Kirjoittanut
Pastori Jaakko Tölli kertoi Perustan teologisilla opintopäivillä Kauniaisissa, kuinka loitontui vanhoillislestadiolaisuudesta ja kansankirkosta – ja löysi itsensä Lähetyshiippakunnasta.
Aiemmin sekä vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä että evankelisluterilaisen kirkon seurakuntatyössä toimineen pastori Jaakko Töllin alustuksen aiheena Perustan teologisilla opintopäivillä oli omantunnon sitominen joko tunnustukseen tai yhteisöön.
Töllin omalla kohdalla sisällöllisten asioiden prosessointi ja omantunnon kiinnittäminen yhteisön sijasta tunnustukseen johti etääntymiseen vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä ja kansankirkon pappeudesta.
Nykyään Tölli käy Lähetyshiippakunnan seurakunnassa.
– Itkun kanssa piti tehdä se, minkä tiesin oikeaksi, Tölli totesi ratkaisustaan.
– Halusin olla varma, että saan oikean ehtoollisen.
Töllin mukaan jokainen vanhoillislestadiolainen pappi, joka rakastaa totuutta, voi joutua ongelmiin.
Töllin mukaan jokainen vanhoillislestadiolainen pappi, joka rakastaa totuutta, voi joutua ongelmiin.
– Kun avasin suuni, minusta tuli uhka yhteisön koheesiolle. Sain paljon yhteydenottoja. Ihmiset halusivat keskustella sisäisestä tilastani mieluummin kuin niistä asioista, joita nostin esille.
– Sisältö ohitettiin täysin.
”Kirkkokaan ei välitä tunnustuksesta”
Tölli ilmaisi olevansa pahoillaan siitä, että evankelisluterilainen kirkko vihkii palvelukseensa pappeja, joiden ajatus tunnustuksesta ja kirkosta on epämääräinen.
– Vanhoillislestadiolaisuudessa virallinen kirkko rinnastuu maalliseen esivaltaan eikä sitä pidetä hengellisenä yhteisönä.
Esimerkkinä vanhoillislestadiolaisen liikkeen epäjohdonmukaisuudesta suhteessa kirkkoon Tölli nosti arkkipiispanvaalin.
– Luulisi, että konservatiivisin ehdokas Ville Auvinen saisi vanhoillislestadiolaisten äänet, mutta liikkeessä halutaan asettua kompromissiehdokkaan eli Tapio Luoman taakse.
Tärkeintä on pyrkimys säilyttää kapeneva toimintatila, ei totuus.
– Tärkeintä on pyrkimys säilyttää kapeneva toimintatila, ei totuus.
Jaakko Töllin mielestä evankelisluterilaisen kirkon lepsuilu suhteessa rauhanyhdistykseen johtuu siitä, ettei tunnustusta pidetä arvossa sielläkään.
– Kirkko haluaa pelastaa itsensä sisällön kustannuksella, Tölli totesi.
Ilmiö ei tosin Töllin mukaan ole uusi. Jo 300-luvulla tapahtunut konstantinolainen käänne, jonka myötä kristinusko nousi Rooman valtakunnassa hetkessä vainotusta vähemmistöuskonnosta ainoaksi sallituksi, nojasi tunnustuksen sijaan käytännöstä nouseviin perusteluihin.
– Kristuksen seuraajalla ei ole velvollisuutta rakentaa kansankirkkoa, joka käpertyy omaan valtaansa. Ei jätetä seuraavalle sukupolvelle ratkaisuja, joiden tekeminen kuuluu meille, Tölli vetosi kuulijoihin.
Quo vadis, vanhoillislestadiolaisuus?
Jaakko Töllin mukaan vanhoillislestadiolaisuuden suhde tunnustukseen saattaa muuttua, mikäli suhde kirkkoon muuttuu.
– Jos vanhoillislestadiolaisuus eroaisi kirkosta, liikkeen yhteys luterilaiseen tunnustukseen saattaisi vahvistua.
– Pitäisi tosin tapahtua sukupolvenvaihdos, että liikkeessä voitaisiin tunnustaa, että esimerkiksi sakramenttioppi on kalvinistinen eikä luterilainen.
Toisaalta kirkosta etääntyminen saattaisi katkaista yhteyden luterilaiseen tunnustukseen kokonaan.
– Saattaisi olla, että ero tekisi tilaa hurmahenkiselle tulkinnalle, Tölli aprikoi.
Todennäköisintä Töllin mukaan on kuitenkin se, että vanhoillislestadiolainen liike pysyy kirkon suojissa jatkossakin.
Tällä hetkellä liikkeessä on vallalla hyvin betonoitu käsitys siitä, että vanhoillislestadiolaisuus on kirkon herätysliike
– Rauhanyhdistysten keskusyhdistys on vahvistanut asemiaan kansankirkossa niin, että lähteminen näyttää mahdottomalta.
– Tällä hetkellä liikkeessä on vallalla hyvin betonoitu käsitys siitä, että vanhoillislestadiolaisuus on kirkon herätysliike, Tölli totesi.
Juttua on editoitu otsikon ja sisältöjen osalta 6. ja 7.1.
