Kirjoittanut
Jari Kaukonen käytti päihteitä 30 vuotta. Hän näkee, että päihteidenkäyttäjien yhteisössä keskusteltiin asioista avoimemmin kuin seurakunnassa.
Jari Kaukonen jakoi tänään Radio Deissä Rainer Friman ja Ihmisen ääni -ohjelmassa oman elämäntarinansa. Miehen ensimmäinen kontakti alkoholiin oli 11-vuotiaana, jolloin hän joi itsensä humalaan. Tästä alkoi vuosien päihdekierre, joka johti riippuvuuteen ja lopulta pysyvään lasten huostaanottoon. Kun päihderiippuvuus eteni vuosien mittaan, Kaukosen tuttavapiiriin kuului viimein pelkästään päihteidenkäyttäjiä. Hän ei pystynyt omien sanojensa mukaan enää lainkaan toimimaan sosiaalisissa tilanteissa, jos ei ollut päihteiden vaikutuksen alaisena, koska ”pelot ja häpeä olivat niin suuria”.
Kaukonen toi esiin, että päihteidenkäyttäjät muodostivat oman tiiviin yhteisönsä. He olivat taipuvaisia itsesääliin, mutta keskustelivat asioista hyvin avoimesti.
– Päihteidenkäyttäjien keskuudessa keskustellaan paljon kivuista, häpeästä, syyllisyydestä ja kyvyttömyydestä päästä irti päihteistä. Kun ajattelen nykyisin seurakuntia, niin aina ei yhtä avointa ja rehellistä keskustelua löydy.
Menneisyydestä tehtiin ”julkisuuskikkaa” tarjoamalla ”tuhlaajapoikaidentiteettiä”
Jari Kaukonen paljasti Dein haastattelussa uskaltaneensa liittyä kotiseurakuntaansa vasta neljän ja puolen vuoden uskossaolon jälkeen. Hän sanoi tunteneensa riittämättömyyttä ja häpeää seurakuntaan liittyessään. Miestä pyydettiin usein puhumaan tilaisuuksissa ja todistamaan menneisyydestään. Kaukonen kertoi Rainer Frimanille pelänneensä joutuvansa seurakunnan hylkäämäksi. Tämän vuoksi hän otti auliisti ”tuhlaajapoikaidentiteetin”, jota hänelle tarjottiin seurakunnan taholta.
– Mulle tarjottiin menneisyyden kautta tuhlaajapoikaidentiteetti, ikään kuin olisi ollut joku ansiolista menneisyydessä, että kun olen tehnyt paljon syntiä menneisyydessä, niin mua rakastetaan paljon. Kun olen juuri tullut uskoon, niin sehän tuo mulle yhteisöltä valtavaa hyväksyntää. En usko, että kukaan ihminen siinä yhteisössä sitä varsinaisesti tarkoitti, mutta se ruokki mua hyvyydessäni. Tämä vääristi hyvin paljon suhdetta Jeesukseen. En nähnyt enää ristiä, näin vaan itseni ja menneisyyteni ja sanoin Jumalalle: ”Katso, kuinka hyvä mä oon!”, entinen päihteidenkäyttäjä paljastaa.
Menneisyyden jatkuvasta mukana kantamisesta muodostui Jari Kaukoselle raskas taakka ja kun kuorma kävi ylitsepääsemättömäksi, hän etsi helpotusta tutulta taholta eli päihteistä.
Entisen päihteidenkäyttäjän mielestä evankeliumin esillä pitäminen tulisi olla tärkein asia seurakunnissa. Todistajan menneisyys ei saisi nousta tätä ilosanomaa tärkeämmäksi asiaksi, eikä ketään henkilöä pitäisi käyttää ”mainoksena” houkuttelemaan uusia ihmisiä seurakuntaan.
– Jos menneisyydestä tehdään seurakunnissa mainoskonstia ja julkisuuskikkaa, niin en näe sitä hyvänä. Evankeliumi on kuitenkin paljon suurempi kuin meidän synnit tai menneisyys. Ihmisen on aina hyvä todistaa uskostaan, mutta todistuksesta ei koskaan saisi tulla suurempi kuin Jeesuksesta.
”Jumala on aina suurempi kuin mun häpeä”
Jari Kaukonen kertoi Rainer Frimanin haastattelussa tunteneensa häpeää jo lapsuudenperheessään. Hän kasvoi aivan tavallisessa luterilaisessa perheessä. Mies muisteli, että jo lapsuudessa hän etsi ja kaipasi elämäänsä jotain suurempaa. Päihteistä hän sitten löysi kaipaamansa vapauttavan voiman, jonka avulla hän pystyi ”irrottautumaan jostakin piiristä ollakseen se, joka halusi olla”.
– Häpeä aiheutti mulle sellaisen tunteen, että pitäisi olla piilossa joltakin, mutta en tiedä, miltä. Häpeä on tunne, mistä en päässyt irti ja mitä en ole vieläkään tajunnut. Se on suuri valhe, joka minuun on isketty, joka ei ole totta, mutta jonka ajattelen koko ajan todeksi, entinen päihteidenkäyttäjä kuvaili.
Kaukonen uskoi pitkään hallinneensa päihteidenkäyttöään. Vasta joutuessaan luopumaan itselleen jostakin todella tärkeästä, kun hänen lapsensa otettiin avioeron jälkeen huostaan, hän tajusi ensimmäistä kertaa selvästi, ettei pääse irti päihteistä. Hän paljasti Dein haastattelussa tunteneensa kaikkein suurinta häpeää, kun hänen poikansa soitti huostaanoton jälkeisenä päivänä ja sanoi: ”Isä, tule hakemaan mut kotiin! Mitä mä täällä teen?” Mies koki myös suurta avuttomuutta tajutessaan, ettei pysty huolehtimaan lapsistaan.
Jari Kaukonen kuvasi tulleensa toivottomassa elämäntilanteessaan jopa kateelliseksi ihmisille, jotka kuolivat. Hän mainitsi tehneensä vuosien varrella useita itsemurhayrityksiä. Mies paljasti kohdanneensa Jumalan yhden itsemurhayrityksen kautta. Tämän jälkeen Kaukonen päätyi lopulta hoitoon kristilliseen hoitokotiin.
Jari Kaukonen kuvaili Deissä uskoontuloaan, joka tapahtui vuonna 2011, hänen ollessaan kristillisessä hoitokodissa.
– Jumalan kohtaaminen tapahtui aamuhartauden kautta, kun aloin lukea Raamattua ja yhtäkkiä avautui, että ”tässähän sä Jeesus olet lehdillä puhumassa mulle”.
Kaukonen kertoi epäilleensä pitkään uskoon tulemisensa jälkeen ”uskooko Jeesus hänen uskoonsa”. Hänen elämänsä piinanneet häpeän, epävarmuuden ja hylätyksi tulemisen kokemukset eivät väistyneet. Mies toi esiin alkaneensa opiskella teologiaa Suomen teologisessa opistossa työstääkseen suhdetta omaan itseensä ja näihin tunteisiin.
– Jos haluan jättää häpeän ja haavoittuvuuden taakse, pystyä antamaan ristille, niin tarvitsen siihen suurta rehellisyyttä ja avoimuutta. Sehän on kannettu jo ristillä, mun pitäis vaan tajuta, mitä on tosi rakkaus ja mitä se on kantanut mun puolesta. En tiedä, tulenko pääsemään häpeän ja riittämättömyyden tunteista, mutta Jumala on aina suurempi kuin mun häpeä, Kaukonen todisti.
Jari Kaukosen haastattelun voit kuulla uusintana Radio Deissä tiistaina 22.3. kello 22. Ohjelma on kuunneltavissa myös Dein ohjelma-arkistossa radiodei.fi/Ihmisenaani.
