Kirjoittanut
Eeva Poukkeelle rukoiltiin puolisoa, mutta Jumala kehottikin häntä rukoilemaan Israelin puolesta. Syy selvisi vasta, kun hän tapasi Mikan.
Sen piti olla aivan tavallinen kausiloma Suomessa ennen paluuta lähetyskentälle Israeliin. Toisin kuitenkin kävi, sillä kotimaan jakso on jatkunut pian yksitoista vuotta.
– Emme saaneet enää viisumia. Virallinen syy viisumin epäämiseksi oli ”pelko maahan juurtumisesta”, Mika Pouke kertoo.
Poukkeiden nelilapsinen perhe oli lähetystyössä Israelissa vuosina 2001–2009. He työskentelivät Jerusalemissa messiaanisessa seurakunnassa, jonka jäsenet olivat yleensä vastikään Israeliin muuttaneita juutalaisia.
– Osalla heistä ei ollut lainkaan perhettä Israelissa, joten seurakunnasta muodostui heidän perheensä, Eeva Pouke sanoo.
Kun paluu Israeliin ei enää onnistunut, Poukkeiden sydämeen jäi seurakunnan kokoinen aukko. Jälleennäkemisen riemu oli suuri, kun he pääsivät vierailemaan Israelissa kesällä 2017.
− Se oli tunteikas matka. Oli tärkeää tavata seurakuntalaisia ja huomata, etteivät he olleet joutuneet hukkaan lähtömme jälkeen, Eeva iloitsee.
Rukousvastauksena Israel
Jumalan kelkassa täytyy tottua siihen, etteivät ohjakset ole aina omissa käsissä. Jumala kutsui Eevan jo nuorella iällä lähetystyöhön. Nainen oltiin jo lähettämässä Afrikkaan, kun Jumala päättikin lähettää hänet Israeliin yhdessä Mikan kanssa.
– Jumala puhui minulle ensimmäisen kerran Israelista, kun siskoni rukoili minulle puolisoa. Sain kehotuksen rukoilla Israelin puolesta, mikä kummastutti minua, sillä ajatukseni olivat Tansaniassa. Israelilla ei muutenkaan tuntunut olevan mitään tekemistä miehen hankkimisen kanssa, Eeva nauraa.
Elettiin 90-luvun alkua. Eeva oli juuri palannut Tansaniasta Suomen Lähetysseuran lähetysharjoittelusta. Kokemus sieltä oli vahva, ja Afrikka tuntui hyvältä vaihtoehdolta naimattomalle naislähetille. Eeva oli hakeutumassa lähetyskurssille.
Samaan aikaan toisaalla Jumala oli jo laskenut Israelin Mikan sydämelle:
– Armeijassa ollessani kuulin linja-auton radiosta kappaleen Kultainen Jerusalem. Laulu jäi mieleeni soimaan, ja päätin aloittaa heprean kielen kurssin. Kurssin kautta pääsin vapaaehtoistyöhön Israeliin.
Lähetystyö naimakaupan ehtona
Eeva ja Mika Pouke tutustuivat toisiinsa Oulussa vappuna vuonna 1993.
– Mika kanssa minusta tuntui heti siltä, kuin olisin tullut kotiin. Hän on ollut matkakumppanini siitä lähtien. Iloitsen hänestä suuresti, Eeva sanoo. Myös Mika puhuu vaimostaan lämmöllä:
– Arvostan Eevan elämän iloa, jota myös hänen nimensä ilmentää. ”Eeva” tulee heprean sanasta Havva, joka tarkoittaa ”elää”.
Poukkeet avioituivat seitsemän kuukautta ensitapaamisen jälkeen. Salama-avioliitolle oli syynsä.
– Olin lähdössä Botswanaan. Kerroin Mikalle, että joko lähden nyt, tai menemme naimisiin ja lähdemme myöhemmin yhdessä. Lähetystyö oli naimakaupan ehto, Eeva nauraa.
Avioliiton solmimisen jälkeen kului seitsemän vuotta ennen lähetyskentälle lähtöä. Vuosien aikana syntyivät perheen kaikki neljä lasta, joista nuorimmat kaksoset syntyivät Mikan lähetyskurssin aikana. Poukkeet olivat lähetystyössä Suomen Lähetysseuran kautta.
– Emme ehdottaneet Israelia, vaan sitä ehdotettiin meille, Eeva painottaa.
– Jumala toi meidät valmiiseen pöytään. Hän oli valmistellut meitä työhön jo vuosia etukäteen, Mika jatkaa.
Lähetys kulkee aina mukana
Tällä hetkellä Eeva työskentelee Uusheräyksen toiminnanjohtajana ja Mika Suomen Raamattuopiston Säätiön Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan aluejohtajana. Tukikohta on Oulussa, mutta molempien työhön kuuluu paljon reissu- ja viikonlopputyötä.
– Keskinäinen rukousyhteys on avioliittomme kantava voima, Mika sanoo. Eeva nyökkää ja jatkaa:
– Lähetyskentällä opimme, miten tärkeää rukous on. Täällä Suomessa rukous voi helposti unohtua, koska elämää koossa pitävät raamit ovat niin vahvat. Lähetyskentällä ei ole välttämättä suvun tai yhteiskunnan tuomaa turvaa, jolloin elämä pitää rakentaa Jumalan varaan.
Israel on edelleen läsnä Poukkeiden elämässä. He ovat järjestäneet esimerkiksi Israel-tapahtumia ja heprean kielen kursseja. Kokemus opetti myös arvostamaan Vanhaa testamenttia uudella tavalla.
– Messiaanisessa seurakunnassa saarnatekstit olivat aina Vanhasta testamentista, ja Uutta testamenttia selitettiin vanhan kautta. Me pakanakristityt suhtaudumme helposti ylimielisesti kristinuskon juutalaisen perintöön, vaikka Paavali nimenomaan varoittaa meitä siitä, Mika sanoo.
Poukkeiden ei ole myöskään tarvinnut luopua lähetystyötä. Vuoden 2015 pakolaisvirtojen myötä lähetyskenttä on tullut ihmeellisellä tavalla heidän tykönsä.
– Emme tahdo tarjota maahanmuuttajille ainoastaan maallista turvaa vaan parasta, taivaallista turvaa. Monet muslimit suorastaan janoavat kuulla Jeesuksesta, Eeva kertoo.
Seuraavia askelia pariskunta ei halua suunnitella liian tarkasti etukäteen. Jos Jumala haluaa johdattaa maan ääriin saakka, he ovat valmiit seuramaan kutsua.
Teksti: Karoliina Rauhio-Pokka.
Juttu on julkaistu Elämä-lehden numerossa 2/2020
