Kirjoittanut
Seminaarissa argumentoitiin, että hyvin toimiva palliatiivinen hoito ja saattohoito poistavat tarpeen eutanasialle ja avustetulle itsemurhalle. Suomessa on kehitetty palliatiivista hoitoa merkittävästi viimeisten vuosien aikana.
Viime kesänä tehty kansalaisaloite eutanasian laillistamisen puolesta odottaa käsittelyä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä järjesti eduskunnassa asiantuntijaseminaarin eutanasiaan ja saattohoitoon liittyvistä kysymyksistä. Seminaarin puheenjohtajana toimi kansanedustaja ja erikoislääkäri Sari Tanus. Hänen mukaansa sosiaali- ja terveysvaliokunta alkaa käsitellä kansalaisaloitetta nyt kevätkaudella.
Seminaarissa käsiteltiin palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa monesta eri näkökulmasta. Palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan parantumatonta ja etenevää sairautta sairastavan ihmisen kokonaisvaltaista hoitoa, jonka tavoitteena on kärsimyksen vähentäminen ja elämänlaadun parantaminen. Saattohoito on palliatiivisen hoidon viimeinen vaihe.
Seminaarin keskeinen näkökulma oli se, että toimivalla palliatiivisella hoidolla tarve ja peruste eutanasialle ja avustetulle itsemurhalle poistuu.
Eutanasia monesti väärin ymmärretty
Suomen Lääkäriliiton eettisen neuvottelukunnan jäsen ja lääkäri Kalle Mäki huomauttaa puheenvuorossaan, että monelle ihmiselle on epäselvää, mitä eutanasialla todellisuudessa tarkoitetaan. Eutanasia on eri asia kuin tarpeettomista ja vaikuttamattomista hoitotoimenpiteistä pidättäytyminen tai niiden lopettaminen. Eutanasian päämääränä on potilaan kuolema kun sitä vastoin tarpeettomista tai vaikuttamattomista hoidoista kieltäytymisen päämääränä on hoidosta koituvan epämukavuuden ja kuoleman prosessin pitkittymisen välttäminen.
– Eutanasiassa on kyse kuoleman tuottamisesta ja hoidosta pidättäytymisessä kuoleman sallimisesta, Mäki sanoo.
Jälkimmäisestä voi käyttää termiä ”luonnollinen kuolema”, sillä kuoleman aiheuttaa potilaan sairaus – ei lääkäri.
Mäki tuo esille myös sen, ettei palliatiivinen sedaatio ole eutanasiaa. Termillä tarkoitetaan lääkkeiden avulla tapahtuvaa potilaan tajunnan tilan tarkoituksellista alentamista, jonka pyrkimyksenä on vähentää sellaisia sietämättömiä oireita, joita ei saada muilla hoitokeinoilla hallintaan.
Päätöksen sedaatiosta tekevät potilas ja lääkäri ja joskus myös omaiset ovat mukana arvioinnin tekemisessä. Sedaatio voi olla jaksoittaista ja sen syvyys voi vaihdella tilanteen mukaan. Viimeisinä hetkinä sedaatiota voidaan käyttää yhtenäisenä jaksona kuolemaan asti.
Sietämätön kärsimys ongelmallinen eutanasian perusteluna
Suomen Lääkäriliiton eettinen neuvottelukunta laati viime keväänä taustaselvityksen eutanasiasta ja avustetusta itsemurhasta. Siinä todetaan, että eutanasian kannattajien yksi merkittävimmistä perusteluista eutanasian laillistamiselle on ihmisen kuolemaan liittyvän itsemääräämisoikeuden toteutuminen.
Mäki toteaa kuitenkin, että olisi yhteiskuntaeettisesti ongelmallista, mikäli yhteiskunta alkaisi arvottaa ihmiselämää asettaen kriteerit, joiden mukaisesti arvioidaan kenen elämä on elämisen arvoista ja kenen ei. Yhteiskunnalla olisi tässä tapauksessa oikeus tarkoituksellisesti lopettaa ihmiselämä kun nämä kriteerit olisivat täyttyneet. Käytännössä vastuu täytäntöönpanosta olisi lääkäreillä.
– Voidaanko ihmisen elämä arvottaa sen mukaan, miten hän itse sen arvottaa? Mäki kysyy.
Näkemys oman elämän arvosta on tilannesidonnaista: olosuhteiden muuttuessa myös näkemys omasta elämästä voi muuttua. YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukaan ihmisellä on synnynnäinen ihmisarvo riippumatta siitä, mitä hän itse ajattelee omasta elämästään ja arvostaan.
Toinen merkittävä perustelu eutanasian laillistamisen puolesta on ”sietämättömän kärsimyksen” poistaminen. Tällä tarkoitetaan sellaista kärsimystä, jota ei voi muilla tavoin oleellisesti lievittää.
Mäki huomauttaa, että ”sietämätön kärsimys” on subjektiivinen näkemys, jonka määrittely esimerkiksi lääkärin taholta on hyvin vaikeaa.
Mäki nostaa esille vuoden 2019 tilastot Oregonin osavaltiosta Yhdysvalloista, jossa avustettu itsemurha on sallittua. Tilastojen mukaan keskeisin syy avustettuun itsemurhaan päätymiselle on ollut suurimmalla osalla ”alentunut kyky osallistua elämän nautinnolliseksi tekeviin aktiviteetteihin”. Näin ajatteli 90 prosenttia vastaajista.
Vastaajista 87 prosenttia pelkäsi ”autonomian menettämistä”, 72 prosenttia ”arvokkuuden menettämistä”. ”Kokemus taakkana olemisesta perheelle/ystäville/tukijoille” oli 59 prosentille syy avustettuun itsemurhaan päätymiselle ja ”kehon toimintojen heikkeneminen” 39 prosentille. ”Kipu ja sen pelko” oli yllättävän pienessä osassa, sillä se oli merkittävä syy 33 prosentille sekä ”sairauden hoitoon liittyvät taloudelliset syyt” seitsemälle prosentille.
– Ovatko nämä sietämätöntä kärsimystä, voidaan toki kysyä? Vai yritetäänkö tässä ratkaista joitain elämänhallinnan ongelmia? Vai pelätäänkö joutumista vammaisen asemaan? Moni vammainen kokee näitä rajoituksia omassa elämässään, mutta elää silti ihan tyydyttävää elämää, Mäki sanoo.
Hyvää hoitoa saatuaan monen eutanasiatoive poistuu
– Oireiden oleellinen lievitys poistaa edellytykset eutanasialta, mutta milloin sen ehdot täyttyvät? Mäki kysyy.
Hän siteeraa palliatiivisen lääketieteen asiantuntijoita, joiden mukaan ”saattohoidolla olisi mahdollisuudet hallita vaikeaakin kärsimystä, jos kaikki sen mahdollisuudet olisivat kaikkien kansalaisten käytössä”.
”Kaikkea kärsimystä ei voida poistaa, mutta sen ei vielä katsota oikeuttavan eutanasiaan”, Mäki sanoo.
Uuden kansalaisaloitteen mukaan oikeus eutanasiaan olisi niillä, joilla on kuolemaan johtava tai parantumaton tauti. Siinä ei kuitenkaan Mäen mukaan määritellä, minkä ajan sisällä kuolema olisi odotettavissa, tai mitä tapahtuu silloin, jos potilas kieltäytyy saatavilla olevasta hoidosta. On olemassa sairauksia, jotka sellaisenaan olisivat kuolemaan johtavia, mutta hoidettuina hallittavissa. Tällainen on esimerkiksi aikuistyypin diabetes.
Diagnoosit voivat myös joskus olla epävarmoja tai niissä voidaan erehtyä. Entä miten määritellään, että potilas on eutanasiapäätöksen tekohetkellä ”kognitiivisesti kompetentti”? Miten esimerkiksi psyykkisesti sairaiden kohdalla voidaan erottaa hoidettavissa oleva itsemurhahakuisuus oikeutetusta eutanasiapyynnöstä? Toive kuolemisesta kun voi olla psyykkisen sairauden oire.
Mäen mukaan olisi ensiarvoisen tärkeää, että eutanasiaa pyytävä potilas olisi tietoinen kaikista palliatiivisen hoidon mahdollisuuksista, jotta hän voisi tehdä oikeaan tietoon perustuvan päätöksen. Kansalaisaloitteessa ei kuitenkaan edellytetä, että eutanasiapyyntöä arvioivan lääkärin tulisi olla palliatiivisen hoidon asiantuntija.
– Miten hän silloin osaisi potilaan kanssa miettiä asiaa ja kertoa tälle kaikista mahdollisista hoidoista jos hänellä ei itsellään ole tätä tietoa ja tuntemusta?
Palliatiiviseen hoitoon liittyy aina ihmisen kokonaisvaltainen hoitaminen. Oregonissa tehdyn tutkimuksen mukaan jo yhden oireen helpottuminen on vaikuttanut puolella potilaista siihen, etteivät he olekaan päätyneet avustettuun itsemurhaan.
– Sopii kysyä, onko meillä riittävästi tietoa näistä saattohoidon mahdollisuuksista?
– Saattohoitoyksiköiden kokemus on se, että kun ihminen tulee sinne ja pääsee kokonaisvaltaiseen hoitoon, niin kuolemantoiveet alkavat kummasti väistyä heidän nähtyään, mitä siellä voidaan tehdä, Mäki sanoo.
Palliatiivista hoitoa kehitetty
Kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho kertoo puheenvuorossaan, että olisi tärkeää tuoda esiin, miten palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa on kehitetty Suomessa viime vuosina. Hänen mielestään on väärä lähestymistapa eutanasiakeskusteluun, jos puhutaan vain eutanasiasta ja palliatiivinen hoito ja saattohoito unohdetaan.
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi vuonna 2019 suosituksen palliatiivisen hoidon tuottamisesta ja laadun parantamisesta Suomessa ja myönsi valtionavustusta yli viisi miljoonaa sen kehittämiseen vuosien 2021-2024 aikana. Tarkoitus oli yhtenäistää saattohoidon ja palliatiivisen hoidon tilannetta niin, että kaikilla olisi yhtäläinen mahdollisuus oikea-aikaiseen ja laadukkaaseen hoitoon eri puolilla Suomea.
– Palliatiivisen hoidon tilanne ennen tätä hanketta ei vastannut palliatiivisen hoidon sosiaali- ja terveysministerön suosituksia”, Laiho sanoo.
– Kaikille kuuluu arvokas kuolema, jossa saa riittävän oireenmukaisen hoidon.
Laihon mielestä hankkeen suurin anti on siinä, että se on tuonut yhteen aiheen asiantuntijat ja tiivistänyt yhteistyötä yhteistoiminta-alueilla sekä kehittänyt osaamista palliatiivisen hoidon ja saattohoidon osalta.
Sosiaali- ja terveysministeriön kehitystyöryhmiä johtanut palliatiivisen lääketieteen professori Tiina Saarto kertoo, että palliatiivista hoidon kehittämiseen on kuulunut keskeisenä osana palliatiivisten keskusten perustaminen eri hyvinvointialueille. Niiden määrä on noussut hyvinvointialueilla 24 prosentista 91 prosenttiin vuodesta 2018.
Lisäksi kehitystyöhön on kuulunut palliatiivisten poliklinikoiden ja konsultaatiotiimien perustaminen ja kotisairaalatoiminnan parantaminen sekä osastopaikkojen, psykososiaalisen tuen ja viikonloppupäivystyksen lisääminen. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää.
– Toimijoina toivoisimme, että tähän [palliatiivisen hoiden kehittämiseen] tulisi lainsäädännöllistä vahvistusta. Kun on tiukat taloudelliset ajat, valitettavasti voi huomata, että nyt lähdetään purkamaan ja perääntymään tästä suunnitelmasta. Ollaanko valmiita viemään tätä eteenpäin? Meille on noussut tästä pieni huoli”, Saarto sanoo.
Saarto uskoo, että kun ”mennään samalla draivilla eteenpäin”, Suomen palliatiivinen hoito saadaan hyvälle tasolle.
Seminaarissa pitivät puheenvuoron myös toiminnanjohtaja Liisa Rautanen Hengitystuki ry:stä, erityisasiantuntija ja FinPall-hankkeen projektipäällikkö Minna Hökkä sekä syöpätautien erikoislääkäri ja palliatiivisen hoidon asiantuntija Eeva Rahko. Puheenjohtajana toimi kansanedustaja ja erikoislääkäri Sari Tanus.
