Euroopassa 1900-luvun alkupuolella jalansijaa saaneet fasistiset liikkeet, kuten saksalainen kansallissosialismi ja italialainen fasismi, olivat olemukseltaan pseudouskonnollisia liikkeitä, uskonnon korviketta, sanoo kirjallisuuden emeritusprofessori Tarmo Kunnas.
– Fasismilla oli omat jumaluutensa, omat pyhimyksensä ja omat marttyyrinsa. Se oli hyvin irrationaalinen ja mystinenkin liike, mutta fasismin mystiikka ei ollut tuon- vaan tämänpuoleista, Tamo Kunnas kertoo.
Kunnas käsittelee muun muassa fasismin ja uskonnon suhdetta uudessa tietokirjassaan Fasismin lumous (Atena 2013), joka selvittää, minkä vuoksi eurooppalainen älymystö lähti mukaan 1900-luvun alun fasistisiin liikkeisiin.
Kadonneen jäljillä,
kommunismia vastaan
Kunnaksen mukaan fasismin uskonnollinen ulottuvuus liittyy Euroopan maallistumiseen ja ”taianomaisuuden katoamiseen”. Fasismi lupasi palauttaa jotain, joka oli kadonnut tai katoamassa, ja se vetosi.
Fasistiset liikkeet rakensivat monissa Euroopan maissa siltaa myös kirkollisten instituutioiden suuntaan.
Liikkeet tekivät kompromisseja kirkkojen kanssa, sanoo Kunnas.
– Esimerkiksi Italian fasismi oli alun pitäen kirkonvastainen liike, mutta teki erikoissopimuksen Vatikaanin kanssa ja tuli jonkinlaiseen sovintoon katolisen kirkon kanssa, vaikka fasismin ytimessä on ateistinen, sosiaalidarvinistinen ajattelu: vahvat ovat oikeassa, vahvat voittavat elämän taistelussa.
Samantyyppistä yhteyttä fasististen liikkeiden ja kirkkojen välillä esiintyi muun muassa Saksassa, Romaniassa ja Suomessa. Taktiikka takasi kansansuosion.
Kunnaksen mukaan fasistisia liikkeitä ja kirkkoja yhdisti yhteinen vihollinen, kommunismi.
1900-luvun alun fasistisissa liikkeissä oli mukana myös eurooppalaisia intellektuelleja, kuten tieteentekijöitä sekä kirjailijoita ja muita taiteilijoita. Taustalla vaikutti pelko eurooppalaisen kulttuurin rappiosta.
– Ja älymystö ajatteli, että fasistiset liikkeet olisivat olleet vastavoima rappiolle, Kunnas sanoo.
Intellektuelleihin vetosi fasismissa myös plutokratian eli rahanvallan kritiikki sekä vuosisadan alussa erittäin muodikas kansallisuusaate.
Lue koko uutinen tämän viikon Sana-lehdestä
