Kehitysvammaisilla on samanlainen oikeus urheilun iloon kuin kaikilla muillakin. Sami Ritokoski valmentaa erityisjalkapallojoukkuetta, jossa monentasoiset pelaajat voivat elää unelmiaan todeksi.
Sami Ritokoski vieraili kesällä 2011 erityisryhmien rippileirillä, jossa oli innokkaita futaajia. Heidän kanssaan Ritokoski perusti seuraavana syksynä Järvenpään seurakunnan futiskerhon, joka kuuluu nykyisin Järvenpään Palloseuran organisaatioon.
Näin syntyi kehitysvammaisille tarkoitettu jalkapallojoukkue.
Ryhmän pelaajat ovat eri tavoin kehitysvammaisia, mutta kaikki heistä pystyvät liikunnalliseen toimintaan. Harjoitteet on vain pidettävä tarpeeksi yksinkertaisina.
Homman pointti on Ritokosken mukaan se, että kaikilla on oltava oikeus urheilun riemuun.
– Haluamme pitää aina kunnon harjoitukset, jotta pelaajamme voisivat olla ylpeitä siitä, että he ovat futisjoukkueessa, jossa oikeasti treenataan eikä vain puuhastella.
– Kun näkee sen ilon, se tarttuu. Minulla on tässä diakoninen työnäky. Palvelun ja tässä tapauksessa valmennuksen kuuluu kohdistua myös niihin ihmisiin, joita muut eivät tavoita.
– Hengellisestä näkökulmasta ajattelen, että tämä on yksi tapa elää todeksi lähimmäisenrakkautta.