Kirjoittanut
Eeva ja Kalle Vanhatalon perhe muutti viime syksynä kerrostalosta Helsingistä omakotitaloon Nokialle. Kun lapset illalla nukahtavat, Eeva ja Kalle huokaisevat ja puhuvat ─ ainakin välillä ─ ”meistä”.
Vilho, 7, Eino, 5, ja Leo, 2, Vanhatalo rakentavat yläkerrassa ansoja. Portaista kuuluu putoavien pahvilaatikoiden kolinaa. Vanhatalon perheen uudessa kodissa on perjantai, työviikko on isä Kallella melkein ohi ja yhteinen aika on alkamassa.
Eeva ja Kalle muuttivat kolmen pojan kanssa Helsingistä lähemmäs Pohjois-Satakunnan mummoloita viime kesän lopussa. Uuden kodin paikkaa oli mietitty pitkään. Lopulta aikataulu piti täydellisesti, sillä vanhemmat olivat ajatelleet, että muuttaa pitäisi ennen kuin esikoinen aloittaa koulun. Ensimmäinen aamu Nokialla oli samalla Vilhon ensimmäinen kouluaamu.
Onko kiire?
Pintaremontti on melkein valmis ja tyttövauva Iida syntynyt joukon jatkoksi. Eeva ja Kalle istuvat sohvalle. Iida heräilee päiväunilta.
Eeva kuvaa päiviä lasten kanssa junaksi, joka etenee vauhdilla, eikä pysähtele.
─ Onko meillä kiireen tuntua. Noh, meillä on paljon lapsia, Eeva ja Kalle nauravat.
Tietotyöläinen Kalle tekee suurimman osan viikosta etätyötä kotitoimistossa. Työsopimuksessa on määritelty tavoitteet, ei työtunteja. Se tuo vapautta, mutta myös vastuun arvioida itse, mikä riittää.
─ Työn imu voi olla joskus aika kova. Huomaan vastaavani työviesteihin illallakin, kun ne näkyvät puhelimessa.
─ Välillä kiireen tuntu tihkuu sinusta, vaikka minusta siedät painetta hyvin, kuvaa Eeva.
Eevan ja lasten aikataulua muutto helpotti. Aamut ovat rauhallisempia, kun lapsilla on tilaa leikkiä. ─ Täällä jos olen väsyneempi ja jumitan juomassa kahvia, se on ihan mahdollista, sanoo Eeva.
Keskustelua Eevalle ja Kallelle aiheuttavat hetket, jolloin Kalle pitää töistä tauon, mutta siirtymä työajatuksista perheen arkeen tuntuu haastavalta. Ehtiikö vartin lounastauolla pitää vauvaa sylissä vai pitäisikö keskittyä vain rauhassa syömiseen?
Se peruskysymys
Illalla Eeva ja Kalle kohtaavat pikkulasten vanhempien ”peruskysymyksen”, kuten Kalle sitä kutsuu. Mitä tehdä arvokkailla rauhallisilla tunneilla, kun lapset on saatu nukkumaan. Pitäisi malttaa mennä ajoissa nukkumaan, mutta ilta on monesti ainoa mahdollisuus huokaista ja kohdata toinen.
Onnistuuko kohtaaminen?
─ Kyllä ja ei, sanoo Kalle ja jatkaa, että helposti he saavat aikaan jutustelua.
Ilta voi hyvin täyttyä remonttipuuhista tai sen sopimisesta, miten lasten asioita hoidetaan. ”Maailman helpointa” on Eevan mukaan lipsahtaa yhdessä miettimään vaikkapa kalusteita, joita vielä tarvitaan, tai ihastelemaan lasten päivän aikana puuhaamia juttuja.
”Meistä” puhumista voi harjoitella
Siirtyminen puhumaan meistä kahdesta ja siitä, mikä ehkä jää arjessa harmittamaan, vaatii jaksamista ja osaamista, jota Eeva ja Kalle sanovat harjoitelleensa paljon, mutta jossa ovat edelleen keskeneräisiä. He lähtivät avioliittoleirille, kun esikoinen Vilho oli vuoden vanha. Silloin ajankäyttö ja roolien jakaminen vauvan kanssa aiheutti hankausta. Leirillä he tulivat paremmin tietoisiksi itsestään ja avioliitostaan ja havahtuivat siihen, että sitä voi hoitaa.
Ensimmäisen leirin jälkeen he ovat käyneet Pieksämäellä leirillä useamman kerran ja kuvaavat niitä antoiksi, mutta myös tuskallisiksi, kun leirit ovat auttaneet oivaltamaan kipeitäkin asioita.
Tunneyhteyden saavuttaminen
─ Joidenkin asioiden kanssa painitaan joka tapauksessa, olipa lapsia ja kiirettä tai ei. Kiire vain saattaa tuoda asioita enemmän esiin, miettii Kalle.
Yksi keskeinen asia on puolison paikka ihmissuhteiden joukossa. Eevalle ja Kallelle on selvää, että puolison pitäisi olla ensimmäisellä sijalla. Sen toteuttaminen käytännössä vain helposti unohtuu tai jää muiden asioiden jalkoihin.
Ohitetuksi tulemisen Kalle tunnistaa silloin, kun Eeva syventyy puhelimeensa, vaikka vaihtaakseen kuulumisia kaukana asuvien kavereiden kanssa. Kallelle valinta tulee konkreettisesti eteen, jos kaverit pyytävät mukaan urheilemaan ja vaihtoehtona on olla Eevan kanssa kotona.
─ Minä haluaisin, että sinä olisit ensimmäisenä listalla. Ja sinä olet sanonut, että toivoisit, että minä spontaanisti näyttäisin, että sinä olet ensimmäinen, kuvaa Kalle.
Eeva taas toivoisi, että hänellä olisi aito halu suoda Kallelle esimerkiksi vapaa futisilta. Ihan niin ei kuitenkaan ole.
─ Tästä on sata kertaa puhuttu, mutta sitten tulee aina ”mutta kun…”, sanoo Kalle.
Kun kallisarvoinen iltahetki sitten omistetaan heille kahdelle, Eeva ja Kalle sanovat sen tuntuvan hyvältä. Iida-vauvan syntymän tuomat mullistukset on juuri käsitelty ja se tuotti iloa ja yhteyden tunnetta.
─ Vauvan syntymä on aina niin iso asia, vaikka olisi jo ennestään monta lasta. Siinä tulee helposti väärinymmärryksiä ja puoliso ei pysy ajan tasalla, että missä mennään, kun puhuminen jää. Tuntuu hienolta taas muistaa ja tajuta, että toinen on kiva tyyppi ja sillä on hyviä ajatuksia ja että hän tykkää musta paljon ja haluaa minulle hyvää, sanoo Eeva.
Vaikka tunneyhteys sitten jäisi taas arjen jalkoihin, se on käynyt muistuttamassa itsestään.
Eteisessä hiipii pieni ninja. Leo on pukenut viitan ja naamarin ja hipsii eteisestä kohti keittiötä.
Kuvat: Laura Vesa
Ruuhkavuosiin tukea ja myötätuntoa on tarjolla Olet tärkein ruuhkavuosissa -parisuhdekurssilla 11.–12.6.
