Kirjoittanut
Teologian tohtori ja psykoterapeutti Heli Pruuki on kirjoittanut tietokirjoja tunteiden kohtaamisesta ja ihmissuhteista. Irja Askolan muistelmissa hän tarttuu piispa emeritan elämän merkityksellisiin ja käänteentekeviin hetkiin.
Heli Pruukin kanssa keskustellessani käsillä on tietynlainen merkkipäivä. Hänen ensimmäiset kirjansa, Löytöretki – rippikoulukirjat (& Lassi Pruuki) sekä Kerron sinulle tarinan – tarinoita rippikoulu- ja nuorisotyöhön, julkaistiin 20 vuotta sitten.
– Olen kirjoittanut oikeastaan aina. Peruskoulusta muistan hetken, kuinka luin omaa äidinkielen ainettani ääneen, ja joku heitti ilmaan ajatuksen, että Heli varmaan vielä tekee kirjan. Silloin ajattelin, että olisipa kiva! En kuitenkaan tietoisesti lähtenyt tavoittelemaan asiaa, vaan ideat ensimmäisiin kirjoihini syntyivät työn ohessa; kustantaja kuunteli ne, innostui, ja niin nuo ensimmäiset kirjoitusprojektini lähtivät lentoon, Pruuki muistelee.
Tällä hetkellä Lasten ja nuorten keskus ry:n kehittämispalvelujen johtajana työskentelevä Pruuki sanoo, että hänen omaa kirjoittamistaan on edesauttanut elämän varrella erilaiset työtehtävät, joissa erilaisten materiaalien, oppaiden ja kirjojen tuottaminen on ollut osa omaa työnkuvaa. Osaa varten hän on ollut myös virkavapaajaksoilla palkkatyöstään.
– Ajattelen, että parhaimmillaan tietokirjat avaavat asioita tavallisille ihmisille tavallisella arkikielellä. Esimerkiksi Terhi Ketola-Huttusen kanssa kirjoittamani Vihainen nainen: hyvä paha aggressio kertoo naisen aggressiosta ja tukee kanavoimaan sitä rakentavammin. Tunne- ja ihmissuhdekentän kirjojeni taustalla on käytännössä sama motivaatio kuin perheterapeutin tehtävissä: halu auttaa ihmisiä ja tarjota heille työkaluja omien tunteidensa ja elämäntilanteidensa käsittelemiseen sen tiedon ja kokemuksen pohjalta, jota itselläni on, Pruuki toteaa.
Hän jatkaa, että usein tarve ja inspiraatio kirjan kirjoittamiseen syntyy nimenomaan asiakastyössä. Samalla kirjoittaminen antaa paljon myös kirjoittajalle itselleen.
– Minulle kirjoittaminen on tapa hahmottaa ja jäsentää maailmaa. Kirjoittamisen kautta olen myös itse jatkuvassa oppimisprosessissa riippumatta siitä, kirjoitanko aikuisille, nuorille vai lapsille, Pruuki sanoo.
Lukeeko kirjoja enää kukaan?
Lukukeskuksen keväällä 2020 teettämän tutkimuksen mukaan noin 60 prosenttia suomalaisista aikuisista kokee lukevansa tai kuuntelevansa kirjoja liian vähän. Myös pienten lasten vanhemmista yli puolet kokevat lukevansa lapsilleen liian vähän. Syyksi mainitaan vaikeus keskittyä lukemiseen sekä ajanpuute. Tutkimuksen mukaan myös lukemista kohtaan olevat asenteet ovat viime vuosina muuttuneet kielteisempään suuntaan. Yhä useampi vanhempi sanoo, ettei itse pidä lukemisesta. Huolestuttavaa tästä tekee se, että lukutaito, lukukulttuuri ja lukuharrastus, samoin kuin myös lukutaidottomuus ja lukemattomuus, näyttävät periytyvän vanhemmilta ja huoltajilta jälkipolville.
Myös Pruuki allekirjoittaa huolen, etenkin liittyen sivistyskuiluun: toiset ihmiset edelleen lukevat ja sivistyvät, kun samaan aikaa on iso määrä ihmisiä, jotka eivät lue käytännössä mitään.
– Ajattelen, että etenkin lasten ja nuorten kohdalla olisi tärkeää kaikenlainen kirjallisuuden äärellä vietetty aika, oli se sitten lukemista itsekseen, tai ääneen lukemista lapsille.
Toisaalta hän myös näkee, että perinteisen kirjan lukemisen ei tarvitse olla ainoa vaihtoehto.
Pohjimmiltaanhan kirjoittaminen on myös todella terapeuttista.
– Kirjoilla on edelleen vaikuttavuutta kaikissa muodoissaan. Edelleen löytyy uskollinen ryhmä, joka lukee nimenomaan painettuja kirjoja. Toisaalta uutena avauksena ovat tulleet äänikirjat, joita erityisesti nuoret kuuntelevat paljon. Ajattelen, että on viisautta vastata erilaisiin tarpeisiin Jotkut ihmiset tarvitsevat lyhyempiä tekstejä ja podcast tyyppistä sisältöä, mutta myöskään painetuista kirjoista ei pidä luopua, Pruuki toteaa.
Lukemisen lisäksi hän painottaa kirjoittamisen hyviä ja voimaannuttavia puolia.
– Haluaisin kannustaa ihmisiä kaikenlaiseen kirjoittamiseen, sillä kirjoittaminen itsessään on monella tavalla hyväksi. Pohjimmiltaanhan kirjoittaminen on myös todella terapeuttista. Se on esimerkiksi hyvä tapa selvitellä ja purkaa ajatuksia ja tunteita, ja tuottaa niitä ulos kehosta. ! Tekstien ei tarvitse päätyä kansien väliin, vaan ne voivat yhtä hyvin olla päiväkirjoja, kirjeitä tai yksittäisiä liuskoja, joiden avulla ihminen saa jäsennettyä ja purettua esimerkiksi mahdolliset loukkaantumisen ja vihan tunteensa, Pruuki summaa.
Hän myös toteaa, että tavoitteellisuutta kirjoittamiseensa kaipaaville tai kustannussopimuksesta haaveileville kirjoittajille on etenkin kesäaikaan tarjolla runsaasti erilaisia kirjoittajaryhmiä ja kursseja, joissa on loistava mahdollisuus kehittyä kirjoittajana.
– Kannattaa vain rohkeasti lähestyä kustantajia. Heille voi lähettää käsikirjoituksen ja joskus eteenpäin voi päästä jo hyvän idean ja kirjoitusnäytteen avulla. Tärkeää on osata myydä oma kirjaidea: kenelle kirjoitan eli kuka on kohderyhmänä? Ketkä ovat kirjan potentiaalisia ostajia? Kustantajan on helpompi tarttua ideaan, jos myynti-ikkuna on valmiiksi olemassa, Pruuki kertoo.
Lastenkirjojen maailmasta piispa emeritan muistelmiin
Pruuki itse on lähes kadehdittavan tuottelias kirjailija. Julkaistuja teoksia on kertynyt jo parisenkymmentä. Kohderyhminä ovat olleet sekä lapset, nuoret että aikuiset, ja teosten äärellä herää väistämättä kysymys, minkä kirjoitusprosessi on ollut tekijälleen antoisin?
– Lastenkirjojen kirjoittaminen on ollut minulle todella antoisaa ja inspiroivaa. Niissä sanavalinnat on tärkeää harkita äärimmäisen tarkasti, sillä lapsen mielikuvitus tuo kirjaan paljon lisää – ja lisäksi hänen kielentajunsa on herkässä kehittymisvaiheessa, Pruuki kertoo.
Hän jatkaa, että myös yhteistyö kuvittajan kanssa on ollut ruokkivaa.
– Kuvat ovat parhaimmillaan syvälle puhuttelevia ja tuovat tarinaan lisää ulottuvuuksia. Perheterapiakentän osaamisestani ammentavien kirjojen kirjoittaminen on ollut itsellenikin isoa oppimista, sillä tietokirjan kirjoittaminen tarkoittaa aina laajaa tutkimustyötä ja pitkää prosessia. Toisaalta syksyllä julkaistava tuorein kirjani, Sydänten piispa Irja Askola, on ollut itselleni todella kiehtova matka, Pruuki toteaa.
Hän kertoo tehneensä kirjaa paitsi Irja Askolasta, myös tietyssä mielessä Irja Askolalle, mistä syystä kirjoittamisprosessiin on liittynyt erilainen paine kuin perinteisen tietokirjan kirjoittamiseen omissa nimissä.
– Muistelmat ovat erilainen prosessi. Halusin alusta saakka, että kirja kunnioittaa Irjan elämäntyötä ja hänen omaa ääntään. Olen pyrkinyt nostamaan esiin Irjan ajattelun taustoja, samoin kuin hänen tietään lasikattojen puhkojana, Pruuki kuvailee.
Kirjassa Askola pääsee sanoittamaan kokemuksiaan ja elämäänsä omilla sanoillaan ja kertomaan itselleen merkittävistä, mutta myös raskaista asioista. Lukija saa muistelmia lukiessaan muodostaa oman käsityksensä Irja Askolasta paitsi hänen omien kuvaustensa kautta, myös monien mielenkiintoisten aikalaisten kertomusten lävitse, jotka ovat jakaneet kirjassa omia ajatuksiaan Askolasta ja hänen kanssaan tekemästään yhteistyöstä. Ääneen pääsevät muun muassa Reetta Meriläinen, Pirkko Lahti, Jutta Urpilainen, Annika Saarikko, Kati Outinen ja Seela Sella, samoin kuin Askolan lähisukulaiset ja monet työtoverit kirkossa.
Toisaalta kirjassa piirtyy vahvana punaisena lankana esiin myös hengellisyys ja Irja Askolan elämässään kokema vahva kutsumus.
– Muistelmia kirjoittaessani eteeni alkoi piirtyä jännittävän paljon tiettyä johdonmukaisuutta, vaikka moni Irjan elämän asia saattoi ensi alkuun vaikuttaa tapahtuneen sattumalta. Eteenpäin mennessä esiin piirtyi kuitenkin vahva punainen lanka, jota itse kutsuisin kutsumukseksi ja johdatukseksi. Siksi ajattelen, että kirja sopii hyvin luettavaksi myös niille, jotka pohtivat sitä, miten johdatus ja kutsumus voivat näkyä omassa elämässä, Pruuki toteaa.
Lopuksi on pakko kysyä paljon puhutusta kirjailijan identiteetistä. Tituleeraako muun muassa perheneuvojana, psykoterapeuttina ja kirkkohallituksen asiantuntijana työskennellyt Pruuki itseään myös kirjailijaksi?
– Teoriassahan kirjailijan identiteetti on virallisesti varattu niille, jotka ovat kirjoittaneet kaksi kaunokirjallista teosta. Miellän itseni tietokirjailijaksi ja nyttemmin myös nuorisokirjailijaksi. Kirjailija sanaa käytän silti aralla mielellä, koska ei ole sitä aikuisten kaunokirjallista teosta, Pruuki toteaa.
