Kirjoittanut
Vierailevien puhujien tilaisuuksissa rukouspalvelu vilkastuu.
”Valitettavasti ihmiset eivät enää koe rukouspalvelua tärkeänä osana kokousta. Ehkä siihen liittyy pelkoa paljastaa toiselle ihmiselle itseään.”
Kommentissa kiteytyy monen helluntaiseurakunnan vastuunkantajan kokemus niin sanotun alttarisielunhoidon nykytilasta. Helluntaiseurakuntien vastuunkantajilta kysyttiin näkemyksiä aiheesta kesäkuussa Ristin Voiton gallupissa. Vastauksia tuli 78 eri puolilta maata eri kokoisista seurakunnista.
Alttarisielunhoidolla tarkoitetaan jumalanpalveluksen loppupuolella tarjottavaa rukouspalvelua salin etuosassa. Lähes kaikissa seurakunnissa on katumuspenkiksi kutsuttu paikka, johon henkilö voi polvistua, ja hänen kanssaan rukoilemaan ja keskustelemaan tulee yleensä tehtävään osoitettu henkilö, kuten pastori tai sielunhoitaja.
”Erikoismiesten” jäljet
– Pidän [ongelmana] sitä, että koulutuksista ja asian esillä pitämisestä huolimatta rukouspalvelussa ei kohdata ihmistä. Kuunnellaan pikaisesti hetki, ja sitten on jo kiire rukoilemaan, jotta hankalasta tilanteesta päästään irti, eräs nimetön vastaaja kuvaili.
– Yhtenä syynä saattavat olla ylilyönnit joidenkin ”erikoismiesten” tilaisuuksissa. Terveeseen rukouspalveluun ei mielestäni satsata, toinen vastaaja kirjoitti.
Jotkut kiinnittivät huomiota kokouskulttuurin muuttumiseen.
– Nykyisin tilaisuuksien tavoite on aiempaa harvemmin alttarin täyttyminen, eräs vastaaja kuvaili.
– Olisikohan niin, että helluntaiseurakunnissa saarnat ovat nykyään aiempaa sielunhoidollisempia, ja ihmiset ”hoidetaan penkkeihin”. Toinen vähentynyt esille tulemisen syy voi olla se, että pienryhmäkokoontumiset ovat lisääntyneet, toinen kirjoitti.
Esille tulemisella tarkoitetaan rukouspalveluun julkisesti menemistä.
Osassa vastauksista arvioitiin, että saarnat ovat muuttuneet.
– Ihmiset saavat vastauksia ja sielunhoitoa jo saarnasta. Se on hyvä, eräs vastaaja kannusti.
Noin neljäsosa katsoi, ettei alttarisielunhoitoon tulevien määrä ole olennaisesti viime vuosina vähentynyt.
– Oma kokemukseni kolmen vuosikymmenen aikana on se, että kävijämäärä on suunnilleen sama, ja se vaihtelee puhujien ja tilaisuuksien mukaan.
Huolien kanssa mennään muualle
Kysyttäessä, onko henkilöillä itsellään korkea kynnys mennä alttarisielunhoitoon, vastaukset jakaantuivat suunnilleen kahtia.
– Itselleni asiassa ei ole mitään sellaista, ettenkö voisi mennä rukoiltavaksi, joku kiteytti.
– Se on luonnollinen osa kokouksiamme, ja kristillistä elämää ja käytäntöä. Omalta puoleltani kynnys on matala, toinen kuvaili.
– Kun koen tilanteen ja asian sellaisena, että tarvitsen esirukousta, niin menen, eräs vastaaja totesi.
Osalle kynnys on selvästi korkeampi.
– Henkilökohtaisesti kynnys on minulle hyvin korkea, mutta tämä asia on oman pääni sisällä ja koskee vain minua itseäni, eräs vastaaja kirjoitti.
– Pastorina siihen liittyy jonkinlaista yleisen uteliaisuuden herättämistä oman yhteisön keskellä, joka tulee otettua huomioon, toinen vastaaja kuvaili.
Vastaajat olivat melko laajasti havainneet myös ilmiön, jossa seurakuntalaiset eivät tohdi mennä oman seurakuntansa alttarisielunhoitoon vaan käyvät esirukousta saadakseen muissa seurakunnissa ja suurtapahtumissa.
– Tämä viestii mielestäni jonkinlaisesta epäluottamuksesta ja pelosta omaa seurakuntaa kohtaan, eräs vastaaja kuvaili.
– Juoruilun pelko ja esirukouksessa paljastetut ja muualle levinneet elämän kipeät asiat ovat varmasti yksi syy, miksi hakeudutaan muualle esirukouspalveluun.
Moni haastoi yhteisöjä järjestämään sielunhoidon paremmin.
– Jos omassa seurakunnassa olisi järjestäytyneempi sielunhoito, ehkä sinne uskallettaisiin paremmin. Tällä hetkellä monissa paikoissa ei ole nimettyjä rukoilijoita, vaan lähinnä pastorit ja vanhimmat, eräs vastaaja kirjoitti.
Hakeutumista muualle haastavien kysymysten vaivatessa pidettiin monissa kommenteissa ymmärrettävänä.
– Ei luoteta oman väen rukouksiin, vaikka sama Pyhä Henki pitäisi olla vaikuttamassa. Toki jos seurakunnan palvelijat eivät vaella Hengessä, ei luottamusta ja kunnioitusta ole. Jos jossain seurakunnassa annetaan tilaa Pyhän Hengen toiminnalle, sinne tulee ihmisiä muualta hakemaan apua, eikä sekään ole huono asia, joku kommentoi.
– Kaikella on paikkansa, oman seurakunnan ja myös eri tapahtumien rukouspalvelulla. Tärkeintä on, että uskalletaan tulla ja hakea apua, toinen pohti.
– Joskus elämäntilanne on sellainen, että oman seurakunnan rukouspalvelu on liian lähellä. On ihan ok hakea apua myös muualta. En huolestu siitä.
”Suurtapahtumien rukouspalveluun tulijoita”
Seinäjoen helluntaiseurakunnassa on huomattu, että paikallista apua on joskus haastavaa vastaanottaa. Rukousaiheiden kanssa tullaan suurtapahtumiin.
– Kyllä sen on selvästi huomannut, että ihmisten on ollut helppo tulla täällä sielunhoitoon, johtava pastori Markku Tuppurainen kuvailee.
Seurakunta on järjestänyt muun muassa Summerfest- ja Ilta Conference -tapahtumia, Evankelistapäiviä sekä säännöllisesti Helluntaiherätyksen Syyspäivät.
– Kun tulee uuteen paikkaan, siinä on erilaiset raamit ja puitteet. Omat päätöksetkin tuntuvat vahvemmilta.
Tuppuraisen mielestä tilaisuuksia tulisi kehittää niin, että ne olisivat alusta loppuun rukouksen ja ylistyksen tilanteita, eivät vain tilaisuuden lopun osalta. Hänen mukaansa seurakunnissa kiertävät julistajat kohtaavat paikallisen sielunhoidon haasteita. Heille uskalletaan avautua ja kertoa vaikeistakin asioista.
– Vierailijassa on usein objektiivisuuden tunne, joka paikallistasolla saatetaan menettää. Omat tutut pastorit ja vanhimmat saattavat olla liian lähellä.
