Monen vangin uskoon tulon taustalla on kokemus fyysisestä tai sisäisestä parantumisesta.
Uskontotutkija Andrew Johnson on selvittänyt, miksi helluntailaisuus on niin suosittua brasilialaisissa vankiloissa ja slummeissa.
Johnsonin mukaan Azusa-kadun herätyksestä ja päähenkilöstä William Seymorista asti ”helluntailaisuus on ollut vahvinta köyhien, etnisten vähemmistöjen, maahanmuuttajien ja kaupunkeihin siirtyneiden ja muiden yhteiskunnan marginaalissa elävien keskuudessa”, ja nykyäänkin sille ominainen kokemuksellinen usko vetoaa juuri suurkaupunkien köyhiin.
Kirjassaan If I give my Soul: Faith Behind Bars in Rio de Janeiro Johnson listaa vankien kokemia helluntailaisuuden vetovoimatekijöitä: seurakuntien aktiivinen vankilatyö, vankien kohtelu veljinä ja elämän kokonaisvaltainen jakaminen heidän kanssaan sekä tietty eloisuus ja lupa ilmaista tunteita.
Monet vangit kokevat Jumalan parantavan heitä ihmeen kautta sekä fyysisesti että sisäisesti, ja tämä kokemus tuo monet vankeuden jälkeen helluntaiseurakuntaan.
Seurakunnat myös pitävät vankeihin säännöllisesti yhteyttä ja toivottavat heitä tervetulleiksi yhteisöön. Johnson summaakin, että kokonaisvaltainen kokemus omasta arvokkuudesta saa brasilialaisvangit ja slummien asukkaat avautumaan helluntaiuskolle.