Ihmisten vieraantuminen kirkosta ja uskosta on kirkon perusongelma, johon pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.
Tätä mieltä on Helsingin yliopiston kirkkososiologian emeritusprofessori Jouko Sihvo juuri ilmestyneessä Teologisen aikakauskirjan artikkelissaan, jonka otsikkona on Mihin kirkossa olisi nyt suuntauduttava?.
Sihvon mukaan huomion vievät kirkon jäsenkato ja verotulojen väheneminen. Myös kuntien ja seurakuntien yhdistämisliike vie aikaa ja energiaa kirkon vastuunkantajilta. Ihmiset odottavat kirkolta kuitenkin eniten hengellisen elämän hoitamista.
Sihvo muistuttaa, ettei uskoa voi saada inhimillisin keinoin, vaan luterilaisessa kirkossa usko on viime kädessä syntynyt armonvälineiden, sanan ja sakramenttien vaikutuksesta.
Kirkon tutkimuskeskus on viimeisten kahdenkymmenen vuoden ajan kartoittanut, mitkä kirkon työmuodot ovat ihmisille tärkeimpiä ja mitkä pitävät heitä kirkon jäseninä. Viimeisin tutkimus on tehty neljä vuotta sitten. Kaikissa mittauksissa on käynyt ilmi, että kirkon tärkein merkitys suomalaisille on sen hengellisessä tehtävässä.
”Ihmisten hengellistä elämää kirkko hoitaa sananjulistuksellaan ja sielunhoidollaan. Seurakuntalaisten kannalta kirkko toteuttaa tehtäväänsä parhaiten pyhillä toimituksillaan, kastamalla, vihkimällä avioliittoon ja siunaamalla vainajat hautaan”, Sihvo kirjoittaa.
Tutkimusten mukaan yli 70 prosenttia pitää kirkossa hyvin tai melko tärkeänä ensinnä sen hengellistä, toiseksi kulttuurista, kolmanneksi diakonista ja neljänneksi kasvatuksellista tehtävää.
Jouko Sihvon mukaan yllättävän tärkeitä jäsenille ovat kirkon kulttuuriset tehtävät. Niihin kuuluvat esimerkiksi hautausmaiden hoito, juhlapyhien kristillinen perinne ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kirkot ja kirkkomaat. Sihvon mukaan tämä on osoitus kirkon kansankirkollisesta luonteesta ihmisten mielissä.
Kirkon diakoniatyöhön luotetaan ja se vaikuttaa jäsenten haluun pysyä kirkon jäseninä. Myös kasvatus- ja opetustyöhön lasten ja nuorten parissa luotetaan.
Suuri haaste kirkolle on, miten rippikoulun käyneet nuoret näkyisivät kirkon toiminnassa rippikoulun käytyäänkin. Yhtenä ratkaisuna Sihvo ehdottaa nettiin panostamista, vaikka se ei korvaakaan fyysistä keskinäistä seurakuntayhteyttä.
