Kirjoittanut
Eija Porspakka löysi uskon Jeesukseen jo lapsena, mutta rakastetun Jumalan lapsen identiteetti avautui hänelle vasta vaikean sairauden kautta. Suorittaja sai armon.
Vuosi sitten Rautalammilla asuva Eija Porspakka irtisanoutui sairaanhoitajan työstään, koska työ oli muuttunut ihmisten kohtaamisesta ja hoitamisesta tehtävien suorittamiseksi liukuhihnalla kiireen ja paineiden keskellä.
– Se säntäily kiireessä, mitä hoitoalalla nyt tapahtuu ei enää palvele ketään, ei potilasta ei työntekijää eikä yhteiskuntaa. Olen nähnyt työn ilot ja haasteet, kun olen tehnyt hoitajan töitä eri puolella Suomea.
Pitkin syksyä 2020 Eijaa oli valmistettu muutokseen. Jo jonkin aikaa hänestä oli tuntunut, että Jumala kutsui häntä pysähtymään, vaihtamaan suuntaa.
– Katsoin sen syksyn vielä, kunnes tajusin, ettei se ollut enää oma paikkani. Se oli iso päätös, Eija kertoo.
Kevään Eija lepäsi uupumustaan ja kävi Perheniemen opistolla Tartu elämään -koulutuksen.
– Opin kevään aikana paljon itsestäni ja Jumalan armosta. Sanoin Jumalalle, että olen väsynyt suorittamiseen ja oman egoni parantelemiseen. ”Tässä olen, ota koko hoito käsittelyyn.”
Eija kertoo eläneensä vuoden 2021 aikana todeksi Raamatun kohtaa: “Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.” (Matt. 6:33)
– Jumalan tahto on ihmiselle parhaaksi. Vasta levosta käsin Jumala on pystynyt puhumaan sydämelleni. Se on tarkoittanut pieniä asioita, kuten puhelua jollekin ihmiselle.
Suorittajan rooliin
Suorittaminen alkoi Eijan elämässä jo lapsena. Hän on kasvanut kuopuksena kuuden sisaruksen perheessä maaseudulla. Perheen pientilalla viljeltiin maata ja kasvatettiin karjaa.
– Omaksuin suorittajan ja osittain myös miellyttäjän roolin. Kaipasin arvostusta ja rakkautta, että olisin tullut nähdyksi yksilönä.
Eijan isä oli alkoholisti, kova tekemään työtä, mutta arvaamaton ja turvaton aikuinen alkoholin käytön vuoksi.
– Alkoholi on ollut eräänlainen kirous suvussamme. Isän alkoholismin vuoksi äiti joutui kantamaan vähän liikaakin vastuuta.
– Äiti oli uskossa ja todella rakastava. Vuosikymmeniä hän rukoili isän puolesta, ja kuolinvuoteella hänen rukouksiinsa vastattiin, isä tuli uskoon.
Uskon Eija löysi jo lapsena, 11-vuotiaana.
Kun luin Raamattua, löysin sieltä vain tuomitsevan Jumalan.
– Se oli tietoinen valinta, vaikka en ymmärtänyt, että Jumala rakasti minua itsenäni. Ajattelin, että usko on sitä, että tekojen kautta muututaan paremmaksi.
Eijasta kasvoi seurakunnan toimelias jäsen. Avioiduttuaan hän toimi yhdessä puolisonsa kanssa aktiivisesti seurakunnassa.
– Suoritin hengellisyyttä. Vaikka olin seurakunta-aktiivi, en tuntenut armollista ja rakastavaa Isää. Kun luin Raamattua, löysin sieltä vain tuomitsevan Jumalan.
Eija arvelee, että hänen jumalakuvaansa on vaikuttanut hänen oman isänsä alkoholismi ja sen mukanaan tuoma turvattomuus. Jumalan armo ja rakkaus avautuivat hänelle vasta paljon myöhemmin, kivun kautta.
Huonoja uutisia
Tapaan Eijan joulukuisena aamuna kahvilassa, johon hän saapuu Helsingissä asuvan tyttärensä luota. Hän on saapunut edellisenä päivänä Pohjois-Savosta Helsinkiin, missä hän käy säännöllisesti syöpäkontrolleissa. Nyt tosin on suunnitelmissa, että jatkossa kontrollit järjestettäisiin Kuopiossa.
Elämää syövän varjossa on jatkunut kymmenisen vuotta, siitä lähtien, kun hän sai kuulla kantavansa syöpägeeniä, mikä tarkoittaa 60 prosentin todennäköisyyttä sairastua syöpään. Eijan suvusta moni, jopa kaksi sukulaismiestä, on sairastanut rintasyövän. Vuosikontrollissa 2016 myös Eijalla todettiin rintasyöpä. Alkoi huonojen uutisten raskas aika.
– Syöpä oli levinnyt myös imusolmukkeisiin.
Neljän vuoden aikana Eija kävi läpi kymmenen nukutusta vaativaa leikkausta. Syöpäleikkausta seurasivat solumyrkky- ja sädehoidot maksimiannoksilla.
– Ihmeen hyvin kestin syöpähoidot ja leikkaukset.
Eijan sairastuminen oli koko perheelle ja läheisille raskasta aikaa. Eija oli eronnut lastensa isästä 2010. Eijan sairastuessa nuorin neljästä lapsesta oli juuri saavuttanut täysikäisyyden ja Eija asui Helsingissä uuden puolisonsa kanssa.
– Hain lähes koko elämäni rakkautta ihmissuhteista, olin läheisriippuvainen. Se toi haasteita ihmissuhteisiin ja oli yksi syy myös avioeroon, Eija pohtii.
Rakastetuksi
Syöpägeenin vuoksi Eijalta päätettiin poistaa myös terve rinta. Leikkaus ei kuitenkaan sujunut odotetusti.
– Leikkauksen jälkeen tuli vaikeita komplikaatioita, menetin verta ja olin heikossa kunnossa. Silloin rukoilin, että Herra ottaisi minut pois, en jaksanut enää.
Kaikkein heikoimmalla hetkellä, Eija sai kokea, kuinka Jumalan rakkaus ympäröi hänet yliluonnollisella tavalla.
– Näin kirkkaan valon ja koin aivan kuin Jumala olisi kysynyt minulta: ”Haluatko tulla sisälle rakkauteen.” Sanoin: ”Todella haluan.” Minut ikään kuin siirrettiin tietoisuuden tilasta Jumalan absoluuttisen armon ja rakkauden tilaan, Eija kertoo.
Jumala on koko ajan nähnyt missä olen ja kuljen.
– Ei ollut vielä minun aikani lähteä. Jumala on koko ajan nähnyt missä olen ja kuljen. Hän ei ollut koskaan kääntänyt minulle selkäänsä, vaikka minä oli kääntänyt.
Armon kokemus antoi Eijalle uutta voimaa elää. Hän ymmärsi, että hänen jokaisella jäljellä olevalla päivällä oli merkitys.
– Kun on koko ikänsä suorittanut ja auttanut muita, tajusin, ettei minun tarvitse tehdä mitään ollakseni rakastettu. Kaikki on valmistettu, saatoin vain olla siinä rakkaudessa. Enää en ollut takaa-ajettu, vaan kutsuttu.
Aidosti Jumalan lapsena
Halua auttaa toisia Eija pitää luonteensa vahvuutena, mutta hän näkee, että aikaisemmin se on ollut myös heikkous, koska hän on auttanut muita itsensä ohittaen. Auttamiseen tuli nyt uusi ulottuvuus.
– Ensin lepo ja rakkaus ja siitä käsin voin auttaa muita.
Eija on opetellut tuntemaan uutta minuuttaan, sitä ihmistä, joksi Jumala on hänet luonut.
– Olin luullut, että Jumalan tahto elämässäni olisi jotain muuta kuin mitä itse haluan. En ollut uskaltanut käyttää omia vahvuuksiani. Jotenkin olin ajatellut, että Jumalan tahdon tien pitää olla kaita ja kivinen, hän sanoo.
Kuoleman läheisyys opetti Eijalle elämän kallisarvoisuutta.
– Elämä on niin iso lahja. Arvokkaampaa kuin työ on elossa oleminen, se että hengitän ja voin olla kiitollinen elämästä. Se on hengittämistä Jumalan rakkauden läsnäolossa. Se on Jumalan tahdon noudattamista.
Myös Jeesuksen merkitys on syventynyt Eijalle.
– Hän on tehnyt täydellisen ja absoluuttisen työn. Se kattaa kaiken, minulle ei ole siihen mitään lisättävää.
Aikaisemmin uskossa eläminen tarkoitti hänelle kuuliaisuutta pelosta käsin. Nyt Jumalan rakkaus on karkottanut pelon, jossa on rangaistusta.
– Miksi en antautuisi Jumalalle, joka tahtoo minulle pelkästään hyvään. Hänellä on hyvät ajatukset meitä kohtaan, eikä hän hylkää, vaikka kiukuttelisinkin hänelle.
Mollista duuriin
Irrottautuminen sairaanhoitajan työstä ja sitä seurannut levon kevät kypsyttivät Eijaa uuteen tehtävään. Hän on vastikään perustanut yrityksen Duurissa, joka tarjoaa yksilö- ja ryhmävalmennuksia sairauden tai kriisin kohdanneille ihmisille.
– Yritykseni perustuu sille, että jokainen on ainutkertainen ja arvokas ilman mitään rooleja.
Hänellä on parhaillaan menossa syöpään sairastuneiden verkkovalmennus ja syksyllä järjestettiin ensimmäinen naisten voimaantumisviikonloppu Ytimessä.
Eija haluaa rohkaista jokaista löytämään sen minuuden, jota hän aidoimmillaan on.
– Siinä on myös hengellinen ulottuvuus.
