Vapaakirkon kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorisen puhe Suomen kansalliselta rukousaamiaiselta 15.3.2018 lyhenneltynä. Rukousaamiaisen teemana oli Luottamus tulevaisuuteen.
Miten ihmeessä voisimme luottaa tulevaisuuteen? Meillähän on siitä vain oletuksia ja todennäköisyyksiä ja vaikka ne saattavatkin perustua menneisyyden kokemuksiin, mitään varmuutta tulevaisuudesta meillä ei ole. Emme me tiedä, millainen tulevaisuutemme tulee olemaan, eikä se ole meidän käsissämme. Puhun tässä niin maamme kansallisesta tulevaisuudesta kuin jokaisen yksilönkin tulevaisuudesta.
Tulevaisuus ei ole ihmisen käsissä
Sotaveteraani isäni ollessa vähän päälle kolmekymmentävuotias, lääkärit sanoivat hänelle Helsingin diakonissalaitoksen sairaalassa, että hän tuskin elää paria vuotta kauempaa. Viime syksynä isäni täytti 92 vuotta ja asuu edelleen omassa asunnossaan Pahaniemessä, Turussa. Ei kukaan uskonut, saatikka luottanut tällaiseen tulevaisuuteen isäni kohdalla.
Yrittäjätuttavani oli ladannut suuria odotuksia kukoistaviin bisnessuunnitelmiin 80-luvun lopussa. Tulevaisuus vaikutti lupaavalta ja luottamus oli korkealla. Kunnes lama iski kylmät sormensa maamme tilanteeseen ja tuttavani päätyi velkoineen saneerausohjelman piiriin, jota sitten kestikin lähes koko hänen silloisen tulevaisuutensa.
Nuorena miehenä minua pyydettiin Turun vapaaseurakunnan kesätyöntekijäksi sijaistamaan pastoreiden kesälomia. Ajattelin, että en kuukauden pestin aikana saisi suurta tuhoa aikaan, joten suostuin. En silloin osannut edes ajatella pidemmälle tulevaisuuteen, saatikka luottaa siihen. Mutta sillä tiellä olen edelleen. Melkein kolmekymmentä vuotta seurakuntatyötä ja nyt jo kymmenen vuotta Vapaakirkon johtajana valtakunnallista kristillistä työtä. Se on ollut etuoikeus, jollaista en olisi osannut odottaa Pernon lukion ylioppilaskirjoitusten jälkeen silloin kauan sitten. Ja kaikki tämä aika naisen kanssa, josta jo 13-kesäisenä tuli suuri rakkauteni. Voisi ajatella, että minun tulevaisuuteni on jo takana ja eletty, mutta silti minulla on luottamus tulevaisuuteen! Miksi?
Ehkä vastausta voisi etsiä siitä, että emme ole kokoontuneet tänne aamiaiselle, vaan rukousaamiaiselle. Jo kokoontumisemme muoto ja nimi viittaa siihen, mihin luottamuksen voi rakentaa.
Tämä maailmamme vaikuttaa pyörivän vain aamiaisten, lounaiden ja päivällisten varassa. Elämää ja toivoa ruokitaan osaamisellamme ja sellaisen lisäämisellä, vannotaan luovuuden ja yritteliäisyyden nimiin ja ravitsevinta superruokaa lienee nykymenussamme tiimityö ja valmentava johtajuus. Eikä siinä mitään, maukasta ruokaahan nuo ovatkin. Mutta riittäisikö pelkkä aamiainen antamaan ja vahvistamaan luottamustamme tulevaisuuteen? Mistä luottamus rakentuu, mikä olisi realistinen perusta toivolle, joka rohkeasti avautuu tuleviin päiviin?
Tunnettu sanonta väittää, että niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Mutta ei se taida ihan niin olla. Todellisuus lienee, että niin kauan kuin on toivoa, on elämää. Toivon menetys imee elämän tyhjäksi ja voimattomaksi, kunnes se hiipuu. Mistä toivo saa voimansa? Mihin perustuisi toivorikas luottamus tulevaisuuteen?
Mitä Jeesus opettaa aiheesta vuorisaarnassa?
Jeesuksen kuuluisin saarna lienee vuorisaarna. Sen keskivaiheilla Hän opettaa hurskauden harjoittamisesta. Hänen opetuksestaan voimme havaita neljä peruspilaria, joiden varaan me ihmiset luonnostaan tulevaisuutemme rakennamme ja jotka Jeesuksen mukaan tulisi korvata toisilla.
Ensimmäinen niistä on ihmisten arvostus, ihailu ja hyväksyntä. Jeesus osoittaa meidän luonnostamme etsivän sellaista, myös uskonnollisuuden kautta. ”Älkää harjoittako hurskauttanne sitä varten, että ihmiset teitä katselisivat ja teitä ylistäisivät.”
On toki tärkeää saada vahvistusta itselleen toisten palautteen kautta. Tarvitsemme vuorovaikutusta toisten kanssa ja rohkaisevat sanat ovat itse kullekin meille enemmän kuin tarpeen. Mutta jos elämme ja toimimme ensisijaisesti sitä varten, että tulisimme huomatuksi ja saavuttaisimme arvostusta ja ihailua ihmisten taholta, saattaa Jumala ja hänen näkökulmansa jäädä paitsioon. Hyvä tulevaisuus rakentuu siitä, että elämme jokaisen hetken taivaallisen Isämme silmien alla ja pyrimme ennen muuta etsimään hänen mielisuosiotaan. Läheisimmätkään ihmiset eivät pysty tyydyttämään rakkauden, arvostuksen ja merkityksen kaipuutamme. Vain Jumala pystyy.
Toinen Jeesuksen esiin nostama asia on luottamus rahan ja omaisuuden tarjoamaan turvallisuuteen. Raha ja omaisuus mahdollistavat paljon. Jos sitä on riittävästi, voin huolehtia itsestäni ja rakkaistani ja turvata tulevaisuuteni. Voin hallita paremmin elämääni ja varautua myös erilaisiin riskeihin. Rahan vähäisyys tai puute uhkaa tulevaisuuttani, koska silloin minulla ei ole valtaa sen muokkaamiseen.
Onko luottamus tulevaisuuteen suurempi maailman onnellisimmassa maassa?
YK:n tuoreen raportin mukaan Suomi on maailman onnellisin maa. Vaikka meidän tuleekin olla kiitollisia suomalaisesta yleisestä hyvinvoinnista ja paikastamme maailmassa tässä valossa, ei sen varaan pidä rakentaa luottamusta tulevaisuuteen. Jeesus päinvastoin puhuu elämäntavasta, jossa omastaan antaminen on yhtä luonnollista ja huomaamatonta kuin auton ajaminen. Sehän tapahtuu melkein kuin itsestään, tottunut kuski ei ajattele jokaista ajamiseen liittyvää yksittäistä suoritusta. Omastaan jakaminen ja toisille antaminen tapahtuu aivan huomaamatta! Kristitty on kutsuttu antamaan omaisuudestaan hädänalaisille ja tarvitseville siinä määrin, että se oikeasti tuntuu omassa elämäntavassa. Muistamme ehkä Herran kommentit lesken laittaessa pyhäkön uhrikoppaan kaiken omaisuutensa ja kuinka hän vertaili sitä rikkaiden suhteellisesti pienempiin anteihin.
Luottamus tulevaisuuteen ei perustaltaan rakennu rahan ja omaisuuden varaan. Sen sijaan se rakentuu uskon varaan, joka kiinnittyy Jumalaan, kaiken luojaan. ”Te ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa”, sanoi Jeesus. Ne ovat toisensa poissulkevia vaihtoehtoja, niiden välillä on valittava.
Onko luottamus omissa kyvyissämme?
Kolmanneksi Jeesus puuttuu meidän taipumukseemme luottaa kykyihimme, osaamiseemme ja viisauteemme. Tavoitteemme on olla itsenäisiä, riippumattomia, oman elämämme takojia. Emme tahdo olla sellaisia kuin lapset. Hehän ovat nimittäin riippuvaisia vanhemmistaan ja huoltajistaan. Lapset eivät pärjää omillaan, vaan heidän täytyy pyytää toisilta ja luottaa muiden hyväntahtoisuuteen. Me helposti rakennamme luottamustamme tulevaisuuteen oman osaamisemme ja kykyjemme varaan ja tavoitteemme on olla mahdollisimman riippumattomia kenestäkään tai mistään.
Jeesuksen arvostus on toisenlaista. Hän asetti johtamisenkin esimerkiksi lapsen ja hän peräänkuulutti lasten kaltaisuutta seuraajiltaan. Se iskee aika mojovasti meidän ylpeyteemme ja itseriittoisuuteemme! Vuorisaarnassa hän puhuu rukoilemisesta ja anomisesta. Hyvä tulevaisuus lepää sen varassa, että asetumme tietoisesti riippuvaiseksi taivaan Isästä, Jumalasta. Me pyydämme häneltä, me anomme hänen apuaan ja hänen lahjojaan. Ja tämän me teemme pääsääntöisesti silloin, kun kukaan ei meitä katsele, kun olemme yksin. Tällaisenkin yhteisen ja julkisen rukousyhteyden takana ovat meidän ”kammiomme”, ne elämää rytmittävät rukoilemisen, kiittämisen ja anomisen hetket, jolloin käännymme Jumalan puoleen kaiken hyvän antajana ja hylkäämme illuusion omavoimaisuudesta, omavanhurskaudesta ja itseriittoisuudesta.
Rukoileminen on lasten kaltaisten toimintaa. Rukoileminen on nöyrien ja itsessään heikkojen toimintaa. Rukoileminen vahvistaa toivoa, joka antaa luottamusta tulevaisuuteen. Siksi se on hedelmällinen kasvualusta asenteelle ja elämäntavalle, josta ei rohkeutta ja uskallusta puutu. Se nostaa meidät omien mahdollisuuksien suosta Jumalan tekojen kalliolle. Rukoilijan tulevaisuus on valoisa silloinkin, kun tulee yö.
Voimme siis luottamuksella katsoa tulevaisuuteen, koska emme aseta toivoamme rahaan ja omaisuuteen, vaan rakastamme Jumalaa. Emme etsi motivaatiota ja identiteettiä ensisijaisesti toisista ihmisistä ja heidän hyväksynnästään, vaan etsimme Jumalaa ja hänen mielisuosiotaan. Emme usko omiin kykyihimme ja mahdollisuuksiimme pyrkien itseriittoisiksi ja riippumattomiksi, vaan asetumme ilolla lapsen asemaan ja turvaudumme koko sydämestämme Jumalan huolenpitoon. Emme rajoitu kehomme ja nykyisen maailman todellisuuteen, vaan katseemme tavoittelee uuden maailman todellisuutta ja ”ojentaudumme sen mukaan mikä ei näy”.
Jeesuksen vuorisaarnan jakso, jota olemme tässä yrittäneet kuunnella, päättyy hänen majesteetillisiin sanoihinsa: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin myös kaikki tämä teille annetaan.” (Matt. 6:33) Sen valossa emme me tulevaisuuteen luota, mutta me luotamme Jumalaan. Siksi emme tänään ole kokoontuneet vain aamiaiselle, vaan rukousaamiaiselle.
