Kirjoittanut
Helluntaiseurakunnissa ollaan ottamassa uusia askelia ulospäin suuntautuvan diakonian aloittamiseksi. Koulutuksen merkitystä korostetaan.
Helluntaiseurakuntien kentällä on tämän vuoden aikana ollut havaittavissa syttymistä diakoniatyön kehittämiseen.
Helluntaiseurakuntien kotimaan evankeliointijärjestön Hyvä sanoma ry:n toiminnanjohtaja Janne Lahden mukaan diakoniaa käsitelleistä Helluntaiherätyksen Talvipäivistä muodostui kulminaatiopiste.
– Hyvää palautetta myös Lahdessa järjestetystä diakoniapäivästä on tullut pitkin vuotta. Konkreettisena todisteena uudenlaisesta diakoniaotteesta seurakunnissa on vasta alkanut diakoniakoulutus Isossa Kirjassa.
Koulutuksen aloitti tänä syksynä 39 seurakuntien lähettämää opiskelijaa.
– Määrä on huomattava. Osittain samansisältöisessä pastoraalisielunhoidon koulutuksessa, samoin kuin Evankelistapolulla, on tämän lisäksi lähes saman verran opiskelijoita, Janne Lahti kiittelee.
– Diakonia on myös esillä eri puolilla maata järjestettävillä alueellisilla evankelistapäivillä. Kyllä nyt on aistittavissa aitoa innostusta.
Tarpeeseen herättävä
Mikä voisi olla helppo alku seurakunnalle, joka haluaisi tehdä avauksen esimerkiksi päihde- ja mielenterveystyössä?
Kristillinen alkoholisti- ja narmomaanityö KAN ry:n aluekoordinaattori Timo Katon mukaan tärkeintä on asioiden nostaminen esiin ja seurakunnan ympärillä olevan tilanteen kartoittaminen.
– Pitää tuoda esiin se todellisuus mikä seurakunnan ympärillä vallitsee. Seurakunnassa voisi olla esimerkiksi jokin herättelevä teematilaisuus. Silloin asiat nousevat sellaiseen valoon, että niihin pystytään tarttumaan.
Tarvitseeko diakonian toteutuksessa olla mukana aina ammattihenkilöitä?
– Tietysti erilaista vierellä kulkemista voi tehdä koko ajan kuka tahansa. Jos ryhdytään toimimaan organisoidummin, kannattaa ottaa ainakin siinä vaiheessa mukaan ammattilaisia.
– Päihde- ja mielenterveysalalla ollaan sairaiden ihmisten kanssa tekemisissä. Auttajalle voi tulla vaikeuksia, jos joutuu liian syvälle siihen maailmaan. Tarvitaan koulutusta, jota on helpostikin saatavilla, Katto rohkaisee.
Katto tuli itse mukaan päihde- ja mielenterveystyöhön täysin maallikkona, ensin eläköitymisen myötä vapaaehtoistyöhön, sittemmin ammattimaisesti.
– Itselläni ei ole esimerkiksi lainkaan päihdetaustaa. Meitä uskovien kotien lapsia on tässä työssä mukana paljon.
– Toki entisillä kadun kansalaisilla on oma näkökulmansa, ja he ymmärtävät usein avun tarvitsijoiden tilanteita omakohtaisesti. Mukaan tarvitaan kuitenkin ihmisiä monenlaisista taustoista.
Pyöräilykampanja sytytti
Helluntaiherätyksen diakoniavuoden kenties näkyvin projekti oli Verta, hikeä ja kyyneleitä -kampanja, jossa MS-tautia sairastavan pastorin Aki Miettisen pitkän pyörämatkan aikana järjestettiin teematilaisuuksia eri puolilla maata.
Diakoniasytykettä saatiin muun muassa Haukiputaalla, jossa paikallislehdessäkin näkyvyyttä saaneessa toritilaisuudessa oli hyvin ihmisiä paikalla, ja Miettisen mukanaan kuljettamaa vetoomusta oli vastaanottamassa kansanedustaja.
Hämeenlinnassa VHK-kampanja antoi avauksen keskusteluihin sekä toi runsaasti konkreettisia, muun muassa esteettömyyteen liittyviä asioita esille.
Laihialla iloittiin hyvästä yhteistyöstä eri seurakuntien, järjestöjen ja liikelaitosten kanssa. Paikallislehdissä oli kolme kertaa tapahtumasta iso juttu, Kyrönmaa uutisoi tapahtuman jopa etusivullaan ja keskiaukeamallaan. Seurakunnassa kampanja sytytti monia pohtimaan, miten hyvää yhteistyötä voidaan rakentaa jatkossakin.
Loimaalle tiimi diakoniaa kehittämään
Loimaan helluntaiseurakunnassa on hiljattain perustettu diakoniatiimi.
– Käänteentekevä tilanne syntyi, kun eräs vuosikymmeniä uskossa ollut seurakuntalainen kysyi minulta, että mitä diakonia tarkoittaa, pastori Seppo Paldanius kertoo.
Kysymykseen vastaava info- ja keskustelutilaisuus käynnisti seurakunnan diakonian käytännössä.
– Opin itse, että saatamme pyytää ihmisiä palvelemaan jossakin tehtävässä, vaikkeivät he välttämättä tarkalleen tiedä mihin. Ihmisten on helpompi lähteä mukaan jos he tietävät mihin heitä pyydetään, mihin he ovat sitoutumassa ja mitä heiltä odotetaan.
Paldaniuksen mukaan ulospäin suuntautumiseen ja ulkoiseen diakoniaan on selvä tarve.
– Tämä näkyy muun muassa erään seurakuntalaisen pyörittämässä kirpputoritoiminnassa joka on yhä enemmän laupeudentyötä, kuten hädänalaisten ihmisten auttamista vaatteiden, tarve-esineiden, huonekalujen ja jopa suoran rahallisen tuen muodossa.
Siihen, mitä diakonia on, muodostetaan seurakunnassa koko ajan vastausta.
– Diakonia ei saa olla pelkkä evankelioinnin väline. Liiallisessa evankeliointi-innossa sekä käsitteiden hämärtymisessä näen vaarana sen, että painopiste siirtyy auttamisesta ihmisten käännyttämiseen. Jos seurakunta auttaa ”ketunhäntä kainalossa”, diakonia ei mielestäni enää ole uustestamentillista diakoniaa ja palvelemista.
Mutta eikö evankeliumin piilottelu ole helluntailaisen identiteetin vastaista? Evankeliumihan on parasta mitä uskova voi antaa, ei inhimillinen apu?
– Diakonia on evankeliumia, Seppo Paldanius vastaa.
– Parhaimmillaan se jalkauttaa evankeliumin ihmisten pariin, tekee evankeliumin näkyväksi ja Jumalan rakkauden todeksi.
– Jos diakoniaa tehdään vain evankeloinnin vuoksi, tämä saattaa johtaa ennen pitkää diakoniainnon vähenemiseen, jos autettavat ihmiset eivät tulekaan heti uskoon.
