Kirjoittanut
Sosiologi David Riesmanin hahmottelemat kolme luonnetyyppiä: perinteistä, sisältä ja toisista ohjautuva luonnetyyppi löytyvät myös kirkon piiristä – ja näkyvät kirkollisissa keskusteluissa.
Kirkon piirissä velloo monia kiistakysymyksiä, joissa kannattajat ja vastustajat pitävät sitkeästi kiinni omasta näkökulmastaan. On naispappeuden kannattajat ja vastustajat. On sukupuolineutraalin ja perinteisen avioliiton kannattajat. On suorastaan tikahduttavan ärsytyksen nostattavat kreationistit.
Amerikkalaisen sosiologin David Riesmanin (k. 2002) jo vuosikymmeniä sitten hahmottelemat kolme sosiaalista luonnetyyppiä valottavat osuvasti omankin aikamme ihmisten käyttäytymistä. Sosiologi Riitta Jallinoja on teoksessaan Perheen aika (2000) kuvannut ja myös käyttänyt johtopäätöksissään Riesmanin teoriaa, joka soveltuu monelle yhteiskunnallisen keskustelun alueelle, myös kirkollisiin kuvioihin.
Riesman erottaa kolme sosiaalista luonnetyyppiä, jotka seuraavat ajassa toisiaan. Vanhat eivät katoa kokonaan, mutta kukin aika tuottaa itselleen sopivimman luonnetyypin.
Kirkossa heitä kutsuttaisiin kai vanhoillisiksi, vaikka harvoin ihmiset ovat yksiulotteisia.
Ensimmäisessä vaiheessa perinteet ovat ohjanneet ihmisten toimintaa ja suhdetta muihin ihmisiin. Silloin menestyivät parhaiten ne, jotka suostuivat mukautumaan perinteiden ohjaukseen, koska kaikki tarpeellinen tieto oli varastoitunut niihin. Näin syntyi perinteistä ohjautuva luonnetyyppi. Kirkossa heitä kutsuttaisiin kai vanhoillisiksi, vaikka harvoin ihmiset ovat yksiulotteisia.
Kirkossa sisältä ohjautuvalle luonnetyypille on kutakuinkin selvää, mihin ja miten hän uskoo, mutta hän sopeutuu myös uusiin tilanteisiin.
Työnjaon eriytyessä ja teknologisten uudistusten muuttaessa ympäristöä perinteistä ohjautuva luonnetyyppi osoittautui sopimattomaksi. Paljon paremmin menestyivät ne ihmiset, jotka pystyivät sopeutumaan uusiin tilanteisiin. Näin kehkeytyi uusi sosiaalinen luonnetyyppi, jota Riesman nimittää sisältä ohjautuvaksi luonnetyypiksi. Koska ihmiset joutuivat modernissa yhteiskunnassa jatkuvasti uusiin tilanteisiin, parhaiten menestyi elämänasenne, joka on abstraktiudessaan riittävän yleinen, mutta silti tarjoaa vielä ihmisille arvopäämääriä. Ne ovat heille kuin kirkkaita johtotähtiä, kuten työteliäisyys, itsekontrolli ja usko, että voi muuttaa oman elämänsä paremmaksi. Kirkossa sisältä ohjautuvalle luonnetyypille on kutakuinkin selvää, mihin ja miten hän uskoo, mutta hän sopeutuu myös uusiin tilanteisiin.
Nykyisenä aikakautena ei enää riitä se, että jokainen ihminen omaksuu yhteisiä arvopäämääriä ja taistelee yksin tiensä menestykseen. Ihmiset joutuvat jälkiteollisessa yhteiskunnassa jatkuvasti toistensa kanssa tekemisiin ja nuo ihmiset ovat enimmäkseen heille tuntemattomia. Kirkkaat johtotähdet ovat vaihtuneet tähtisumuun. Nyt joudutaan alati tarkkailemaan muita. Ihmisistä on tullut riippuvaisia toisistaan. Tällaisessa tilanteessa parhaiten menestyy sellainen sosiaalinen luonnetyyppi, jota Riesman nimittää toisista ohjautuvaksi luonnetyypiksi.
Pidetty ihminen on menestyjä.
Kysymyksessä ei ole mukautuminen olemassa oleviin normeihin, vaan tutkailun tarkoituksena on vain kuulostella ja sen jälkeen arvioida itse, minkälaisiin siirtoihin on aihetta. Tutkaillessaan muilta saamiaan vihjeitä toisista ohjautuva luonnetyyppi itse asiassa tarkkailee sitä, miten muut hyväksyvät hänet. Hyväksyntä ei synny normien tai edes vihjeiden jäljittelevässä noudattamisessa, vaan hyväksyntä on pikemminkin suosiota, pitämistä, nykypäivän peukutusta sosiaalisessa mediassa. Pidetty ihminen on menestyjä.
Riesmanin mukaan toisista ohjautuva luonnetyyppi joutuu tähyilemään kahteen suuntaan tutkaillessaan muiden mielipiteitä. Toisaalla hän kääntyy vertaistensa puoleen, suunnilleen samanikäisten, samassa asemassa olevien ihmisten puoleen. Toisaalla hän kääntyy median puoleen, koska se panee tarjolle paljon vihjeitä. Nykymediaa luonnehdittaessa ”vihje” on kovin siveä sana, itse kuvaisin pikemminkin median tuuttaavan päivittäin megafonilla suoraan korvaan juttuja, joita se haluaa edistää. Aikamme ihailee tuuliviirejä, jotka herkästi aistivat yleisen mielipiteen muutoksen viriämisen ja toimivat sen mukaan. Myös kirkollinen media janoaa uusia, tuoreita suunnannäyttäjiä.
Ollakseen pidetty hän ei voi toimia täysin ”omista lähtökohdistaan käsin” vaan hänen on mukauduttava jollakin tavalla muihin.
Vaikka toisista ohjautuva luonnetyyppi varaa itselleen oikeuden päättää, minkälaisia siirtoja hän tekee tarkkailujensa perusteella, hän ei voi välttyä tietynlaiselta yhdenmukaisuudelta. Ollakseen pidetty hän ei voi toimia täysin ”omista lähtökohdistaan käsin” vaan hänen on mukauduttava jollakin tavalla muihin. Jallinoja sanoo, että lasten kohdalla, heidän vasta opetellessaan sosiaalisten tilanteiden tutkailua, yhdenmukaisuuden paine voi tulla suureksi. Heidän on oltava toistensa kaltaisia, jotta he olisivat pidettyjä. Jos joku ei ole osannut tai suostunut lainkaan tarkkailemaan vertaisryhmältään tulevia vihjeitä ja tekemään omia siirtojaan niiden pohjalta, hän alkaa ärsyttää. Ja tiedämme, että ärsyyntyminen vaihtuu helposti toimintaan: kiusaamiseen, eristämiseen. Tuttu tilanne aikuistenkin kohdalla, tuttu tilanne kirkossa: jos et pelaa tätä meidän peliä meidän ehdoilla, niin pelistä pois!
Kirkon piirissä ja sen sisällä käydyssä keskustelussa löytyy jokaista kolmea luonnetyyppiä. Riesmanin teoria kyllä selittää yhteiskunnallisen ja sen osana kirkollisen keskustelun kuvioita. Selitys ei kuitenkaan tuota suoria ratkaisuja. Osallistujien vastuulla on se, mikä on keskustelijoiden asenne, mikä keskustelun sävy ja äänen volyymi.
”Jos te rakastatte niitä, jotka ovat samaa mieltä kanssanne, mitä kiitettävää siinä on?”
