Kirjoittanut
Radio Dein Viikon debatti otti hampaisiinsa luterilaisen kansankirkon. Sen asemasta, tilasta ja tulevaisuudesta väänsivät Helsinki Mission toiminnanjohtaja Olli Valtonen ja kirkkohistorian tutkija Ville Jalovaara. Varsinainen erimielisyys heidän välillään ei koskenut kansankirkon oikeutusta, eikä edes tilaa, vaan keinoja, joilla heistä uhattu kirkko pelastetaan ja muutetaan.
Uskonväännöistä hallintotalkoisiin
Kirkon ainoa ongelma ei ole jyrkkä jako suvaitsevaistoon ja herätyskristittyihin. Hallitus on fuusioimassa Suomen karttaa noin sataan suurehkoon kuntaan. Sodanjälkeisen Suomen kolossaalisin hallintouudistus lyö seurannaisvaikutuksensa suoraan myös kirkon hallintoon. On esitetty erilaisia, eri suuntiin hallintoa skaalaavia vaihtoehtoja. Olli Valtonen edustaa hyvin radikaalia hallintoajattelua, mutta kokee, että arvoväännöt syövät tämän tärkeän pohdinnan eväät.
– Lopetetaan tämä iänikuinen teologinen keskustelu ja ruvetaan miettimään vähän rakenteita. Oletteko huomanneet, että me puhutaan tänä päivänä koko ajan pelkästään uskonopillisista kysymyksistä? Miksei kirkossa havahduta keskustelemaan niistä vakavista rakenteellisista ongelmista, jotka tämä malli pitää sisällään, Valtonen haastaa.
Ruohonjuureen
Helsinki Mission johtajaa kismittää tietyt kirkon alueellisen erilaisuuden seuraukset.
– En voi tajuta, minkä vuoksi kaikki kirkollinen strategia rakennetaan kantasuomalaisten eli Helsingin ulkopuolella olevien seurakuntien asennemaailman mukaisesti. Mun ehdotus on se, että koko tämä rakenne heilautettaisiin ihan toisenlaiseksi.
Malli soisi paljon enemmän valtaa paikallisseurakunnille ja valinnanvaraa yksilöille. Se porautuisi ruohonjuureen ja nojaisi enää kevyisiin rakentaisiin. Seurakuntien ylle jäisi vain yksi hallintoporras.
– Se ei olisi pyramidi, jossa kirkolliskokous, kirkkohallitus ja kaikki maalaiset päättävät, miten täällä tehdään. Ennen kaikkea sitä kautta nostettaisiin hiippakunnat, koska jokaisessa hiippakunnassa on vähän erilainen tilanne. Helsingin hiippakunnan tilanne on aivan erilainen kuin esimerkiksi Espoonkin, vaikka samaa maallistumiskehitystä tapahtuu siellä, Valtonen hahmottelee.
Valtonen äityy ennustamaan tavalla, joka ei jättäne maakuntien kirkkoväkeä ainakaan kylmäksi.
– Kirkon kohtalo viime kädessä ratkeaa Helsingissä.
Kevyempää muutosta vai vallankumous?
Ville Jalovaara jakaa Valtosen huolen esimerkiksi kirkon ongelmista suurissa kaupungeissa, mutta uudistaisi hennommalla otteella.
– Kaupungit ovat aina olleet kirkolle vaikeita alueita. Viimeiset 150 vuotta on ollut aika isojakin haasteita, miten kaupungistumiseen reagoidaan. Hallinnon uudistaminen olisi kyllä hirveän tärkeää. Miten sitä voisi keveyttää? Kun esimerkiksi seurakuntavaaleissa valitaan ihmisiä, niin pitäisi saada enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa. Olen ollut nyt kolme vuotta (Helsingin) valtuustossa, enkä ole kauhean tyytyväinen siihen, miten sitä kautta voi vaikuttaa kirkon asioihin, teologian tohtori Jalovaara valittelee.
Jalovaara on aiemmin vaatinut kirkon demokratisoimista entisestään, mikä näkyisi mm. mahdollisuutena äänestää internetin kautta. Myös kirkolliskouksen kokoonpanon suhteen tulisi antaa ihmisille vaikutusvaltaa.
– Seurakuntalaisilla pitäisi olla esimerkiksi mahdollisuus vaikuttaa, ketä sinne valitaan, ehdottaa.
Valtonen näkee Jalovaaran uudistamisajatuksen vaikutuksen kosmeettisena ja pamauttaisi kirkon hallintoperustusten alle kunnon kirkkopoliittisen kasapanoksen.
– Mun mielestäni kirkolliskokous voitaisiin lopettaa. Se voisi olla kerran vuodessa kokoontuva yhdistyksen vuosikokous ja kaikkein tärkeimmät asiat pitäisi laittaa hiippakuntatasolle. Tehdään äänestäminen seurakuntavaaleissa kuinka helpoksi tahansa, niin eivät ne mitään pysty (kirkolliskokouksessa) päättämään. Tanssitaan sen pillin pohjalta, joka päätetään jossakin kirkolliskokouksessa. Eivät seurakuntalaiset pysty vaikuttamaan omiin asioihinsa.
Nykyinen, suurempaa yksimielisyyteen nojaava päätäntätapa joutaisi Valtosesta mennä.
– Kirkolliskokouksessa sellainen 20:n hengen porukka voi torpedoida minkä tahansa uudistuksen. Ja yleensä he torpedoivat, ja sen takia mitään ratkaisuja ei tehdä. Hienosäätö ei tässä todellakaan auta. Kaikki, jotka kirkkoa rakastavat, niin nyt barrikaadeille! Valtonen yllyttää.
Jalovaara pelkää kirkon hajoamista yleensäkin ja uskoo sen tapahtuvat Valtosenkin mallin kautta. Hän mainitsee maailman kristillisten kirkkojen jakaantuneen peräti 36 000:een eri fragmenttiin, pieneen palaseen. Valtosen ehdotusta Jalovaara nälväisee hymyssä suin
– Uudistusten tarpeellisuudesta olen samaa mieltä, mutta nyt ole muuttamassa Helsingin hiippakuntaa Helsinki Missioksi.
– Ei ehkä se, että ihan kaikki aina muutetaan ja lopetetaan… Ei voida mennä ojasta allikkoon, Jalovaara varoittelee.
Valtosen ja Jalovaaran yhteinen näkemys on se, että ”jotain tarttis tehrä”. Erimielisyys – kunnon suomalaiseen poliittiseen perinteeseen pitäytyen – koskee keinoja.
Kuuntele Viikon debatti Radio Dein ohjelma-arkistosta
