Kirjoittanut
Päivi Kailan kengät unohtuivat Evankelistakodille parikymmentä vuotta sitten. Ne lähetettiin takaisin siunattuina.
Evankelistakodin pihapiirissä sijaitsevassa rivitaloasunnossa osa muuttolaatikoista on edelleen purkamatta, sillä Päivi Kailan, 63, kutsumuksen uusin vaihe on vielä tuore. Hän aloitti vuodenvaihteessa työn Evankelistakodin johtajana ja muutti puolisonsa Hannun kanssa Keiteleeltä Pohjois-Savosta Pirkanmaan reunalla sijaitsevaan Mänttä-Vilppulaan. Vaikka hyppy tuntui pariskunnasta ensin rohkealta, sitä oli Jumalan maailmoissa valmisteltu jo vuosikausien ajan.
– Jumala alkoi irrotella meitä Keiteleeltä jo vuonna 2022, jolloin jäin pois Viitasaaren seurakuntapastorin tehtävistä. Koin, että Jumala on avaamassa uuden oven, en vain tiennyt, mikä se olisi, Kaila kuvaa.
Oikeastaan tällä askeleella on paljon pidemmätkin jäljet Kailan elämäntiellä. Hän sai sisäisen kutsun Jumalan valtakunnan työhön ollessaan vasta 17-vuotias.
– Kun nuorena rukoilin itselleni puolisoa, tärkein ehtoni oli, että hänelläkin tulisi olla hengellinen kutsu.
Niin löytyi Hannu, jonka rinnalla on ollut hyvä elää ja tehdä seurakuntatyötä vuosikymmenten ajan.
– Jossain vaiheessa kipuilin silti omaa paikkaani ja tehtävääni naisena.
Niissä kipuilun vaiheissa 2000-luvun alkupuolella Kaila tuli Evankelistakodille rukouspäiville ja tunsi heti kuin olisi tullut kotiin.
– Pois lähtiessäni unohdin toiset kenkäni Evankelistakodille. Silloinen johtaja Seija Damski lähetti ne minulle ja kertoi jälkikäteen, että oli siunannut kenkäparin evankelistan kengiksi. Sain vahvistuksen kipuiluuni.
Sen jälkeen Kaila kertoi kotiseurakuntansa vanhimmistolle kantavansa kutsua ja kokevansa, että hänen tulisi edetä omassa kutsussaan, ei pelkästään palvella pastorin puolisona.
– Helluntaiherätyksessä naisena oman paikkansa löytäminen ei välttämättä aina ole helppoa. Jumala kuitenkin antaa armoituksen ja erilaisia tehtäviä tilanteen mukaan. Joskus on myös osattava rohkeasti kertoa se, mitä kantaa sydämellään, hän kannustaa.
Seuraavilla Talvipäivillä Porissa Kaila siunattiin evankelistan tehtävään – siitäkin huolimatta, ettei hän koe olevansa ”perinteinen” evankelista. Koulutukseltaan hän on lähihoitaja ja sielunhoitoterapeutti.
– Minun on helppo kohdata ihmisiä henkilökohtaisella tasolla, vaikka en olekaan massajulistaja.
Vuodesta 2002 hän on toiminut erimittaisissa jaksoissa seurakuntatyöntekijänä Keiteleellä ja Hämeenlinnassa sekä seurakuntapastorina Joensuussa ja Viitasaarella.
Pyysin Jumalalta kolme merkkiä.
Helluntaiherätyksen loma- ja virkistyspaikka Evankelistakoti Mänttä-Vilppulassa Ajosjärven rannalla on tullut Kailalle hyvin tutuksi hänen toimiessaan sen hallituksessa viimeisten 15 vuoden ajan.
Koti perustettiin vuonna 1950 vailla vakinaista asuntoa olevien naisevankelistojen kodiksi ja vanhuudenturvaksi. Kansaneläkejärjestelmän uudistukset vaikuttivat kuitenkin sen, että pysyvien asukkaiden määrä pieneni vähitellen. Silti Kodin päätarkoitus on edelleen tarjota hengellisen työn tekijöille mahdollisuus lomailuun, lepoon, rukoukseen ja vertaistukeen.
– Myös muut kuin työntekijät ovat tervetulleita. Rukoukseni on, että Koti täyttyisi myös nuorista, joita saisimme olla varustamassa ja rohkaisemassa, Kaila kertoo.
Erityisesti pääsiäisenä, jouluna ja kesällä Koti täyttyy tulijoista, kursseista ja leireistä, mutta erisuuruisia ryhmiä ja tapahtumia riittää ympäri vuoden. Tammikuun alussa on juuri vietetty rukous- ja paastoviikkoa, jolle kokoontui ennätysmäärä kävijöitä.
– Iloitsen erityisesti siitä, että rukoilijat ovat heränneet.
Evankelistakoti on erityinen rukouksen talo, jonka johtaminen on hallinnollinen, hengellinen ja sielunhoidollinen tehtävä. Kapulanvaihdos aiemman johtajan, Mervi Suomisen, kanssa on sujunut yhdestä sydämestä. Saumattomuus lieneekin osa Jumalan johdatusta.
– Tuttu evankelista sanoi minulle jo kymmenisen vuotta sitten, että paikkani tulee olemaan Evankelistakodilla. Silloin ajattelin, että se on minulle liian vaativa tehtävä, Kaila tunnustaa.
Viime elokuussa hän osallistui rukouspäiville Kodilla. Siellä tapahtui jotakin merkillistä.
– Viimeisenä iltana koin Pyhän Hengen kehottavan minua katsomaan tarkasti ympärilläni olevia, sillä heistä tulisi työtovereitani.
Vielä seuraavien viiden päivän ajan kotonaan Keiteleellä Kaila tunsi hyvin erityisen Pyhän Hengen läsnäolon.
– Niinä päivinä Jumala puhui sydämelleni koko ajan Evankelistakodista ja tulevasta tehtävästäni.
Samaan aikaan Evankelistakodilla Mervi Suominen sai sisäisen varmuuden siitä, että hänen aikansa Kodilla kestäisi enää jouluun asti.
Kun sitten Kaila sai Evankelistakodin hallitukselta kutsun johtajan tehtävään, sovittiin yhteisestä rukousajasta päätöksen sinetöimiseksi.
– Lähdin lokakuun alussa helluntaiherätyksen työntekijöiden Syyspäiville Turkuun. Koin olevani niin merkittävässä taitekohdassa, että pyysin Jumalalta kolme merkkiä, vaikka yleensä en kulje profetioiden varassa.
Syyspäivillä Kaila sai kolmelta eri henkilöltä asiaansa profeetallisen vahvistuksen, vaikka he eivät tienneet tilanteesta ja hänen sisäisestä kamppailustaan mitään.
– Yksi profetioista oli vähän humoristinenkin. Sanoma kuului, että olen karjavaunussa, ajoitus on oikea ja hyppää rohkeasti toiseen junavaunuun.
Ajoitus oli oikea myös elämäntilanteen puolesta.
– Meillä on kaksi aikuista lasta ja kaksi lastenlasta. Mieheni Hannu jäi kolme vuotta sitten eläkkeelle pastorin tehtävästään. Kaiken kruunuksi saimme kuin ihmeen kaupalla omakotitalomme Keiteleeltä myytyä juuri ajallaan.
Nykyään seurakunnat enää harvoin palkkaavat työntekijöitä evankelistan nimikkeellä. Evankeliointi voi olla myös jossain määrin ulkoistettu työntekijälle, vaikka se olisi jokaisen uskovan yhteinen tehtävä.
– On hälyttävää, jos meillä ei ole kontakteja ei-uskoviin. Seurakunnissa tarvitaan yhteisen näyn kirkastamista, ihmisten pariin menemistä ja sitä, että jokainen meistä voisi elää Jumalan asettamalla paikalla juuri näitä aikoja varten, Päivi Kaila rohkaisee hymyillen.
