Kirjoittanut
Lapsuudessa syttynyt rakkaus lauluun vei Helinä Ilkan estradeille ja iskelmämusiikin maailmaan. Hän kiersi vuosia tanssilavoja ja ravintoloita, kunnes viihdemaailman pinnallisuus alkoi painaa. Rauha ja elämän merkitys löytyivät lopulta.
Helinä Ilkka syntyi Alajärvellä perinteiseen suomalaisperheeseen, jossa luterilainen usko antoi raamit elämään, mutta ei hallinnut sitä jokapäiväisesti. Lapsena hän rakasti laulamista ja jo pikkutytöstä lähtien hänen äänensä täytti kodin huoneet. Helinä muistaa elävästi hetken, jolloin hän astui viiden vanhana ensimmäisen kerran julkisesti esiintymään kyläkoulun pöydälle äitienpäiväjuhlassa.
– Lauloin laulun pienestä kissanpoikasesta, joka katsoi sillan reikiin. Se oli hetki, joka jäi pysyvästi mieleen.
Ensimmäiset kilpailukokemukset tulivat veljen kanssa henkisistä laulukilpailuista, joista he palasivat usein kotiin pystejä kantaen. Mutta yksi muisto lapsuudesta on Helinälle aivan erityinen: helluntaiseurakunnan teltta pystytettiin lähelle hänen kotiaan, ja sieltä raikui kauniisti soitettu ja komeaäänisesti laulettu gospel.
– Se oli taivaallisen kaunista. Kuuntelin sitä kotimme portailla ja ajattelin, että siinä on jotain sellaista, mistä haluan päästä osalliseksi. Jo silloin sain tunteen siitä, että Jumala olisi vielä oleva minun osani.
Pelko varjosti nuoruutta
Teini-ikään tullessaan Helinän elämään hiipi pelko. Hän katsoi peiliin eikä pitänyt näkemästään. Sieltä häntä katsoi takaisin silmälasipäinen tyttö, jolla oli jakaus keskellä päätä. Helinä näytti mielestään rumalta.
Samoihin aikoihin alkoivat paniikkikohtaukset ja kaikenlainen pelko.
– Se oli kuin musta pilvi, joka kulki mukanani. Se varjosti nuoruuttani pahasti.
Koulun jälkeen Helinä muutti Helsinkiin ja meni töihin Postipankkiin, jossa viihtyi seitsemän vuotta. Veri veti kuitenkin enemmän laulamaan. Hän koki painetta niiden ihmisten vuoksi, jotka olivat kehuneet hänen ääntään ja kannustaneet eteenpäin.
– Voi Jumala, miksi annoit minulle tällaisen lauluäänen? hän kysyi usein ahdistuneena.
Helinä aloitti laulunopinnot Käpylän musiikkiopistossa 1970-luvun alussa. Hänen opettajansa valoi häneen uskoa vakuuttaen, että tuollaisella äänellä ja ulkonäöllä tultaisiin viemään operettien tähtiroolit. Ne jäivät kuitenkin haaveeksi, sillä opiskelu ei Helinälle maistunut ja iskelmämusiikki vei mukanaan.
Iskelmäuran nousut ja laskut
Keväällä 1975 Helinä osallistui Suomen Iskelmälaulumestaruus-kilpailuun, joka oli aikansa arvostetuimpia kilpailuja. Voittajalle oli luvassa levytyssopimus Finnlevyn kanssa. Voitto meni kuitenkin Taiskalle, joka sai levyttää hittinsä ”Mombasa”.
– Olihan se tietysti pettymys. Jos asiat olisi menneet toisin, niin ”Mombasa” olisi voinut olla minun lauluni.
Kilpailun jälkeen Helinä huomasi lehdessä ilmoituksen, jossa bändi haki naislaulajaa. Hän päätti mennä koelauluun, ja sai paikan. Bändin kosketinsoittajasta tuli hänen aviomiehensä ja lapsensa isä. Yhdessä he perustivat Status-yhtyeen, joka keikkaili ahkerasti. Kaksikymmentä vuotta Helinä kiersi tanssilavoja ja ravintoloita. Hänen ulkonäkönsä sekä riehakas blondin imagonsa nousivat kuitenkin valokeilaan enemmän kuin hänen lauluäänensä, mikä tuntui pahalta.
– Minua siteerattiin Suomen Marilyniksi ja Dolly Partoniksi, vaikka en halunnut sellaista. Halusin, että ihmiset kuuntelisivat ääntäni, eivätkä katselisi vain vaatteitani tai ulkomuotoani. Ei sellaista roolia kukaan jaksa pitkään. Se maailma vaatii kovaa luonnetta eikä ole herkkiä ihmisiä varten, kuten minä.
Pimeät vuodet ja uskoon tuleminen
Kun iskelmäura päättyi, Helinä ajautui syvään tyhjyyteen. Hän yritti täyttää sitä väärillä asioilla.
– Istuin kapakoissa ja lauloin karaokea, mutta palasin lähes aina kotiin itkien.
Jokin sisällä kuitenkin muistutti Jumalasta.
– Minulla oli koko ajan tietoisuus, että vain Jumala voisi minua auttaa. Tiesin, että minun on vielä pakko tulla uskoon.
Vuonna 2006 se tapahtui. Helinä liittyi paikalliseen helluntaiseurakuntaan ja antoi elämänsä Jeesukselle. Se muutti kaiken.
– Elämäni palaset loksahtivat paikoilleen. Seesteisyys ja rauha täyttivät sydämeni.
Jälkeenpäin Helinä on ymmärtänyt sen olleen lopulta siunaus, ettei hän koskaan noussut viihdemaailman kirkkaimmalle huipulle.
– Jumala halusi suojella minua synniltä ja henkiseltä tuholta. Jos olisin jatkanut sillä tiellä, minulle olisi varmasti käynyt huonosti, kuten niin monille muille.
Helinä tietää, että oikealla tiellä on pysyttävä, sillä hän on nähnyt, kuinka helposti ihmiset tänä päivänä eksyvät. New age-harhat houkuttelevat etenkin naisia lupauksillaan voimasta, valaistumisesta ja universaalista rakkaudesta, mutta niiden tie vie harhaan.
– On oltava varuillaan, ettei itsekin eksy. Uskon elämä ei ole mitään höyhenten keräilyä. Se on verinen tie, jossa jokainen askel vaatii rohkeutta ja totuudessa pysymistä, Helinä toteaa.
Taistelu, lohtu ja usko
Uskoontulonsa jälkeen Helinä jatkoi laulamista, mutta teki selvän pesäeron entiseen elämäänsä. Hän ei enää astunut ravintoloihin – ei esiintyjänä eikä edes asiakkaana. Hän löysi hengellisen musiikin syvyyden ja kauneuden, joka täytti sen tyhjän tilan, jonka viihdemaailma oli hänen sisimpäänsä jättänyt.
– Hengellisissä lauluissa on sielu. Niissä on lohtu ja merkitys. Iskelmistä ja nykymusiikista saattaa toki löytyä kauniita sävelmiä, mutta ne ovat usein onttoja – niistä puuttuu se, mikä puhuttelee sydäntä syvimmin.
Helinä on asunut Jyväskylän Palokassa jo 45 vuoden ajan, omassa velattomassa kaksiossaan, ja tuntenut paikan aina kodikseen. Tänä päivänä hän iloitsee myös erityisesti kahdesta rakkaasta lapsenlapsestaan, joista hän on suunnattoman ylpeä. Mutta elämä ei ole ollut pelkkää ruusuntuoksua ja auringonpaistetta – ei edes uskossa. Sielunvihollisen iskut ovat koetelleet, eikä uskokaan ole aina tehnyt matkasta helppoa.
– Elämäni on ollut välillä armotonta taistelua pimeyden voimia vastaan. Ja kummallista kyllä, juuri silloin kun olen ollut heikoimmillani, olen tuntenut olevani lähempänä Jumalaa kuin koskaan. Elämä ei säästä ketään koettelemuksista, mutta minua lohduttaa se, etten ole koskaan yksin, Helinä sanoo.
Vaikka Helinä on jättänyt viihdemaailman taakseen, hän seuraa sitä yhä jossain määrin. Hän näkee siellä paljon lahjakkuutta ja valonpilkahduksia, mutta myös sellaista, mikä surettaa häntä. Hän harmittelee etenkin sitä, kuinka lahjakkuus jää usein varjoon viihdemaailman armottomassa koneistossa.
– Jonkin verran olen seurannut ”The Voice of Finlandia” ja nähnyt siellä upeita laulajia, joilla on aito laulun lahja. Miksi he eivät saa mahdollisuuksia? Tässä maassa lahjakkuudet menevät hukkaan, kun lavashow’t ja suurella rahalla rakennetut spektaakkelit ovat tärkeämpiä kuin itse musiikki, hän ruotii.
Kun valot sammuvat – mitä jää?
Viime päivinä uutiset ovat jälleen kertoneet koko kansan tutuista, jotka ovat poistuneet keskuudestamme äkillisesti. Helinä miettii, kuinka moni heistä olisi kaivannut elämäänsä jotakin syvempää – turvapaikkaa, joka ei järky senkään jälkeen, kun valot sammuvat ja aplodit hiljenevät.
– Kuinka moni jää ihan yksin ja vaille sitä rauhaa, jonka vain Jumala voi antaa?
Helinä itse ei pelkää enää. Hän tietää, että elämä ei pääty kuolemaan, vaan jatkuu taivaan kirkkaudessa riippuen siitä, millaisen valinnan teemme tässä ajassa.
– Kun ihminen sulkee silmänsä viimeisen kerran, on vain yksi asia, jolla on väliä: se, että kuollessaan saa kuulua Jeesukselle. Se on lopulta ainoa asia, joka tässä elämässä merkitsee. Kaikki muu haihtuu, mutta se kantaa perille asti.
Aiheeseen liittyvää
