David hylkäsi animismin ja löysi rukouksiin vastaavan Jumalan

Davidin syntyessä animistiseen heimoon koko hänen elämänsä oli jo valmiiksi suunniteltu. Hän oli kuitenkin luonteeltaan utelias ja kyseenalaistava, mikä johti hänet tutkimaan myös muita uskontoja.

Mamot ovat Meksikon Sierra Nevada de Santa Martan alueen, erityisesti Kogui- ja Arhuaco-heimojen, uskonnollisia johtajia. Heidän uskontonsa on animistinen, ja siihen kuuluu henkien palvontaa ja perinteisiksi tehtäviksi kutsuttuja erilaisia rituaaleja. Tehtävät vaihtelevat ongelmanratkaisusta jumalalle uhraamiseen ja uskonnonharjoittamiseen.

Kasvatusta perinteiseksi mamo-johtajaksi

David kasvoi perinteisessä animistisessa yhteisössä. Hänen isänsä, yhteisönsä mamo-johtaja, tutustutti Davidin jo lapsena suorittamiinsa uskonnollisiin rituaaleihin. David oli veljiensä kanssa aina läsnä rituaaleissa oppiakseen ne ja voidakseen myöhemmin seurata isänsä jalanjälkiä.

Syrjäisessä ja vaikeapääsyisessä asuinpaikassa Davidilla ei ollut paljon mahdollisuuksia. Varttuessaan aivan alueensa alkuperäisuskonnon keskuksessa hän kyseli isältään ja muilta auktoriteeteilta riiteistä, jumalista, kuolemanjälkeisestä elämästä ja muista mielenkiintoaan herättävistä asioista. Koskaan hän ei saanut tyydyttävää vastausta. Sisimmässään hän janosi ikuista elämää.

”Lapsuudestani lähtien en halunnut koskaan olla mamo”, David muistelee. ”Halusin olla erilainen ja uskoa muihin asioihin, sillä en ikinä nähnyt tuloksia siitä, mitä isäni teki.”

Tästä huolimatta Davidin isä vaati poikaansa vaalimaan perintöään.

”Olin jatkuvasti sairas, eikä kukaan tiennyt syytä siihen. Isäni suoritti vuokseni rituaaleja, mutta ei kyennyt parantamaan minua. Kerran minulle aiottiin tehdä Aseguranza-niminen rituaali, joka merkitsi mamoksi vihkimistä, mutta tulin tosi sairaaksi. En ymmärtänyt miksi, mutta nyt tiedän syyn: minun ei kuulunut osallistua rituaaliin. Isäni oli minulle sen vuoksi erittäin vihainen. Veljeni kulki tuota polkua, mutta Jumalan kiitos minä halusin aina opiskella.”

Uutta elämää etsimässä

David ei ollut koskaan tavannut ketään kristittyä, mutta hän oli kuullut evankelisesta koulusta, ja se kiinnosti häntä. Ahkeran suostuttelun jälkeen isä taipui viemään Davidin kouluun, jossa hän sitten asui jonkin aikaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun David lähti yhteisöstään, ja kokemus oli haastava. ”Kärsin paljon, koska en kyennyt ilmaisemaan itseäni; en ymmärtänyt espanjaa, en pystynyt lukemaan enkä puhumaan. Monet asiat olivat minulle vaikeita, koska en ollut opiskellut.”

Vaikka David ei tiennyt kuinka rukoilla, hän rukoili. Vaikka hän ei tiennyt kuinka ylistää, hän ylisti. Vaikka hän ei ymmärtänyt kaikkea, hän tiesi, että hänen tuli etsiä Jumalaa. Näin jatkui vuoden ajan. Sitten hänet lähetettiin toiseen kaupunkiin jatkamaan opintojaan.

Eräänä päivänä ollessaan kaupungilla David sai vatsaansa osuman pallosta. Isku oli niin voimakas, että hänellä oli vatsassaan tyrä monen päivän ajan. Kivut olivat kovat, ja David harkitsi leikkaukseen menoa. Silloin eräs mies rukoili hänen puolestaan, ja kolmen päivän kuluttua tyrä oli kadonnut.

”Silloin uskoin, että Herra todella on olemassa. Hänhän paransi minun sairauteni. Polvistuin Jumalan eteen ja sanoin: ’Olen aina epäillyt, mutta Sinä olet kanssani. Herra on parantanut minut.’ Sinä hetkenä tulin uskoon ja aloin myös todistaa uskostani.”

Kristittynä mamojen parissa

David alkoi tehdä matkoja eri kaupunkeihin saarnaten, parantaen ja todistaen. Tuolloin hänen isänsä oli jo kuollut, ja hänen tilallaan oli toinen mamo-johtaja. David palasi kotikaupunkiinsa, missä hän pelotta kertoi uskostaan ja johti ihmisiä Kristuksen luokse. Silloin ajojahti alkoi.

Kristittynä David joutui törmäyskurssille mamojen uskomusten kanssa. Koska hän ei suorittanut rituaaleja eikä perinteisiä tehtäviä vaan käännytti ihmisiä, häntä alettiin vainota.

”Mamojen mielestä alkuperäisväestö on menettämässä identiteettinsä ja kulttuurinsa sekä vahingoittaa sitä, mikä on heille ominaista. Raamattu kuitenkin sanoo jotain muuta. Siksi ajojahti alkoi.”

Vaino toi mukanaan monia ongelmia. Erilaisen uskonsa vuoksi alkuperäisväestöön kuuluvat kristityt menettävät perusoikeutensa yhteisössä, ja joskus heitä myös rangaistaan.

”Jotkut ihmiset tuovat esiin kristinuskoa rukoilemalla yksin tai julkisesti, ja silloin heidät pidätetään”, David kertoo. Paikalliset päälliköt saattavat myös kutsua luokseen kristittyjä, jotka kieltäytyvät suorittamasta perinteisiä tehtäviä. He sanovat: ”Rankaisemme teitä tai pakotamme teidät perinteisiin tehtäviin.” Kieltäytyjät pakotetaan lähtemään alueelta. Kristityille ei anneta tiloja kokoontua ja viettää jumalanpalveluksia. David kertoo, että häntä pilkataan sanomalla: ”Jos uskot Jumalaan, rukoile häneltä maa-aluetta. Miksi kristityt ovat täällä meidän keskellämme?”

Maahan lyötynä, muttei tuhottuna

Kristityt joutuvat kokoontumaan salassa. He kohtaavat yöllä ja kävelevät täysin hiljaa, vain kahden lyhdyn valossa, kunnes tulevat kyllin etäiseen paikkaan. Siellä heillä on lyhyt hiljainen jumalanpalvelushetki ilman musiikkia. Paikkaa vaihdetaan jatkuvasti, jottei se paljastuisi.

Aina asiat eivät suju. Kerran mamot saivat selville, että David oli pitämässä kokousta ja kutsuivat hänet luokseen. ”Olemme kuulleet, mitä te teette”, yksi päälliköistä sanoi. ”Mielestäni sinä vaikutat pastorilta. Nyt kun sinusta on tullut pastori, sinä hämmennät ihmisiä. Saat heidät vakuuttumaan ja vedät heidät toiseen maailmaan. Se, mitä teet, vahingoittaa kulttuuriamme.” Koska David kieltäytyi antamasta yksityiskohtaista tietoa jumalanpalveluksista, häntä rangaistiin.

”Sitten menin työhön”, David kertoo. ”Sain ainoastaan aamiaisen noin kello kymmeneltä ja lounaan. Aamiainen oli tosi niukka, ja lounas annettiin kello seitsemän maissa illalla. Olin nälkäinen ja join vain vähän vettä. Tulin sairaaksi. Pysyin kuitenkin lujana, ja kymmenen päivän ajan rukoilin Jumalaa: Sinä tunnet minut ja tiedät, mitä he tekevät minulle.’ Sillä tavalla kestin.”

”Kun kyseinen työ loppui, mahani oli kipeä. Tunsin vahvan kehoni heikoksi”, David selittää. Hän suoritti kahden päivän ajan perinteisiä tehtäviä, mutta vain ulkonaisesti. ”Omatuntoni oli tyyni ja palvoin Jumalaa. Tein tyhjiä asioita ja rukoilin äänettömästi. Sitten tulin kipeäksi. Tulin todella kipeäksi.”

Davidin vatsaan koski ja hän oksenteli monta päivää, eikä lääketiede pystynyt auttamaan. Ihmiset kiusasivat häntä ja sanoivat: ”Jos vaellat Jumalan yhteydessä, miksi olet sairas?” David pysyi kuitenkin lujana uskossaan Jumalaan. Sitten eräänä iltana ennen nukkumaanmenoa hän polvistui ja rukoili: ”Mikä minulla oikeasti on? Kuolenko minä? Herra, osoita minulle, mitä minun pitää tehdä, jotta tämä kipu hellittäisi.” Yöllä Jumala puhui Davidille unessa ja näytti, mitä hänen tulisi tehdä parantuakseen. Hänen pitäisi kerätä puiden lehtiä ja kaarnaa, keittää niitä ja juoda liemi. David teki näin neljä kertaa, ja hänen vointinsa koheni.

Tukijoukkoja taistelussa

Huolimatta kaikesta kokemastaan David ei luovuta taistelussaan. ”Kilvoittelemme pysyäksemme uskossa ja saavuttaaksemme iankaikkisen elämän”, hän sanoo. ”Se on tärkeää minulle ja meille. Jumala näyttää meille totuuden tien, elämän tien. Sen puolesta taistelemme.”

Kuultuaan tästä tapauksesta Open Doors alkoi välittömästi auttaa Davidia rukouksin sekä toimittamalla kristilliselle yhteisölle lääkkeitä ja ruokaa.

”Tällä hetkellä voin hyvin ja olen todella kiitollinen ennen kaikkea Jumalalle sekä myös Open Doorsille, joka on auttanut minua lääkkeiden ostossa”, David sanoo. ”Ennen kuin hankin lääkkeitä, olin yhteydessä nettiyhteisöön, jossa rukoiltiin paljon. Se kiinnosti meitä. Meillä oli huolia, ja he auttoivat meitä. Eivät ainoastaan minua, vaan koko yhteisö sai apua kärsimyksensä aikana. He olivat siitä onnellisia.”