Kirjoittanut
Helluntailaisten varusmiespalvelus aseettomana ilmeisesti vähentynyt. Siviilipalvelusmies välttyy paineelta, jonka aseeton varusmies kohtaa palvellessaan osana armeijayhteisöä.
Elettiin talvea 2013.
Lari Leino seisoi Porin prikaatin valatilaisuudessa sotilaiden muodostelmassa. Yksi asia erotti Leinon muista: hänellä ei ollut selässään rynnäkkökivääriä.
Turun helluntaiseurakuntaan kuuluva Leino on yksi 43:sta nuoresta miehestä, jotka tuona vuonna suorittivat varusmiespalveluksensa aseettomana. Viimeisen kymmenen vuoden aikana aseettomien sotamiesten määrä puolustusvoimissa on vuosittain vaihdellut noin neljästä kymmenestä seitsemään kymmeneen. Palveluksen suorittaa vuosittain kaikkiaan noin 25 000 henkilöä, joukossa kuutisen sataa naista.
Aseettomien varusmiesten määrässä ei pääesikunnan tiedotusosaston mukaan ole tapahtunut merkittävää heilahtelua. Siviilipalveluksen suorittaneiden määrä on jonkin verran vähentynyt, samoin täyttä vapautusta nauttivien Jehovan todistajien ikäluokat ovat pienentyneet. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Suosio hiipunut?
Armeijan tilastoista ei käy ilmi aseettomien varusmiesten taustavakaumusta. Facebookissa tehdyn kyselyn perusteella helluntaiseurakuntien nuorisopastorit arvioivat, että aseettoman palveluksen suosio on hiipunut seurakunnissa samalla, kun siviilipalvelus ja tavallinen aseellinen palvelus ovat vahvistaneet asemiaan.
Vielä 1990-luvulla aseeton varusmiespalvelus oli melko yleinen helluntailaisten nuorten miesten palvelusmuoto.
”Epämukava olo”
Lari Leinolle toive päästä aseettomaan palveluun kirkastui palveluksen alkupuolella, ensimmäisen aseharjoituksen yhteydessä.
– Minulle tuli voimakas tunne, että tämä ei ole minua varten. Tuli epämukava olo. Kokemus oli hyvin spontaani, Leino muistelee.
Leino ilmoitti haluavansa aseettomaan palvelukseen.
– Kaikki tapahtui luontevasti ja minuun suhtauduttiin kantaupseerien taholta asiallisesti.
Peruskoulutuskautta, kansankielellä alokasaikaa, ei Leinon kohdalla jatkettu harjoittelemalla muiden sotilaiden kanssa. Leino jatkoi palvelusta kirjureiden toimistossa, missä työskenteli aiemman saapumiserän varusmiehiä.
– Kyllä tuvassa ihmeteltiin ratkaisuani. Tietysti jotkut ajattelivat, että halusin selvitä intistä helpommalla.
Aseettoman tehtäviä
Laki ei ota kantaa eikä aseta vaatimuksia aseettoman sotamiehen vakaumukselle. Palvelus on järjestettävä niin, ”ettei aseettoman vakaumus joudu ristiriitaan palvelustehtävien täyttämisen kanssa”.
Aseeton ei käsittele palveluksessaan lainkaan ampumatarvikkeita tai asejärjestelmiä. Usein he ovat Lari Leinon tavoin kirjureita tai autonkuljettajia, tai suorittavat viestinnän ja huollon tehtäviä.
Lääkintämiehiksi aseettomina palvelevat pääsevät nykyisin vain poikkeustapauksissa. Osana taisteluosastoa lääkintämies on pääsääntöisesti tavallinen asetta käyttävä sotamies.
Samassa joukossa?
Tampereen helluntaiseurakunnan nuorisotyön johtaja Jarkko Lindqvist on huomannut aseettoman varusmiespalvelun suosion vähenemisen helluntailaisten nuorten parissa.
– Aseetonhan on oikeastaan radikaalimpi kuin sivari. Nuori joutuu kantamaan ison määrän suoranaista häpeää, kun menee armeijaan ja on siellä erilainen, Lindqvist pohtii.
– Sinänsä aseeton palvelus on monelle looginen vaihtoehto. Suurin juttu ja pahista pahin voi olla juuri ihmisen ampuminen, mikä halutaan välttää. Silti halutaan olla mukana puolustamassa suomalaista yhteiskuntaa.
Puolustusvoimien normiohjeistuksen mukaan ”aseettomana palvelevien koulutus on pyrittävä järjestämään sellaiseksi, että he voivat tuntea kuuluvansa samaan joukkoon muiden kanssa”. Tämä ei täysin toteutunut Lari Leinon kohdalla.
– Kirjurin hommat olivat muuten hyviä, mutta kyllä siinä oltiin jollain tavalla eristyksissä. Koin joukko-osastossa ulkopuolisuuden tunnetta. Muut vertaiset jäivät melko tuntemattomiksi, Leino muistelee.
Ei yhtenäistä linjaa
Helluntaiseurakunnilla ei ole yhtenäistä opetusta maanpuolustuskysymyksissä. Valtakunnallisessa YC-tapahtumassa on vuosien saatossa ollut suosittuja opetuskanavia, joissa on puhunut samassa yhteydessä niin asepalveluksen suorittaneita reservin upseereita kuin siviilipalvelusmiehiäkin.
Itse siviilipalveluksen aikanaan suorittanut Jarkko Lindqvist kertoo ”suosittelevansa monille armeijaa”.
– Armeija auttaa kasvamaan äidin helmoista pois. Jos se jää väliin, myös tietty mieskoulujuttu jää kasvusta pois.
Lindqvistin mukaan armeijaan liittyvä dilemma on silti olemassa.
– Nuoret tietävät, että sota on kamalin asia, mitä voi tapahtua, ja siinä voi joutua ottamaan toisen ihmisen elämän pois.
Lari Leino on viiden vuoden aikana ehtinyt miettiä suhdettaan maanpuolustukseen.
– Pidän tärkeänä, että maata on mahdollisuus puolustaa aseellisesti ulkoa tulevaa hyökkäystä vastaan. Arvostan maanpuolustusta, ja siitä on merkkinä se, että menin juuri puolustusvoimiin, en siviilipalvelukseen.
