirjoittanut
– Ihmisellä on taipumus väistää asioita, jotka alkavat ahdistaa tai tuottavat mitättömyyttä, sanoo somekuplia karsastava professori Arto O. Salonen. Futuristi Pertti Pölösen mukaan sosiaalinen media ravistelee käsitystä asiantuntijuudesta.
Nurmijärvellä syntyneelle monilahjakkuudelle Perttu Pölöselle on vaikea määritellä yksiselitteistä titteliä. Se voisi olla keksijä, säveltäjä, yrittäjä, futuristi tai tietokirjailija. Hän on keksinyt musiikinteorian opiskelua edistävän keksinnön, Sävelkellon, voittanut Euroopan suurimman nuorten tutkimuskilpailun, opiskellut tulevaisuuden teknologioita Piilaaksossa, perustanut koulutusalan yrityksen Myanmariin ja kirjoittanut myyntimenestyksiksi nousseita maailman ja ihmisen tulevaisuutta hahmottelevia kirjoja.
– Älä laita siihen ainakaan säveltäjää. Kirjoitan, puhun ja yritän ymmärtää maailmaa, säveltäminen on vain harrastus, Sibelius-Akatemian sävellysopinnot suorittanut Perttu Pölönen, 25, opastaa.
– Mutta jos on stressiä, niin menen pianon ääreen ja soitan kymmenen minuuttia Bachia – sitten on taas kaikki kunnossa, hän nauraa päälle.
”Minulla on vain tapana yrittää piirtää isoa kuvaa.”
Voisi kuvitella, että Pölösellä on stressiä melko usein. Juuri täysi-ikäiseksi tultuaan hänet palkittiin teknologia- ja kasvuyritystapahtuma Slushissa luovimpana suomalaisena. Neljä vuotta myöhemmin Massachusetts Institute of Technology nimesi hänet Euroopan 35 lupaavimman innovaattorin joukkoon. MIT valittiin viime vuonna maailman parhaaksi yliopistoksi, yhdeksättä vuotta peräjälkeen.
Pölönen kuitenkin kiistää stressaavansa.
– Minulla on vain tapana yrittää piirtää isoa kuvaa, hän sanoo.
Ja kyllä nuori mies halutessaan säveltääkin osaa, isostikin. Siitä viestivät eri puolilla maailmaa sinfoniaorkestereiden esityslistoille päässeet Perttu Pölösen sävelteokset. Mutta hyvä on – uskotaan, säveltäminen on Pölöselle vain harrastus.
– Säveltäminen vaatisi jokapäiväistä tekemistä. Koulut on toki käyty, joten kyllä varmaan edelleen fuugat syntyisivät, jos vaikka pitäisi tehdä pieni sinfonian alkusoitto, mutta turha puhua, kun en kerran tee.
Klassisen musiikin säveltäminen ei ole kuitenkaan ollut nuorelle miehelle mikään elämän sivuraide vaan se on valmistanut muuhun, muun muassa laajaan ja poikkitieteelliseen ajatteluun.
– Sävellystunnit ovat olleet itselleni isoimpia oppitunteja yrittämisestä. Säveltäminen on kehittänyt tietynlaista universaalia tapaa ajatella.
Nuori futuristi arvostaa vanhempia sukupolvia
Musiikin voimaa ajattelun innoittamiseen kertoo hyödyntävänsä myös terävänä yhteiskunnallisen muutoksen sanoittajana tunnettu professori Arto O. Salonen.
– Bachit eivät ole ikinä irronneet, enemmänkin sellainen vapaan säestyksen meininki, Itä-Suomen yliopiston yhteiskunta- ja kauppatieteellisen tiedekunnan apulaisprofessori täsmentää.
Pölösen tavoin Salonen tunnetaan kysyttynä puhujana, mutta harva tietää hänen gospeltaustastaan. 1980-luvulla Salonen soitti gospelmusiikkia muun muassa Heikki Helan ja Lasse Heikkilän yhtyeiden rumpalina.
– Nyt ei kyllä tule enää naputeltua edes omaksi iloksi pöydän reunaan. Rumpuni olen jo myynyt, ja niistä maksettiinkin aika paljon, koska setti oli niin vanha, että se oli muuttunut vintage-kamaksi, hän virnistää.
”Siihen on ihan hyvä syy, että talossa on neljä nurkkaa.”
Vaikka Arto O. Salonen ei varsinaiseksi klassisen mieheksi tunnustaudukaan, hän allekirjoittaa Bachin filosofian: Säännöt pitää opetella, mutta vain yhdestä syystä: jotta ne voi rikkoa hallitusti. Saksalaissäveltäjän siivittämänä kaksi tulevaisuuskenoon vahvasti nojautuvaa ajattelijaa intoutuvat puhumaan suomalaisen mielenlaadun ja somemielenlaadun suhteesta toisiinsa.
– Siinä on jotain syvää viisautta, että ilman sääntöjä olemme kuin norsut posliinikaapissa, mutta samaan aikaan on ylläpidettävä halua hakeutua perinteisten jakolinjojen yli. Silloin mieli pysyy valppaana ja ollaan menossa kohti edistystä eikä junnata perinteisillä laduilla ja tyydytä vain vähän fiilaamaan niitä, Salonen huomauttaa.
Perttu Pölönen korostaa, että viisas ja tavoitteellinen eteenpäin meneminen edellyttää aiempien sukupolvien työn tunnistamista ja arvostamista.
– Siihen on esimerkiksi ihan hyvä syy, että talossa on neljä nurkkaa. Ei välttämättä ole fiksua rakentaa pyöretä taloa vain osoittaakseen olevansa uudistusmielinen, koska se ei vain yksinkertaisesti kannata eikä ole tehokasta, hän havainnollistaa.
Piilaakson kupla luo rohkeutta
Sekä Pölönen että Salonen haluaisivat rakentaa siltoja eri sukupolvien ajatusmaailmojen välille. Heidän mukaansa sosiaalinen media on paljastanut karulla tavalla näiden siltojen puuttumisen.
– Eri ikäisten ihmisten kanssa olisi hyvä käydä keskustelua, koska kaikilta oppii jotakin. Lisäisin mielelläni paljon sukupolvien välistä dialogia, Pölönen sanoo.
2000-luvun alussa Arto O. Salonen työskenteli ammattikorkeakoulussa opettajana mutta huomasi kaipaavansa elämäänsä muutosta. Se löytyi Keniasta, jonne hän muutti puolisonsa kanssa ja aloitti työt kehitysyhteistyöhankehallinnon koordinaattorina Nairobissa.
Muutaman Keniassa viettämänsä vuoden aikana Salonen oppi Päiväntasaajan Afrikassa yleisessä käytössä olevan sanonnan: ”Jos haluat edetä nopeasti, kulje yksin – mutta jos haluat päästä pitkälle, kulje yhdessä.”
– Pitkälle pääseminen on ryhmätyötä. Porukassa pitää olla niitä, jotka uskaltavat kysyä senkin, ollaanko ylipäänsä ollenkaan menossa oikeaan suuntaan.
Suomeen palattuaan Arto O. Salonen alkoi kysellä omaa suuntaansa. Miehelle oli selvää, että pelkkä voivottelu oli lopetettava ja oli aloitettava työnteko asioiden muuttamiseksi. Tuloksena oli väitöskirja, jonka aiheena oli kestävä kehitys globaalin ajan hyvinvointiyhteiskunnan haasteena.
– Kilpailullisuuden läpäisemä yhteiskunta on imeytynyt keskustelukulttuuriin, joka on tällä hetkellä sosiaalisen median vallitseva muoto. Väittelyn ideana on valita voittajat ja häviäjät – eli siinä on kilpailun idea, Salonen sanoo.
Sellaisella vuorovaikutuksella ei hänen mukaansa koskaan luoda mitään kovin kummallista.
– Se ei vie asioita rikastavasti ja rakentavasti eteenpäin vaan siinä päinvastoin joku mitätöityy ja kokee olemassaolon tyhjyyttä. Jos haluaisimme oikeasti päästä pitkälle, meidän pitäisi kaivaa toisissamme olevat hienot piirteet esille ja rakentaa sen varaan jatkuvasti.
– Väittely terävöittää kulmia, mutta keskustelu pyöristää muotoja, Pölönen täydentää.
” Väittely terävöittää kulmia, mutta keskustelu pyöristää muotoja.”
Arto O. Salonen kertoo päässeensä Keniassa eroon asioiden liiallisesta valmistelusta ja pikkutarkasta ennakkosuunnittelusta.
– Opin sen, että mennään pelipaikalle ja katsotaan siellä, mitkä ovat ne kortit, joilla tänään pelataan. Kyse oli heittäytymisen ja hetkessä olevan täyteyden tavoittelun oppimisesta.
– Jos sinulla on vain paperille kirjoitettu suunnitelma, jonka mukaan yrität vetää hommasi, niin pääset jonkinlaiseen lopputulemaan, mutta siinä ei vielä varsinaisesti pistetä itseä likoon ja katsota, mitä siitä syntyy, professori näkee.
Perttu Pölönen huomauttaa heittäytymisen ja itsensä likoon laittamisen edellyttävän rohkeutta. Kalifornian Piilaaksossa työskennellessään nuori futuristi havaitsi, että rohkeuden syntymiseen voivat auttaa ympärillä olevat ihmiset ja fiksu keskustelukulttuuri.
– Piilaakso on oma kuplansa. Kun on jatkuvasti ympärillä tietynlaisia ihmisiä, niin se ohjaa myös omaa käyttäytymistä. Koin, että se antoi tukea omalle yrittäjätaustalleni. Tuli tunne, että kun kaikki ovat siellä toteuttamassa omia unelmiaan, niin kai minäkin sitten voin uskaltautua. Se sai omia hyviä puolia esiin.
Piilaakso on erilaisten kulttuurien sulatusuuni. Pölönen oli oman työyhteisönsä ainoa suomalainen. Erilaiset taustat ja ajattelutavat olivat koko ajan edustettuina, ja ideat suodattuivat moninaisen myllyn läpi.
– Olin porukassa ainoa suomalainen, joten emme tehneet asioita aina niin kuin Suomessa olisi tehty. Tärkeintä oli saada impulsseja, virikkeitä ja haastamista. Silloin ei tule yhtään tylsää hetkeä.
Suomen visio insinööripainotteinen
Arto O. Salonen ja Perttu Pölönen visioivat tulevaisuutta ammatikseen. Tulevaisuutta ei kuitenkaan tehdä irrallaan menneestä. Kaksikon mielestä Suomelta ja suomalaisilta puuttuu visio tulevasta, tai jos sellainen on, se on heidän mukaansa vaarallisen teknologia- ja insinööripainotteinen.
– Tällä hetkellä on liikaa vallalla ajatus, jonka mukaan tulevaisuus tulee menneisyyden suoraviivaiseksi jatkumoksi. Tulevaisuutta voidaan kuitenkin tehdä aidosti erilaiseksi, jos siitä on olemassa näkemys, mutta nyt sitä näkemystä ei tahdo olla, Salonen arvioi.
– Paljon puhutaan siitä, minkä tulee muuttua tai minkä uskomme muuttuvan. Kiinnostavinta ei kuitenkaan ole se, mikä muuttuu vaan se mikä ei muutu. Miettimällä mikä on ihmiselle niin tärkeää, että se kestää aikaa, pysyy ja minkä varaan voidaan rakentaa, päästään oikeasti olennaisiin asioihin kiinni, Pölönen täydentää.
”Ihmissydän ei näy bkt:ssä eikä sitä ole helppo laittaa Exceliin.”
Mikä sitten on sellaista tärkeää ja olennaista, jonka varaan voidaan rakentaa?
– Myötätunto, rohkeus, uteliaisuus. Kaikki ne ovat pääomaa, jota meidän pitäisi kehittää, mutta meillä ei ole niitä varten kokeita eikä testejä. Meidän pitäisi oppia nojautumaan paremmin näkymättömään, ymmärtämään sellaisiakin asioita, mitä eivät taivu heti konkretiaan tai numeroiksi, Pölönen sanoo.
Futuristin mukaan ongelmamme on se, että arvostamme tällä hetkellä enemmän nopeutta kuin syvyyttä – sitä inhimillisyyttä, mikä tekee elämästä elämisen arvoisen.
Salosen näkemys on, että vaikka esimerkiksi työelämän ja tuotannon muodot muuttuvat ja tekemisen tavat muuttuvat, ihminen ei siitä huolimatta muutu miksikään.
– Homo sapiens hakee kelpaavuutta ja kokemusta siitä, että riitän tällaisena kuin olen. Ihmisellä on myös taipumus väistää asioita, jotka alkavat ahdistaa tai tuottavat mitättömyyttä. Nyt on muotia mitata edistystä erilaisilla kvantitatiivisilla mittareilla ja erilaisiin suureisiin perustuvilla indikaattoreilla, mutta elämässä ydinkysymykset eivät kuitenkaan tahdo kääntyä numeroiksi, Salonen tähdentää.
– Ihmissydän ei näy bkt:ssä eikä sitä ole helppo laittaa Exceliin, kiteyttää Pölönen.
Ikuinen totuus
Salosen mukaan vanhempien sukupolvien tehtävä olisi somessa kinaamisen asemesta viisasta käyttää voimavarojaan sen miettimiseen, kuinka nuoremmat sukupolvet saamaan kiinnittää huomionsa ”ikuisiin totuuksiin”, ihmisen muuttumattomuuteen ja elämän pysyviin ydinkysymyksiin. Uuden innovoinnista he osaavat pitää kiinni luonnostaan.
– Vanhemmilla on yleensä realismia nähdä jotain siitä, mikä maailmassa ei muutu. Nuoremmilla taas on intoa ja vimmaa tehdä muutoksia. Hedelmällinen balanssi löytyy siitä, että on sopivasti perinteitä ja sopivasti niiden haastamista, esittää Pölönen.
”17-vuotias ei näytä eikä kuulosta asiantuntijalta, mutta hän voi silti olla asiantuntija.”
Nuoren futuristin mukaan vanhempien ikäpolvien sudenkuoppa taas on helposti siinä, että he yliarvioivat oman tietämyksensä. Pölösen mukaan asiantuntijuuden käsitteen on Suomessa muututtava.
– Meillä voi olla 17-vuotias poika tai tyttö, joka on tosi etevä tubettamaan eli laittamaan videoita YouTubeen. Voitaisiin ihan perustellusti sanoa, että hän on Suomen paras somekonsultti. Yksikään muu ei tiedä yhtä hyvin, mitä siellä tubessa kannattaa tehdä, mitä ei kannata ja miten se koko homma toimii. 17-vuotias vain ei näytä eikä kuulosta asiantuntijalta, mutta hän voi silti olla asiantuntija.
Salosen mukaan on tärkeä tiedostaa, että empiirisellä tutkimuksella saadaan tietoa siitä, millainen maailma nyt on, mutta se ei pysty mittaamaan huomista, jota ei vielä ole olemassa.
– Huomisessa on se viehättävyys, että siihen voidaan vielä vaikuttaa. Mutta onko paras mahdollinen huominen sittenkään sellainen, minkä eilinen osaisi osoittaa todeksi. Eli mitkä ovat ne mielikuvituksen mahdollisuudet, joilla voisimme luoda ja tehdä todeksi sellaista maailmaa, joka olisi kaikkien meidän mielestä mahdollisimman vetävä ja viehättävä – sellainen, josta meidän jälkeen elävämme ihmiset meitä myönteisesti muistelevat.
Perttu Pölönen ja Arto O. Salonen aloittavat Radio Dein kolumnisteina eli Päivän blogisteina helmikuussa. He ovat äänessä maanantaisin ja torstaisin kello 8.45 ja 12.50.
Radio Dein uudet blogistit kaivelevat maailmankaikkeuden salaisuuksia [#Herätys-podcast]
