Kirjoittanut
Laulaja, lauluntekijä, kirjailija Hanna Ekola esiintyy pyhäinpäivänä televisiossa ja sunnuntaina kirkossa. Kynttilät hän vie hyvissä ajoin aviomiehensä Juhan sekä äidin, isän, veljen ja siskon haudoille.
Arki ja suunnitelmat menivät täysin uusiksi, kun Juha-puoliso kuoli vuonna 2008.
Myös muiden läheisten menehtymiset ovat pakottaneet Hanna Ekolan käsittelemään laajasti surun olemusta.
– Kun nuo tilanteet olivat elämässäni akuutteja, olisin kovasti kaivannut vertaistukea, mutta juuri silloin sitä ei ollut saatavilla.
Sitä puutetta hän on halunnut viime vuosina korjata ohjaamalla itse kristillisiä viikonloppukursseja leskeksi jääneille ja sureville esimerkiksi Karkun evankelisella opistolla, Perheniemen opistolla sekä Vivamon loma- ja kurssikeskuksessa.
– On tärkeää, että sureva saa kertoa menetyksen hetkestä, muistella läheistään ja kertoa, mitä tuo menetys hänen omassa elämässään tarkoittaa. Näistä pitää saada puhua kerta toisensa perään – niin kauan kuin sanoja riittää. Sen jälkeen on hyvä kääntää painopiste omiin selviytymiskeinoihin sekä uskoon ja toivoon.
Hanna luottaa vertaistuen voimaannuttavaan vaikutukseen.
– Tuntuu aina yhtä antoisalta ja ihmeelliseltä jakaa surun kokemusta toisten, saman kokeneitten ihmisten kanssa. Tunnereaktioita ei tarvitse peitellä, eikä kukaan ihmettele, vaikka olisi surusta rikki vielä viiden vuoden jälkeen.
Itseään Hanna pitää surun puolesta puhujana.
– Jokaisen läheisensä menettäneen suruprosessi on ainutlaatuinen ja omanlaisensa, myös viisas. Suru on Luojan luoma, ihmiselle itselleen hyväksi tarkoitettu, eikä siis etene tietyn kaavan mukaan.
– Siksi kukaan toinen ei voi antaa lähimmäiselleen yksiselitteisiä, suorasanaisia ohjeita surusta selviytymiseen.
Taloa rakentaen, kirjoittaen, luontoa ihmetellen
Kun Juha kuoli, pariskunnan yhteinen talo oli rakennusvaiheessa.
– Tahdoin saatella projektin päätökseen, vaikka siihen liittyvät asiat olivat minulle vieraita ja vaikeita. Kun seinä vuorollaan nousi määräkorkeuteensa, pystyin näkemään jotain konkreettista siitä, että elämä etenee.
Samaa hänelle ovat viestittäneet entisellään pysyvät, kauniit luonnon muodot.
Hanna naurahtaa vuosi vuoden jälkeen matkaavansa Lappiin varmistamaan, että Saana on pysynyt paikoillaan.
Yksi tärkeimmistä surun käsittelemisen keinoista on ollut kirjoittaminen.
Menetyksen tuskaa – mutta myös jälleennäkemisen toivoa – on luettavissa ja kuunneltavissa kirjoista ja kappaleista, esimerkiksi vuonna 2018 ilmestyneeltä Taivaanrakas-levyltä.
– Paraikaa kustantajan työpöydällä on lasten surua käsittelevä kirjani, joka ilmestyy ensi vuonna.
Sitten julkaistuja teoksia alkaa olla kolmisenkymmentä.
Hanna on myös halunnut tutustua sukunsa historiaan siitä näkökulmasta, miten läheisensä menettäneet ovat kriiseistä selviytyneet.
– Surussa auttavat usko, toivo ja rakkaus. Uskon siihen, että ihmiselon käännekohdat ovat Luojan luomistyöhön kuuluvia, meille tarkoitettuja. Kristittyinä meillä on toivo jälleennäkemisestä.
– Rakkautta ovat lämpimät muistot sekä lähimmäistemme tarjoama vertaistuki, jonka arvo nykyisin jo ymmärretään.
Vaikka Hanna Ekola on usein pitänyt konsertin pyhäinpäivänä ja ”ollut kiinni” sen järjestelyissä, kokee hän tärkeäksi muistokynttilöiden sytyttämisen:
– Minulla on vain kilometrin matka Juhan haudalle. Yleensä siellä loimottaa elävä tuli pyhäinpäivän tienoolta aina joulupäivään saakka.
Kun matka vie Sastamalan suuntaan, Hanna käy siellä sukunsa haudalla, jossa lepäävät äiti, isä, sisar ja veli.
