Hyvät: Netflixin uusi elokuva Neitsyt Mariasta ei ole täysin raamatunmukainen, mutta tavoittaa evankeliumien ytimen Yleinen: Muistokirjoitus: Antero Laukkanen tiesi, että rukouksen tililtä kate ei lopu

Disciple Maata näkyvissä -festareiden pääesiintyjäksi

 

Pitkän linjan metallibändi Disciple (USA) on kiinnitetty pääesiintyjäksi Maata Näkyvissä -festareille, jotka järjestetään Turun HK Areenalla ja Messukeskuksessa 16.–18.11.2012. Festareiden tiedotuksen mukaan vuonna 1992 perustettu tennesseeläisyhtye Disciple kuuluu kristillisen raskaan rockin huippunimiin. Yhtye saapuu marraskuussa ensimmäistä kertaa Suomeen.

– Pyrimme aina tuomaan festareille esiintyjiä, joita nuoret haluavat nähdä ja kuulla. Disciplea on toivottu festareille tosi paljon. Bändin lavaesiintyminen on aivan huippua ja tärkeimpänä lisäksi kristillinen sanoma on esillä selkeästi. Odotukset ovat todella korkealla, kertoo Sleyn nuorisotyönjohtaja Juha Heinonen.

Disciple on julkaissut yhdeksän studioalbumia, joista uusin, vuonna 2010 julkaistu Horseshoes & Handgrenades, voitti vuoden parhaan rock-albumin kristillisen musiikin Dove-palkinnon. Yhtyeen suurimpia hittejä on esimerkiksi Game On, joka on soinut suosituissa televisiosarjoissa ja mainoksissa.

Sekl neliöb. 20.-26.12.

– Tavoitteenamme on aina koskettaa ja rohkaista musiikillamme sekä kristittyjä että ei-uskovia kuulijoita. Meille on todella tärkeää olla rehellisiä kaikessa mitä sanomme, kiteyttää Disciplen keulakuva ja laulaja Kevin Young.

Maata Näkyvissä -festarit on yksi Euroopan suurimmista kristillisistä nuorten festareista. Tapahtuma järjestetään ensi syksynä 28. kerran. Festareiden vuosittainen kävijämäärä on noin 25 000. Tapahtuman järjestävät Sleyn nuorisotyö ja Turun evankelis-luterilaiset seurakunnat.

 
Artikkelibanneri perussanoma