Kirjoittanut
Bibliodraama kutsuu osallistujan keskelle Raamatun ihmisten arkea ja ihmissuhteita. Samalla sanaan avautuu uusi, puhutteleva näkökulma, joka ei hetkessä unohdu.
Teksti Erja Taura-Jokinen
Pelkäätkö myrskyä? Onko soudellut veneellä keskellä järvenselkää, kun puhuri nousee ja mustanpuhuvat pilvet lähestyvät?
Tai oletko voinut pahoin Ruotsin-laivalla, kun meren aaltojen korkeus on laskettu metreissä?
Tilanteen ja tunteen voi miltei tuntea kropassaan ja sydämessään, kun eläytyy siihen mielessään.
Näin tapahtuu bibliodraamassakin.
Se on menetelmä, jonka avulla voi löytää uusia ulottuvuuksia Raamatun teksteistä ja rikastuttaa uskonelämää.
Ammattiopintoihin liittyen
Ennen kuin Jeesus teki ihmeteon ja tyynnytti myrskyn, veneessä olleet opetuslapset ehtivät olla kauhuissaan. Aallot löivät yli laidan ja he pelkäsivät tosissaan hukkuvansa.
– Tämä Raamatun kertomus oli aiheena siinä bibliodraamassa, johon ensi kertaa elämässäni osallistuin. Kokemus oli vaikuttava. Olin veneessä kauhuissaan oleva opetuslapsi, ja yritin saada nukkuvaa Jeesusta heräämään! muistelee oululainen Eeva Pouke.
Bibliodraamaa sisältyi hänen diakonikoulutukseensa Järvenpään silloisessa Luther-opistossa.
Opettajana oli bibliodraaman suomalainen uranuurtaja, Sirkku Aitolehti.
Oman elämän peilausta
Vuosia ehti vierähtää ennen kuin bibliodraama palasi uudella tavalla Eeva Pouken elämään.
– Olin perheeni kanssa Israelissa yhdeksän vuotta lähetystyössä, jota oli myös tarkoitus jatkaa. Tavoittelimme viisumia kahden vuoden ajan, mutta emme sitä saaneet.
– Tuo epävarma odottamisen aika oli henkisesti kuluttavaa. Onneksi olin juuri Israelista tultuamme ilmoittautunut kaksi vuotta kestävään bibliodraamaohjaajan koulutukseen. Harjoituksissa saatoin rakentavalla tavalla käsitellä omaa, haastavaa elämänvaihettani.
Ohjaajaksi pätevöidyttyään Eeva on hyödyntänyt bibliodraamaa hengellisissä tilaisuuksissa eri puolilla Suomea.
Eletään ja eläydytään
Bibliodraaman herkullisuutta on vaikea kuvata niille, jotka eivät ole sitä kokeneet.
– Moni arkailee lähteä mukaan, vaikka ei ole syytä. Bibliodraamassa ei esitetä mitään, vaan eletään yhdessä läpi Raamatun tekstiä ja siellä kerrottuja tapahtumia. Se on aina mukana olevien ihmisten näköinen, omanlaisensa.
– Jos samat ihmiset tekisivät bibliodraaman seuraavana päivänä samoista jakeista, se olisi erilainen.
Näyttelijän taitoja ei tarvita, eikä odoteta.
– Aina on myös mahdollisuus katsoa sivusta ja olla hiljaa. Draaman eri vaiheisiin saa osallistua miten itse hyvältä tuntuu.
Bibliodraamassa erilaiset, isot huivit ovat kätevää, kevyttä rekvisiittaa. Sininen kangas voi kuvata lattialla merta ja vihreä vaikka Getsemanen puutarhaa.
Hartioille tai päähän kietaistuna huivista saa yksinkertaisen puvustuksen.
– Sen riisuessaan bibliodraamaan osallistuja irrottautuu samalla luontevasti hetkellisestä roolistaan.
Sopiva nykyihmisille
Eeva toivoisi, että bibliodraamaa oli tarjolla kristillisissä tapahtumissa ja seurakunnissa nykyistä enemmän.
– On mahdollista, ettei ihminen muista juuri mitään kymmenestä kuulemastaan Raamatun opetuksesta. Bibliodraamakokemusta hän ei helposti unohda.
– Tämä on arvokasta erityisesti nyt, kun tietous Raamatusta heikkenee ja kapeutuu.
Eevalle itselleen bibliodraama on ollut menetelmä, joka on avannut Raamatusta uusia näkökulmia paitsi uskoon myös ihmissuhteisiin ja tunteisiin.
– Raamattu on täynnä arkista elämää. Millaisia vivahteita onkaan sisältynyt esimerkiksi nuoren Marian ja ikääntyneen Elisabetin kohtaamiseen? Nämä sukulaisnaiset ovat kummatkin odottaneet esikoistaan.
Bibliodraamasta valmistui vuoden 2018 lopulla ensimmäinen, suomalainen väitöstutkimus.
Siinä teologian tohtori Minna Salmi todisti, että Raamatun kertomusten alkuperäinen merkitys ja bibliodraaman luova työskentely avaavat yhdessä, rinnakkain ja lähekkäin uusia näköaloja tekstin tulkintaan.
Hän kiittää suomalaista bibliodraamaa uskolliseksi Raamatun teksteille.
