Kirjoittanut
Eutanasian laillistaminen muuttaisi käsitystämme ihmisyydestä ja yhteiskunnasta. Pekka Leino analysoi sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaan kirjoitusta eutanasiasta.
Teksti: Pekka Leino
Sananlaskujen kirjan viisaiden sanoissa muistutetaan: ”Älä siirrä vanhaa rajapyykkiä, jonka esi-isäsi ovat paikalleen panneet.” (Sananl 22:28). Vanhojen rajapyykkien siirtämistä vastaan oleva saa konservatiivin leiman otsaansa. Näin myös silloin, kun rajapyykki on ihan oikeasti ihmisen Luojan asettama, on pyykki sitten yhteiskuntaa tai vain kirkkoa koskeva. Kun syntyy keskustelu tällaisen rajapyykin paikasta, siirtämistä haluavat löytävät kyllä kauniita perusteluita. Martti Luther muistutti siitä, että paholainenkin jäädessään kiinni valheesta alkaa heti itkeä ja puhua rakkaudesta.
Kuten tunnettua rajapyykkien siirtämisiä voidaan saada toteutetuiksi käsitteitä muuttamalla. Käsitteiden uusmäärittelyjä on viime vuosikymmeninä riittänyt. Käsitteitä uusmääriteltäessä ensin avataan, ei suljeta. Tätä on tapahtunut kirkossakin esimerkiksi pappisvirkaa muutettaessa. Ensin vain avattiin, sitten myös suljettiin, joskin viiveellä ja niille, jotka eivät ole muutosta halunneet.
Nytkin muutoksen sanotaan tapahtuvan kärsivien hyväksi
Maaliskuun alusta tuli voimaan avioliittolain muutos, jossa avioliiton käsite muutettiin – avioliitto avattiin samaa sukupuolta oleville – eikä asian pitänyt koskea kirkkoa. Pöly ei ollut vielä laskeutunut avioliittoasiassa vastakkaisen kansalaisaloitteen käsittelyn ollessa kesken kun kansanedustajille oltiin toimittamassa eutanasiasta aloitetta. Sen mukaan eutanasialaissa ei kuitenkaan saisi velvoittaa lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa osallistumaan eutanasian toteuttamiseen. Kieltäytyvän lääkärin olisi kuitenkin ohjattava eutanasiaa haluava jonkun siihen myönteisesti suhtautuvan kollegan luo. Ikivanhoja rajapyykkejä siirrettäessä on tavallista perustella yksilöille luotavien oikeuksien laajentamista sillä, ”ettei kenenkään ole pakko käyttää sitä”. Mutta ne, jotka eivät ole halukkaita turvautumaan puheena olevaan oikeuteen, ”ei kuitenkaan pitäisi saada estää muita saamasta itselleen tuota oikeutta.”
Kansalaisaloitteen mukaan eutanasian toteuttaminen edellyttäisi, että potilaan tila on lääketieteellisesti toivoton ja johtaa pian kuolemaan. Potilaalla olisi oltava sietämättömiä fyysisiä ja/tai psyykkisiä oireita, kipuja ja kärsimyksiä, joita ei voida lievittää. Potilaan on oltava oikeustoimikelpoinen, täysi-ikäinen ja kognitiivisesti kompetentti. Lääkärille on esitettävä toistuvasti vapaaehtoinen ja harkittu pyyntö eutanasiasta ilman painostusta. Lisäksi on asetettu muita kriteereitä, jotka koskevat potilasta ja lääkäriä sekä pelkästään lääkäriä koskevia. Aloitteessa sivuutetaan lääkäreiden vastustus. Monet lääkärit ovat sitä mieltä, että ongelmat, joiden ratkaisemiseksi eutanasiaa vaaditaan, voidaan ratkaista parantamalla kivunlievitystä ja muuta hoitoa.
Professori Hallamaan silmiä avaava kirjoitus
Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaan kirjoituksessa eutanasiasta (Kanava 2/2017) todetaan eutanasiasta kerrottavan ”vain kauniita tarinoita ja sen vastustajat leimataan julmureiksi”. Hallamaa muistuttaa sosiaalipsykologiankin jo kauan sitten osoittaneen, että myös kaikkein yksilöllisimmiksi mieltämämme päätökset muotoutuvat vuorovaikutuksessa yhteisöihin, joiden jäseniä olemme. Eutanasialaki määrittelisi, millainen elämä on elämisen arvoinen. Eutanasian laillistaminen muuttaisi käsitystämme ihmisyydestä ja yhteiskunnasta.
Oikeudesta päättää elämä
Rajapyykkejä siirrettäessä myös elämän ja kuoleman asioissa kehitys kehittyy. Niinpä vuoden 1950 laki raskauden keskeytyksestä oli sallinut abortin ainoastaan, mikäli lapsen ennustettiin syntyvän vammaisena. Vuoden 1970 aborttilaki huomioi myös elämänolot. Perustuslakivaliokunnan järjestämässä perusoikeusseminaarissa 2.3.2017 kansanedustaja Leena Meri totesi osuvasti nykyisen lainsäädännön sisältävän ristiriidan elämän ja kuoleman kysymyksissä siinä, että laki sallii sikiön abortoimisen, vaikka vielä syntymättä oleva lapsi saattaa eräissä tapauksissa elävänä syntyessään olla omaisuuden perijä.
Professori Hallamaa kiinnittää kirjoituksessa huomiota ristiriitaan, joka on havaittavissa suhteessa vastikään eduskunnan hylkäämään lakimuutokseen, jossa suomalaisille terveydenhuollon ammattilaisille olisi taattu oikeus valita työnsä (kieltäytyä abortin tekemisestä) vakaumukseen vetoamalla.
Eutanasiaa ei ole laillistettu muuallakaan
Mitä mieltä eutanasiasta sitten loppujen lopuksi onkaan, Hallamaa on ilahduttavasti myös todennut hankkeeseen liittyviä puolitotuuksia tai vaikenemisen muutosta vastaan puhuvista argumenteista. Hän avaa Benelux-maiden käytäntöä todeten, ettei yksikään valtio ole laillistanut eutanasiaa. Hollantilaisen lääkärin Gertruida Postmanin ilmianto itsestään potilaan pyynnöstä kuolettavan ruiskun antamiseen johti oikeuden päätökseen, jonka mukaan Postman syyllistyi potilaan surmaamiseen, mutta oikeus jätti hänet tuomitsematta rangaistukseen. Myöhemmin sitten 2000- luvun alussa Hollannissa ja Belgiassa säädettyjen eutanasialakien mukaan potilaan kuoleman tietoinen aiheuttaminen on rikos, mutta tekijää ei tuomita, jos lakiin kirjatut edellytykset täyttyvät. Hallamaa toteaakin, ettei valtio ole sielläkään laillistanut eutanasiaa eikä tehnyt luvalliseksi kuolemansairaiden ja kärsivien ihmisten surmaamista edes näiden omasta pyynnöstä. Tosin eutanasian suorittamista koskevassa lainsäädännössä on sittemmin lievennetty ehtoja, joiden nojalla potilaan surmaaminen ei ole rangaistava teko. Hollannissa eutanasian toteuttamisen ensisijaiseksi vaihtoehdoksi on tullut se, että potilas itse juo kuolettavan liuoksen. Lääkäri on mahdollistanut sen tarjoamalla välineet ja hänelle on jäänyt kuoleman varmistaminen.
Hallamaa toteaa, etteivät eutanasian puolustajat ole jostakin syystä puuhanneet Suomeen Sveitsin mallia, jossa vuodelta 1942 olevan lain mukaan itsemurhassa avustaminen on kriminalisoitu, jos avustaja hyötyy kuolemasta. Sveitsissä kuolinapujärjestöjen itsemurhaklinikoiden vapaaehtoiset (maallikot) auttavat potilasta nauttimaan lääkärin kirjoittamalla reseptillä hankitun (kuolettavan) lääkkeen. Hallamaa arveleekin, että meillä kansalaisaloitteen ehdotus eutanasian järjestämisestä lääkärivetoisesti voi kieliä siitä, että toisen ihmisen kuoleman aiheuttamista edes tämän omasta pyynnöstä eivät edes aloitteen tekijät ole pitäneet yksinkertaisena asiana. Helpointa olisi, jos yhteiskunta velvoittaisi jonkun huolehtimaan siitä. Hallamaan mukaan vaikuttaa siltä, että eutanasiakeskustelu on kanava hahmottomille peloille. Ajatus kuolemasta, jota ei voi itse hallita, suitsii myös muuta ahdistusta.
Ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien uustulkintaa
Hallamaa kiinnittää huomiota siihen, että länsimaiseen ihmisoikeustraditioon kuuluu, ettei ihmisoikeuksien toteutumista kytketä siihen, vetoaako ihminen niihin. Oikeustieteessäkin on pidetty ainakin kiistanalaisena, voidaanko ihmishengen suojaamisesta edes omasta tahdosta luopua sopimuksia tekemällä.
Kaiken kaikkiaan elämme postmodernia aikaa, jona ihmisen omat mielihalut muovaavat ihmiskäsitystä. Väljät globaalit säännökset ja sopimukset, joita sitten harmonisoidaan kansallisiksi perusoikeussäännöksiksi antavat sijaa tulkinnoille, joita voidaan ohjata yhteiskunnallisessa politiikassa vallitsevien suuntausten mukaisesti. Perusoikeusfundamentalismi on osoittautunut tällaiseksi työvälineeksi. Lähtökohdissaan hyvätkin asiat voidaan kääntää jopa vastakohdikseen – suojaa oikeasti tarvitsevat voivat hetken päästä olla uhanalainen ryhmä. Tämän vuoksi on erityisen tärkeätä pitää esillä kristillistä ihmiskäsitystä. Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. Kaikki ovat tasa-arvoisia synnintekijöitä, mutta Jumalan synnin vallasta lunastamia ja Hänen rakkautensa kohteita.
Jaana Hallamaan kirjoitus on kokonaisuudessa luettavissa internetissä: https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/eutanasiasta-kerrotaan-kauniita-tarinoita-vastustajat-leimataan-julmureiksi/.
