Kirjoittanut
Eero Junkkaala on opettanut 30 vuoden aikana Raamatun kannesta kanteen useampaan otteeseen, juossut 14 maratonia ja lähtenyt lähetystyöhön kuusikymppisenä. Kokemuksesta hän sanoo, että kahvi ja munkki, niin päivä on pelastettu.
Raamatuntutkija, pappi, teologian tohtori, kirjailija Eero Junkkaala on tunnetaan erityisesti raamatun tietämyksestään. Mutta millainen hän on ihmisensä? Lastenlapset saavat hänet innostumaan. Hän on kova mies juoksemaan ja palkitsee itsensä kahvilla.
– Kahvi pitää silloin tällöin ostaa. Kahvi ja munkki, niin päivä on pelastettu, tuumaili Eero Junkkaala Radio Dein aamulähetyksessä.
Hän sanoo, ettei ole arkisessa seurassa se, joka ensimmäisenä on ottamassa puheenvuoroa. Mutta kun puhutaan Raamatusta, hän mielellään avaa suunsa ja ihmiset kuuntelevat.
Kysyttäessä Raamatun lukutottumuksia, Junkkaala sanoo vähääkään nolostumatta:
– Pakko myöntää, että en tee niin kuin opetan. Opetan, että olisi hyvä lukea Raamattua säännöllisesti, lähes päivittäin. Mutta en tee niin, vaikka pitäisi.
Selitys on hyvä, ja jokainen ymmärtää sen.
– Joka viikko opetan Raamattua. Valmisteluvaiheessa tulee aika paljon Raamatun lukua. Yritän lukea ekaksi itselleni, että mitä Jumala puhuu minulle itselleni. Ja sitten vasta, että mitä Jumala voisi minun kauttani kertoa ihmisille.
Syntyy vääjäämättä ajatus, että aamukahvi ja Raamattu kuuluisivat aamun avaukseen, vaan eipä se niin mene.
– En minä sitä aamulla ekaksi mieti. Vaan vaikkapa sitä, että mikähän jalkapallomatsi tänään tulee, nauraa Junkkaala ja määrittelee itsensä hieman epäedullisesti tuurilukijaksi. Ja ikäänkuin alleviivaten omaa osaamistaan ja tekemistään nimeämällä Pietarin Raamatusuosikkihenkilökseen. Ja sillä perusteella, että hän mokaa niin paljon. Joosuan kirja on ollut hänelle tärkeä, mutta esiin nousee myös Paavali, jonka maratoonari Junkkaala nimeää, jos nyt ei ihan Raamatun kovakuntoisimmaksi, niin kovakuntoisimpien joukkoon.
– Ruumiillisesta harjoituksisesta on hyötyä vähän, mutta hän kulki tuhansia kilometrejä jalkaisin, ja oli varmasti kovassa kunnossa.
14 maratonin mies
Junkkaalasta asia on selvästikin kiehtova. Hänestä tuli maratoonari nelikymppisenä, ja juoksu maittaa edelleen.
– Kyllä, kyllä, puolimaraton on tähtäimessä elokuussa,
Takana on 14 täyttä maratonia, mutta edessäpäin ei välttämättä enää yhtään täyspitkää.
– Järkeä on tullut päähän, että en enää lähde, sanoo 70-vuotias Junkkaala. Puolikkaat ovat ikämiehelle sopivia.
Kokopitkän ennätys on 3.50, ja se on juostu 55-vuotiaana. Juoksija kuuluu siis myöhäisjuoksuheränneisiin. Keski-iän kynnyksellä iski juoksukärpänen ja ensimmäinen maraton taittui nelikymppisenä. Sitä ennen oli jo juoksukipinä syttynyt.
– Joku hullu innosti, että lähde kokeilemaan maratonia. Ja niin lähdin ja nelikymppisenä juoksin ekan. Se meni vähän yli neljään tuntiin. Viimeinen kilometri oli kauhukokemus. Mutta kun olin selvinnyt väsymyksestä, tuli tunne:
Voi veljet, tätä teen joka vuosi.
– Nautin juoksemisesta. Kun saa rauhassa lenkkeillä, päässä tapahtuu tosi paljon asioita. Tiedän loppuviikosta, että viikonloppuna on monta puhetta. Osa valmiina, osa ei. Mietin, jäädäkö työpöydän ääreen valmistelemaan, vai lähteäkö juoksemaan. Jos lähden juoksemaan ja palaan, se on valmistunut lenkin aikana.
Lenkkeily ja kuntosaliharjoittelu kuuluvat siis arkeen ja pyhään. Junkkaala ei osaa sanoa, onko se tapa vai pakkomielle, mutta hyvää se tekee.
– Jos on, niin on tosi hyvä pakkomielle. Se pitää pään ja jalat. Se on semmoinen, joka antaa voimaa ja vireyttä.
Mitä kysyisit Jeesukselta?
Eero Junkkaala hiukkasen kiemurtelee kysyttäessä, mitä hän sanoisi presidentti Donald Trumpille.
– Luulen, että en kysyisi mitään, koska en luota hänen puheisiinsa. Koska hän puhuu enemmän pötyä kuin totta. Mielestäni se on hämmentävää, että kristityt eivät laita mitään panoa sille, että hän on puhunut tuhansia valheita.
Entäs Putin?
– Sama juttu! Tämä on vaikeata, koska sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Enkä ole kovin halukas lähtemään poliittiseen keskusteluun.
Mutta mitä kysyisit Jeesukselta? Junkkaala jo vähän innostuu.
– Varmaan sanoisin: Kiitos, että rakastat vielä minua.
Onko jotain, mikä on jäänyt epäselväksi Hänen opetuksissaan? Mitä haluaisit tarkentaa…
– Se on hämmentävää, maistelee Junkkaala ja myöntää, että Jeesuksen opetukset ovat vaikeita, suorastaan tiukkoja ja niiden kanssa joutuu ahtaalle. Myös armollisia, sillä joka minun luokseni tulee, sitä minä en heitä ulos.
Jos politiikka ei maistu, niin teologinen pohdinta kiinnostaa kyllä heti. Väite Raamatun muuttuvasta tulkinnasta ja selityksistä saa hänen hieman puolustuskannalle.
– Muuttuvat ja muuttuvat, hän hetken arvuuttelee, sanoen sitten, että perusopetus ei muutu.
– Eikä voi muuttuakaan. Raamatun varsinainen sanoma on muuttumaton. Jos joku muuttaa, on harhaoppinen. Reunamilla on paljon asioita, joissa kristikunta menee eri suuntiin, väännetään kättä. Ja niin saakin olla, kun vaan muistetaa, että peruspaketti on sama.
– Se pitää muistaa, että me kaikki pari miljardia kristittyä, pyrimme kaikki samaan taivaaseen. Pidetään siitä kiinni, keskustellen kiihkottomasti.
Eikä Junkkaala lämpene liberaaliteologiallekaan. Hän myöntää, että sellaista on ja aika muuttaa käsityksiä, mutta perusta on ja pysyy.
– Olen erittäin huolestunut, jos Raamatun selvää sanaa vastaan lähdetään toimimaan ja sitä lähdetään murentamaan. Jos perussanomaa aletaan murentamaan, kirkko kaivaa maata jalkojensa alta.
Tulkitaan, mutta pysytään asiassa
Junkkaala on viidennen herätysliikkeen kasvatti. Hän on omiaankin arvioinut julkisesti ja vähän tukistellutkin, mutta rakkautta on ilmassa edelleen. Hän haluaa viestittää myös omilleen, että ei sen pipon tarvitsisi kiristää niin kamalasti päätä.
– Joka liikkeessä omat korostuksensa, joilla liikettä profiloidaan. Joskus tulee muureja, jotka sitten lokeroi lihan liian ahtaasti.
Junkkaala on suosittu puhuja laajasti hengellisellä kentällä ja se on hyvä asia.
– Minua pyydetään yli rajojen. Olen siitä erittäin iloinen. Koetaan, että en ole kauhean kapeassa putkessa, vaikka kyllä minullakin omat putkeni on, hän naurahtaa sen enempää niihin takertumatta.
– Opetuksessani Raamatun arvovalta on peruskallio, mistä ei saa lähteä pois. Siitä ei kylläkään seuraa automaattisesti vastauksia, hän muistuttaa, alleviivaten keskusteluyhteyttä ja toisten arvostamista.
Raamatuntutkija ja -tulkitsija sanoo, että mielellään lukisi enemmän kuin nykyisin ehtii. Raamatun kanssa samassa kirjapinossa on romaaneja ja dekkareita, mutta suurin aika menee Raamatun kanssa.
– Lukemiset sivuavat usein työasiaa. Usein se on Raamatun tutkimukseen liittyvää, mutta jonkin verran kiinnostaa luonnontieteisiin liittyä, ja arkeologia tietysti.
– Tykkään dekkareita. Se irrottaa omasta maailmasta. Klassiselle kaunokirjallisuudelle pitäisi olla aikaa sillekin.
Uskon riittävyys epäilyttää
Radiossa alkaa soimaan vanha tuttu Golgatalle saavuin synteineni. Junkkaala ei myönnä olevansa musiikki-ihminen, mutta tässä on jotain sellaista, mikä vie mennessään.
– Vanha kunnon laulu, hän huokaisee ja palaa hetkeen jolloin tuli uskoon 14-vuotiaana.
– Oikein sykähdytti. Tätä laulua laulettiin silloin paljon.
Eero Junkkaalan perhe ei ollut kirkossa käyvää sorttia, mutta Lempäälässä silloin ollut nuorisoherätys tempaisi mukaansa.
– Tempauduin mukaan. Se oli nuoren pojan ratkaisu Jeesukseen puoleen. Jälkeenpäin voi sanoa, että Jeesus otti sen paljon vakavammin kuin minä. Mutta siitä se lähti, eikä ole muuttunut miksikään.
Epäilyksen hetkiä kysyttäessä, tulee ehdollinen kieltävä vastaus.
– Oliko epäilystä? Taisi mennä muutama kymmenen vuotta, ettei niitä ollutkaan. On niitä myöhemmin tullutkin, mutta ei niin vakavia, että olisi horjuttanut.
Tämä vaatii vähän selitystä. Vanha sanonta, joka tietoa lisää, se tuskaa lisää, pitää Junkkaalan mukaan paikkaansa.
– Raamatun tutkimisessa niin vaikeita kysymyksiä, että joutuu sanomaan: apua en ymmärrä.
Kokenut Raamatun tutkija, sanoo epäilevänsä oman uskon riittävyyttä.
– Mietin, pärjääkö tällä uskolla kovinkaan pitkälle. Aika hataraa se on vaikka muille saarnaa.
Höpöhöpö puhettako?
Junkkaala halusi pienenä autonkuljettajaksi. Tuli autoa kuljettava maankiertolainen. Lukio jäi parin luokallejäännin seurauksena kesken, mutta sitä kautta löytyi nuoriso-ohjaajan koulutus ja teologinen tiedekunta. Raamatun läpilukukerrat eivät ole laskussa, mutta takana on rikas elämä, jossa kaikki tapahtuu aikanaan.
– Meillä oli lähetyskutsu, kun olimme menossa naimisiin. Eikä mennyt kuin 40 vuotta, ja se toteutui. Kuusikymppsinä päästiin lähetystyöhön, viestii Junkkaala hätäisille.
Mistä sen sitten tietää, että on kutsu johonkin?
– Kun kokee tai ajattelee, tää on mun juttuni. Jos sitä ei saa millään pois, kannatta toteuttaa. Pitää olla unelmia, ja Jumala usein toteuttaa ne unelmat.
Niille jotka pitävät Raamattua höpöpuheena, on tarjolla avoin ovi.
– Sanoisin, että kokeile itse. Jeesus ei ole pettänyt ketään, joka on siihen kelkkaan lähtenyt. Avaa Raamattu ja rupea käymään kirkossa. Ei tälle tielle voida ruveta ketään painostamaan. Jumala kutsuu ketä kutsuu. Minun tehtäväni on pitää ovea auki.
