Kirjoittanut
Poliittinen leimaaminen ja käsitteiden epämääräinen käyttö vaikeuttavat keskustelua nationalismista. Mutta aitoja näkemyserojakin kristityillä vaikuttajilla löytyy.
Monet kristityt ovat aidosti isänmaallisia. He ihailevat Suomen lippua, rakastavat maamme luontoa ja liikuttuvat aina uudelleen kuunnellessaan Finlandiaa. He arvostavat sodassa kaatuneiden muistoa ja isänmaata puolustaneita veteraaneja. Lisäksi kansainvälinen menestys urheilussa, kuten jääkiekon maailmanmestaruus, nostaa isänmaalliset tunteet herkästi pintaan.
Yhteistä kristityille on myös lähetystyöhön liittyvä kansainvälisyys. Sen kautta monet vieraat kansat ovat tulleet seurakunnille tutuiksi ja läheisiksi.
Näkemyseroja löytyy kuitenkin heti, kun aletaan puhua esimerkiksi aseellisesta maanpuolustuksesta tai suhtautumisesta maahanmuuttoon ja islamin aiheuttamaan uhkaan.
Kristityt nationalismin kelkassa
Kansainvälisessä politiikassa uskonto ja nationalismi liittyvät usein yhteen. Nykyisin Venäjä, Puola, Unkari ja Yhdysvallat ovat esimerkkejä maista, joissa kristillisyys ja jyrkkä kansallismieli-syys tukevat vahvasti toisiaan.
Viime vuosina myös Suomessa on herännyt keskustelua kristittyjen suhtautumisesta nationalismiin. Monet uskovat ovat esittäneet hyvinkin kärjekkäitä maahanmuuttovastaisia mielipiteitä. Maahanmuuttoviraston ylitarkastaja Tomi Kuosmanen sanoo havainneensa jyrkkiä asenteita niin pastorikunnassa kuin riviseurakuntalaistenkin keskuudessa.
– Näille ihmisille on tyypillistä, että he jakavat ainoastaan sellaisia uutisia, joissa maahanmuuttajat esiintyvät aina negatiivisessa valossa, Kuosmanen toteaa. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Helsingin yliopiston professori Risto Saarinen, joka johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa Järki ja uskonnollinen hyväksyminen -huippuyksikköä, on kiinnittänyt huomiota samaan ilmiöön. Hän arvioi, että muukalaisvastaiset ja kansallismieliset näkemykset ovat vahvistuneet Euroopassa vuosien 2015–2016 pakolaiskriisin yhteydessä.
Saarisen mukaan myös Suomessa populistinen oikeisto on houkutellut kelkkaansa yhä enemmän kristillisiä konservatiiveja. Tämä ryhmä käyttää identiteettipolitiikkaa omana työkalunaan ja vaatii yhteiskunnan hyväksyntää jyrkälle kansallismielisyydelle. Oikeistopopulismi on löytänyt entistä tiiviimmän yhteyden osaan kristityistä nimenomaan yhteisten uhkien kautta. Näitä uhkia ovat perinteisten perusarvojen joutuminen kyseenalaiseksi, ylikansallinen globalisaatiokehitys ja islaminuskoisten maahanmuutto.
Helsingin Sanomat mainitsi keväällä artikkelissaan myös helluntailiikkeen yhtenä kasvualustana konservatiivikristittyjen oikeistopopulismille, jota leimaa tiukka nationalismi ja maahanmuuttokriittisyys.
Tutkijana Ulkopoliittisen instituutin Euroopan unioni -tutkimusohjelmassa työskentelevä Matti Pesu sanoo huomanneensa Suomessa merkkejä kansallismielisyyden vahvistumisesta. Sen vaikutusta maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ei hänen mielestään ole vielä kuitenkaan näkyvissä.
– Jos äärioikeistolaiset puolueet nousevat merkittävässä määrin valtaan Euroopassa, se voisi uhata toisen maailmansodan jälkeen rakentunutta vakaata länsieurooppalaista järjestelmää, Pesu arvioi.
Käsitteet selvemmiksi
Keskustelua nationalismista ja uusoikeistolaisesta populismista häiritsee usein käsitteiden epämääräisyys. Suomen Helluntaikirkon eettis-opillisen toimikunnan puheenjohtaja Matti Kankaanniemi huomauttaakin, että erityisesti sosiaalisen median ”kaikki saavat vapaasti huutaa” -ilmiön myötä käsitteiden määrittely on jäänyt keskustelussa varsin alkeelliselle tasolle.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah muistuttaa, että kansallismielisyydellä, nationalismilla ja isänmaallisuudella on kaikilla oma merkityssisältönsä.
– Kansallismielisyys on alun perin varsin neutraali ilmaus, jolla on viitattu poliittis-hallinnollisesti erottuvien kansakuntien itsemääräämisoikeuteen riippumatta kansalaisten etnisestä alkuperästä. Nationalismi alleviivaa usein kansakunnalle ominaista erityislaatuista etnistä ja rodullista identiteettiä, jonka ylläpitäminen puhtaana varjelee sen vapautta. Isänmaallisuus eli patriotismi tarkoittaa puolestaan rakkautta omaan kieleen, kulttuuriin, asuin-paikkaan ja elämäntapaan, jota pidetään parhaana ilman halua pa-kottaa muita ihmisiä omaksumaan sitä, Essayah määrittelee.
Hänen mukaansa nationalismin ”meihin ja muihin” jakava aate voi kuitenkin olla äärimmilleen vietynä kasvualusta niin muukalaisvihalle kuin kansalliskiihkollekin.
– Nationalistit kuvaavat mielellään itseään kansallismielisiksi, käyttävät sanoja synonyymeina ja antavat ymmärtää olevansa ainoita kansakunnan itsenäisyyden puolustajia, Essayah huomauttaa.
Kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi kesäkuussa valittu Mika Niikko (ps) puolestaan lähestyy aihetta kansallisen turvallisuuden näkökulmasta. Hän harmittelee sitä, että nationalismi tulkitaan usein vain kielteisessä merkityksessä, vaikka sillä voidaan hänen mukaansa tarkoittaa yhtä hyvin rakkautta isänmaata kohtaan sekä myönteistä halua suojella sen turvallisuutta.
Niikko katsoo, että nykyinen lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset eivät ole pystyneet suojelemaan kansalaisia siirtolaisuuden haittavaikutuksilta.
– Silmien sulkeminen maahanmuuton haitoilta johtaa rinnakkaisyhteiskuntien syntymiseen. Vastuun kantaminen omasta maastaan ja ympäristöstään ei tarkoita, että olisi suvaitsematon tai rasistinen, Niikko painottaa.
Hänen mukaansa kansojen väliset rajat on jo aikojen alussa luotu suojelemaan kansakuntia ja estämään niitä sekoittumasta keskenään.
– Vilpitön nationalisti haluaa suojella esimerkiksi kansallisvaltion rajoja ja kristillistä kulttuuriperintöä, Niikko sanoo.
– EU-jäsenyyden aikana on erityisen tärkeää korostaa oman kansakunnan merkitystä. ”Eurostoliittolainen” malli, jossa kansallismielisyydestä tehdään pahe, palvelee lähinnä vallan keskittämistä ja kansojen yhdistämistä.
Islamofobiaa, uhkakuvia ja vääriä tulkintoja
Tomi Kuosmanen sanoo havainneensa, että äärioikeiston puhetavassa maahanmuuttokriittisyys heijastaa usein islamofobiaa – ja äärimmillään jopa puhdasta rasismia. Myös pastorina työskennellyt Kuosmanen viittaa tapaan, jolla hengellisissä piireissä äärinationalistisen kannan tueksi siteerataan tiettyjä raamatunkohtia, kuten Ap.t. 17:26.
– Tämän ajatellaan tarkoittavan sitä, että Suomi kuuluu vain syntyperäisille suomalaisille, Migrin ylitarkastaja ihmettelee.
Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikaisen mukaan nationalismiin liittyy yleensä etninen ylivalta, ja se määrittyy usein yhteiskunnallisten uhkien kautta.
Viime aikoina norjalaisen toimittajan ja Human Rights Service -järjestön tiedottajan Hege Storhaugin bestsellerteos Islam: yhdestoista vitsaus on herättänyt paljon huomiota eri maissa. Kirjassa Storhaug kuvaa konkreettisin tilasto- ja tapausesimerkein islamisaation vyöryä Eurooppaan sekä sen synnyttämiä tulevaisuuden uhkakuvia.
– Toki Storhaugin tilastot ja aineisto edellyttävät tarkistamista, mutta ainakaan minulla ei ole mitään syytä epäillä niitä, Matti Kankaanniemi toteaa.
Kankaanniemen, Essayahin ja Matikaisen mukaan professori Saarisen väitteet ovat osin oikeita eurooppalaisen oikeistopopulistisen identiteettipolitiikan kuvaamisessa. Median pyrkimys pelkistää asioita johtaa kuitenkin helposti virheellisiin yleistyksiin ja johtopäätöksiin. Myös maahanmuuttokriittistä liikehdintää tulkitaan helposti väärin perustein.
– Esimerkiksi helluntailiikkeeseen kuuluu henkilöitä, jotka ovat olleet äänekkäästi nationalistisia ja saaneet myös kannatusta liikkeen parissa. Herätysliikkeen johto ja erityisesti paikallisseurakunnat ovat kuitenkin olleet nationalismin vastaisia sekä kannanotoissaan että käytännön toiminnassa, Matikainen toteaa.
– Jos oikeistopopulisti on etnisesti puhtaasta kansasta haaveileva olento, heitä on lopulta aika vähän, Kankaanniemi lisää.
Kirkkojen oma ääni kuuluviin
Keskustelu nationalismista kiinnostaa myös kirkkojen johtoa.
Arkkipiispa Tapio Luoma teki kirkolliskokouksessa keväällä pitämässään puheessa eron ”rakentavan ja ongelmallisen” kansallismielisyyden välille. Viimeksi mainitun tunnuspiirteinä hän piti eristäytymistä ja viholliskuvien ylläpitämistä.
Suomen Helluntaikirkon vuosikokous puolestaan linjasi toukokuussa kantaansa monikulttuurisuuteen ja maahanmuuttoon. Mediatiedotteessa todettiin seuraavaa:
”Helluntaiseurakunnat ovat jo pitkään olleet etnisesti ja kulttuurisesti monimuotoisia yhteisöjä. Myös niiden vastuutehtävissä toimii yhä enemmän maahanmuuttajia. Siksi Helluntaikirkko pitää tärkeänä vahvistaa monikulttuurisuustyön valtakunnallista kehittämistä. — Helluntaiseurakuntien aktiivinen toiminta esimerkiksi turvapaikanhakijoiden parissa ei tue käsitystä maahanmuuttovastaisesta ja nationalistisesta helluntailiikkeestä. Pikemminkin se kertoo lähimmäisenrakkauden osoittamisesta myös käytännössä.”
Esko Matikaisen mukaan aito isänmaallisuus eroaa nationalismista erityisesti siinä, ettei se tarvitse uhkakuvia eikä toisten etnisten ryhmien poissulkemista.
– Isänmaallisuus on ylpeää samaistumista oman maan historialliseen tarinaan, kuitenkin niin, ettei sille ole uhkaksi toisten kulttuurien ja uskontojen erilaisuus, Matikainen muotoilee.
Helluntaikirkon vuosikokouksen kannanotto oli hänen mukaansa merkittävä siksi, että siinä helluntaiseurakunnat määrittelivät itse oman näkemyksensä eivätkä tyytyneet maan suurimman sanomalehden artikkelissaan tekemään ideologiseen leimaamiseen.
– Vaikka helluntailiikkeestä löytyvät tällä hetkellä kenties näky-vimmät nationalismia lähestyvät poliittiset henkilöt, se ei oikeu-ta leimaamaan koko liikettä, Helluntaikirkon toiminnanjohtaja painottaa.
Varo väärää junaa!
Yhdysvalloissa ja Euroopassa valtion suhde uskontoon on historiallisesti hyvin erilainen. Euroopan maissa on vasta vähitellen irtauduttu yhden uskonnon monopoliasemaan perustuvasta valtiokirkko-mallista, kun taas Yhdysvalloissa valtio ja kirkko ovat aina olleet tiukasti erillään. Länsimaisessa liberaalissa demokratiassa kansalaisten arvomaailma ja äänestyskäyttäytyminen ratkaisevat kulttuurin kehityksen suunnan.
On ilmeistä, että yhteiskuntien maallistuminen ja uusien uskontojen maahantulo koettelevat tulevaisuudessa entistä enemmän demokratian pelisääntöjä. Tämä kehitys vaikuttaa osaltaan myös keskusteluun nationalismista. Oikeaa isänmaallisuutta on pitää kiinni omasta kulttuurisesta arvopohjasta mutta olla samalla avoin yhteiskunnalliselle vuorovaikutukselle.
– Kristityn ei tule tempautua mukaan vihan voimalla käyviin kampanjoihin, olkoot ne luonteeltaan oikeistolaisia tai vasemmistolaisia, Matti Kankaanniemi varoittaa.
Poliittisten aatevirtausten keskellä kristittyjen on ehkä syytä pitää mielessä myös saksalaisen papin Dietrich Bonhoefferin (1906–1945) ajatus, jolla hän kritisoi Saksan kirkon myötämielistä suhtautumista Hitlerin uskonnollis-nationalistiseen propagandaan: ”Jos on noussut väärään junaan, on turha juosta pitkin käytävää vastakkaiseen suuntaan.”
Seurakunta – kaikkien kansojen koti
Suomen Helluntaikirkon julkilausuman mukaan helluntaiseurakuntien tavoitteena on ”Uuden testamentin mukainen kulttuuriset ja kielel-liset rajat ylittävä seurakuntayhteisö, joka saa elinvoimansa yhteisestä kristillisestä uskosta ja Jumalan perheeseen kuulumisesta”.
Helluntaikirkon monikulttuurisuustoimikunnan puheenjohtajaksi keväällä valittu koulutuspäällikkö, FT Pirjo Raunio sanoo seisovansa
tukevasti tämän linjauksen takana. Hän iloitsee myös Helluntaikirkon suururakasta, yli 500-sivuisesta Kaikkien kansojen koti -teoksesta, joka ilmestyy elokuun alussa. Se on laaja asiantuntijoiden artikkeleista koostuva opaskirja seurakuntien monikulttuurisuustyöhön.
Raunion mukaan seurakunnat ovat tehneet oikein, kun ne ovat ottaneet ”muukalaiset” avoimesti vastaan.
– Seurakunnassamme on viime vuosina kastettu kymmenittäin uskoontulleita ex-muslimeita. Kuuntelen heidän todistuksiaan viikoittain ja iloitsen siitä, että he ovat löytäneet pelastuksen. Riemuitsen myös heidän rohkeudestaan todistaa uskostaan, Vammalan helluntaiseurakunnan monikulttuurisuustyön koordinaattorina toimiva Raunio kertoo.
Hän korostaa kristittyjen mahdollisuuksia ja vastuuta maahanmuuttajien kohtaamisessa.
– Kirkkojen tulisi mielestäni tuoda vielä rohkeammin esiin kristillisen lähimmäisenrakkauden periaatteita ja evankeliumin julistamisen tärkeyttä kaikille kansoille kaikkialla.
– Suren kuitenkin sitä, että vaikka lähellämme on maahanmuuttajia, jotka kaipaavat kuulla evankeliumin sanoman, monet kristitytkin osallistuvat kinasteluihin siitä, saako Suomeen tulla ja miten tänne jo tulleet saataisiin mahdollisimman nopeasti maasta pois.
(LL)
