Kirjoittanut
”Elämä ja olosuhteet voivat muuttua sekunneissa.” Näin Fardin* aloittaa tarinansa. Lauseessa hän tiivistää tämän vuoden helmikuun kuudennen päivän tapahtumat, jotka vaikuttavat yhä kymmeniin tuhansiin ihmisiin Turkissa.
Fardin on asunut Turkin keskiosissa sijaitsevassa Kayserissa vuodesta 2015 lähtien. Hänen oli lähdettävä kotimaastaan Iranista kristillisen uskonsa tähden. Hän tuli Turkkiin pakolaisena vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Arsh* on nyt seitsemäntoista, ja nuorempi lapsi Aysha* on kahdeksan.
”Elämä pakolaisena on täynnä haasteita, joita yrität selättää yksi kerrallaan. Joskus jopa esität, että kaikki on normaalia”, Fardin kertoo.
”Teet kaikkesi, että perheesi on turvassa ja tuntee olevansa kotona, vaikka olette vieraita vieraassa maassa, jonka kielikin on outo. Lähetät lapsesi kouluun, opettelet kielen, yrität sopeutua kulttuuriin, ostat auton ja vuokraat parhaan talon, minkä taloudellinen tilanteesi sallii. Sisustat sen kauniisti ja yrität elää hiljaista ja tavallista elämää.”
Fardinin perheellä kaikki tämä oli kunnossa, kunnes helmikuun ensimmäisenä maanantaina Turkkiin ja Syyriaan iski 7,8 magnitudin maanjäristys.
Järistysyö Fardinin silmin
”Olimme nukkumassa, ja heräsimme puoli viiden aikaan huoneemme kattokruunun pitämään meteliin. Makasin sängyssä, katselin kattoa ja tunsin koko talon tärisevän. Toivoin, että mikä olikaan meneillään, se menisi pian ohi.
Meni kymmenen sekuntia, sitten viisitoista, mutta tärinä ei loppunut.
”Tässä vaiheessa vaimonikin heräsi ja totesi, että meidän kaikkien on mentävä ulos.”
Fardinin vaimo ja 17-vuotias poika juoksivat ulos 14-kerroksisesta rakennuksesta, jonka ensimmäisessä kerroksessa he asuivat. Fardin jäi suojaamaan vielä nukkuvaa, herkkää tytärtään.
”Otin heti yhteyttä seurakuntani pastoriin ja ryhdyin soittelemaan seurakuntalaisillemme varmistaakseni, että he olivat turvassa.”
Lopulta tärinä lakkasi.
”Herätin tyttäreni ja kerroin hänelle, että menemme ulos leikkimään lumipalloilla. Hän katsoi minua ja hymyili. Sitten mekin juoksimme ulos.”
Varmistettuaan ensin perheensä olevan turvassa Faradin otti yhteyttä seurakuntansa pastoriin ja ryhtyi soittelemaan seurakuntalaisille varmistaakseen, että hekin olivat kunnossa.”
”Näin noin 30- tai 40-vuotiaan miehen juoksevan ja hänen perässään iäkkään naisen. Kuulimme myöhemmin, että nainen oli miehen äiti. Nainen pystyi hädin tuskin kävelemään. Otin hänen kädestään kiinni ja yritin viedä hänet pois rakennusten luota niin nopeasti kuin pystyin.”
Sen jälkeen Faradin näki naapurissaan asuvan perheenäidin lapsineen.
”He yrittivät päästä jonnekin lämpimään, sillä lämpötila oli nollan alapuolella, ja heillä oli yllään vain yöpuvut. Autoin heidät toisen naapurin autoon odottamaan.”
Fardin selviytyi maanjäristyksestä ja auttaa nyt niitä, joihin se vaikutti vakavimmin.
”Ihmisenä, Jumalan lapsena ja Jeesuksen seuraajana uskon, että velvollisuutemme on huolehtia toisista ja auttaa toisiamme kriisien kohdatessa. Olemmehan tämän katastrofin keskellä yhdessä.”
”Ryhdyimme pastorin kanssa ottamaan yhteyttä kaupungin ulkopuolella turvallisemmilla alueilla asuviin ihmisiin, kerroimme heille tapahtuneesta ja pyysimme apua. Kiitos Jumalalle, lähes kaikki, jotka tiesivät tai saivat kuulla tapahtuneesta, yrittivät auttaa.”
”Erityisesti uutisten näkeminen pahimmilta tuhoalueilta sai minut asettamaan itseni ja perheeni noiden ihmisten asemaan.”
”Noiden kamalien ja tuskallisten tapahtumien todistaminen, erityisesti uutisten näkeminen pahimmilta tuhoalueilta, sai minut asettamaan itseni ja perheeni noiden ihmisten asemaan.”
”Mitä jos olisin heidän asemassaan? Mitä jos talomme olisi romahtanut päällemme? Mitä tekisin? Millaisia odotuksia ja tarpeita minulla olisi? Mitä haluaisin muiden tekevän minulle?” on Faradin kysynyt itseltään.
Hän kertoo ajatuksista nousseen aito motivaatio auttaa.
”Tiedän, että Jumala rakastaa kaikkia. Meidän on oltava hänen astioitaan maailmassa jakamassa hänen armoaan.”
”Voin nähdä Jumalamme toimivan”
Kayserissa tuhot olivat lieviä muihin kaupunkeihin verrattuna, mutta silti noin 60 prosenttia asukkaista on lähtenyt etsimään turvapaikkaa.
Fardin oli yksi ensimmäisistä, joiden kautta Open Doors -järjestö onnistui lähettämään seurukunnalle apua. Paikallisen seurakuntansa pastorin kanssa Fardinin onnistui jakamaan sadoille ihmisille perustarpeita, kuten puhdasta vettä, ruokaa, lämmittimiä ja peitteitä.
”Jumala on hyvä. Jumalamme toimii.”
Hän kertoo kokevansa Jumalan toimivan kärsimyksen, kivun, hämmennyksen ja murheen keskellä.
”Näen Jumalan armon organisaatioiden, hyväntekeväisyysjärjestöjen ja vapaaehtoisten välityksellä. Jumala tekee työtä auttajien kautta, oli apu sitten taloudellista, henkistä tai fyysistä. Jumala on hyvä. Jumalamme toimii.”
Olkoon seurakunta yhä turvapaikka kaikille pakolaisille ja loistakoon Jumalamme valo kaikista hänen seuraajistaan tämän kriisin keskellä.
*Nimi muutettu turvallisuussyistä
