Kirjoittanut
Emerituspiispa Eero Huovinen puhuu pessimismiä vastaan tuoreessa kirjassaan ”Parhain päin – Kirjoituksia elämästä, Jumalasta ja armosta”. Pian jatkosodan päättymisen jälkeen syntynyt Huovinen on ”tulevaisuusluottamuksen poika”.
Eero Huovinen kuvasi WSOY:n haastattelussa Helsingin Kirjamessuilla, että hänen uuden kirjansa nimi ”Parhain päin” kertoo ”yrityksestä tappaa sisällämme asuva pessimisti ja taistella kaikkea masennusta, alakuloa ja synkkyyttä vastaan.”
”Kannattaa katsoa Jumalaa ja Kristusta”
Huovinen yrittää aina ajatella asiat parhain päin. Hän uskoo, että optimismi on myös tietoinen valinta, mihin katseensa suuntaa.
– Maailmassa on paljon kaikenlaista vääristynyttä ja pahaa ja synkkää ja alakuloista. Ihminen tarvitsee rohkaisua, että hän näkee hyvän ja armon ja Jumalan kaiken tämän vääristyneen keskellä. Päivälehtien, varsinkin iltapäivälehtien, menestys perustuu siihen, että riidat nähdään. Se ruokkii ihmisissä sellaisia alempia vaistoja, että aina, kun joku tappelu on jossakin, niin olemme kiinnostuneempia siitä kuin siitä, että jossakin on hyvää sopua. Pitää pyrkiä kääntämään katse pois pessimismin ja synkkyyden puolelta ja katsoa niitä asioita, jotka ovat hyvin ja myönteisiä. Kannattaa katsoa Jumalaa ja Kristusta, Huovinen kehottaa.
Emerituspiispa luottaa lujasti lahjaksi saatuun Jumalan armoon. Hänen mielestään ihmisen vastuu ja Jumalan armo kulkevat käsi kädessä. Tietoisuus armosta on tehnyt hänet kiitolliseksi.
– Elämässä on monia osa-alueita, jotka ovat meidän käsissämme. Vastuu pitää kantaa, eikä lykätä sitä toisille. Mutta elämässä on myös paljon sellaista, jota yksinkertaisesti vain saadaan – Ihminen on pelkkä vastaanottaja. Kaikkein syvimmät, parhaimmat ja kauneimmat asiat saamme lahjaksi. Se muuttaa ihmisen elämänasennetta tosi paljon, jos ymmärtää, että yhtäältä minun kuuluu tehdä, mutta toisaalta kaikkein tärkeimmät asiat minä vain vastaanotan.
Huovinen ajattelee, että kuuleminen ja kuunteleminen on tärkeintä inhimillisesssä vuorovaikutuksessa – Olipa sitten kyse maailmanpolitiikasta tai työehtosopimusneuvotteluista.
– Moni asia menisi paljon paremmin, jos meillä olisi malttia kuunnella toista ihmistä, eikä ensimmäisenä pulputtaa toisen päälle sitä, mikä kiehuu sisällämme tai mikä mieltämme hallitsee. Suu kiinni ja korvat auki, niin maailma paranee.
”Kaikkein vaikeimmista asioista on yritettävä puhua”
Emerituspiispa ei kaihda puhetta Jumalasta, vaikka tunnustaakin, että välillä Hänestä tuntuu lähes mahdottomalta puhua.
– Juuri siitä, mistä ei voi puhua, on puhuttava. Ei elämässä muuten ole mitään mieltä. Kaikkein vaikeimmista asioista on yritettävä puhua niin paljon kuin suinkin vaan pystyy.
Eero Huovinen uskoo, että rakkauden kohde on tärkeämpi kuin ne tavat, joilla ihminen tuota kohdetta pyrkii rakastamaan. Päämäärä on tärkeämpi kuin keinot sen saavuttamiseksi.
– Kaikessa rakkaudessa on olennaista se, ketä rakastaa. Rakkauden kohde antaa myös keinot. Uskon, että tämä pätee myös kristillisessä uskossa. Siinäkään ei ole olennaista se, miten vahva, epäilevä, heikko, mutkallinen tai hankala minun oma uskoni on, vaan se, kehen se kohdistuu. Sen vuoksi minun mielestäni on paljon tärkeämpää puhua Jumalasta ja Kristuksesta kuin siitä, minkälaisia kupruja tai onnistumisia tai epäonnistumisia meidän ihmisten elämässä on.
Huovinen sai alkunsa vuoden 1944 helmikuussa, Helsingin pommitusten keskellä. Hänen isänsä oli lomalla jatkosodasta ja hänen äitinsä opiskeli hammaslääkäriksi. Huovisen äiti kuoli pojan ollessa 9-vuotias ja isä ei koskaan puhunut sota-ajan asioista. Niinpä monia mieltä askarruttavia kysymyksiä jäi kysymättä.
– Helmikuussa 1944 Helsingissä tapahtui kolme raakaa pommitusta, jotka onneksi Puolustusvoimien ilmatorjunta kykeni ohjaamaan ulkosaaristoon ja Helsinki selvisi paremmin kuin pelättiin. Mitä vanhempani ovat ajatelleet tulevaisuudesta ja elämästä ja omasta perheestä silloin helmikuussa 1944, jolloin sain alkuni? Kuinka he uskalsivat luottaa siihen, että elämässä voi olla tulevaisuutta? Sitä hämmästelen – Minä olen tuon tulevaisuusluottamuksen poika. Miksi siis synkistelisin tämän hyvinvoinnin keskellä?
