Kirjoittanut
Vaarat, vaikeudet ja epäonnistumiset ovat vieneet Elisabeth Rehniä eteenpäin hänen elämäntyössään – Niiden puolustamisessa, jotka eivät pysty puolustamaan itseään.
Maailman ensimmäinen naispuolustusministeri, hiljattain 85 vuotta täyttänyt ministeri Elisabeth Rehn istuu kauniin kotinsa olohuoneessa ja kertoo pitkän elämänsä vaiheista, jotka ovat kuljettaneet häntä kotimaan politiikkaan, EU-parlamenttiin ja YK:n tehtäviin ihmisoikeuksien ja kriisinhallinnan asiantuntijana. Tutuksi ovat tulleet niin Kongon sisällissodan kauheudet kuin Balkanin alueen kärsimyskin.
– On jatkettava taistelua paremman tulevaisuuden puolesta
Rehnin lapsuus meni talvi- ja jatkosodan varjossa. Hänen oli opittava jo nuorena kantamaan monenlaista vastuuta ja tekemään paljon työtä. Kärsimyksen kasvot tulivat tutuksi. Rehn seisoi jo aivan pienenä kunniavartiossa, kun sodassa kaatuneita sotilaita tuotiin kotikylään haudattavaksi. Nämä lapsuuden ja nuoruuden kokemukset vaikuttivat naisen koko elämän mittaiseen tehtävään.
– Olikohan tämä jonkinlainen Luojan päätös, että minun pitää olla aktiivinen sotiin liittyvissä asioissa? Sodat ovat nykyisin entistä kammottavimpia ja niitten uhrit ovat heikoimmassa asemassa olevia: naisia, lapsia ja vanhuksia, Rehn pohtii.
Hän kertoo, että ihmisoikeuksien puolustajan rooli tuli hänelle kuin itsestään. Toimiessaan useiden järjestöjen palveluksessa eri puolilla maailmaa hän näki sen todellisuuden, missä monet ihmiset elivät. Hän näki läheltä lasten, naisten ja monien vähemmistöjen kärsimyksen ja epäoikeudenmukaisen kohtelun. Nuo kokemukset ajoivat hänet puhumaan ja toimimaan ihmisoikeuksien puolesta.
– On ollut hetkiä, jolloin olen pelännyt valtavasti, mutta en ole halunnut luovuttaa, hän toteaa kertoessaan työmatkoistaan maailman kriisipesäkkeissä.
Rehn tutustui työnsä kautta laajasti varsinkin monien Afrikan maiden tilanteisiin. Hän tapasi pakolaisleireillä äitejä, jotka olivat synnyttäneet lapsensa kurjissa oloissa. Rehn ajatteli silloin, ettei näillä pienillä, kultaisilla lapsilla taida olla tulevaisuutta. Hänen mieleensä on jäänyt kuitenkin myös äitien kasvoilla heti heidän lastensa syntymän jälkeen näkynyt onnellisuus ja häivähdys tulevaisuuden toivosta.
– Se toivo ja usko, mikä löytyi näistä hetkistä, puhuttelee. Minun tehtäväni on vain pisara meressä, mutta on jatkettava taistelua paremman tulevaisuuden puolesta.
Vierellä istuminen riittää
Yhteisen kielen puuttuminen ei ole Rehniä haitannut, kun hän on kohdannut ihmisiä maailmalla, sillä tunteita ei välitetä tulkin kautta.
– Tilanteissa, joissa syvä kipu on läsnä, on riittänyt se, että istun vierelle. Läsnäolo ja empatia ovat avaimia ihmisten kohtaamiseen. On äärimmäisen tärkeää, ettei näistä ihmisten kokemista vääryyksistä vaieta, vaan viestiä viedään sinne, missä päätöksiä tehdään, Rehn muistuttaa.
Hän kertoo nähneensä työssään valtavan paljon surua, mutta myös toivoa.
– Siksi olen jaksanut tehdä työtäni. Kohtaamisissa toivo on tullut rauhallisesti, hiljaisin sanoin, ja ikään kuin loistanut ihmisistä. Silloin olen muistanut, miksi haluan tehdä tätä työtä.
Nykyajan elämänmenoa Rehn kuvaa samaan aikaan helpoksi ja aiempaa monimutkaisemmaksi. Hänen mielestään on absurdia, että elämää helpottavat asiat ovat vieneet meidät pois rakkaittemme luota eikä meillä tunnu olevan enää aikaa kohdata toisiamme.
– Meillä ei ole varaa kovettaa sydämiämme, Rehn sanoo.
Koulutus on avain parempaan tulevaisuuteen
Fidan tämän vuoden Eväät Elämään -kampanja auttaa Burundin kovia kokenutta batwa-heimoa. Elisabeth Rehn on lupautunut kampanjan suojelijaksi. Hänen mielestään vähemmistöjen ahdingon esille nostaminen on erittäin tärkeää.
– Useissa maissa vähemmistöryhmät taistelevat olemassaolostaan. On hyvin tärkeää tukea työtä, joka antaa äänen näille vähemmistöille.
Rehn teki joitakin vuosia sitten matkan Burundiin. Hän ihastui maan kauniiseen luontoon, miellyttävään ilmastoon, ihaniin ihmisiin ja siihen työhön, mitä sodan runtelemassa maassa tehtiin.
– Eväät Elämään -kampanjan kohde on järkevä. Koulutus on avain moneen asiaan. Erityisen tärkeäksi koulutus nousee monien vähemmistöryhmien kohdalla, joiden on ollut tähän asti vaikea päästä kouluun. Siksi on tärkeää huolehtia siitä, että myös batwa-tytöt ja -pojat saavat koulutuksen.
Kerran itäisessä Afrikassa eräs paljon kärsinyt nainen pyysi Rehniä viemään eteenpäin viestiä koulutuksen tärkeydestä. Nainen totesi Rehnille, ettei koulutettua naista voi komentaa väärällä tavalla – Koulutus antaa tuen ja turvan.
– Suomella on vieläkin annettavaa maailmalle, esimerkiksi juuri koulutuksen saralla.
Mitä Elisabeth Rehn antaisi elämänohjeeksi meille nuoremmille? Miten meidän olisi hyvä elää ja tehdä työtä?
Rehn miettii hetken ja sanoo sitten olevansa onnellinen siitä, ettei ole kieltäytynyt haasteista.
– Ei saa pelätä uusiin haasteisiin tarttumista. Pitää tehdä niin kuin sydän sanoo ja niin kuin uskoo oikeaksi.
Teksti ja kuva: Katja Köykkä
