Kirjoittanut
Jussi Taipaleen mukana kulkee kitara ja nilkassa avovankilan valvontapanta. Mies kärsii tuomiota henkirikoksesta Hämeenlinnan Ojoisissa helmikuun loppuun saakka. Sen jälkeen koittaa valvottu koevapaus ja elokuussa koko tuomio on kärsitty.
Jussi Taipale odottaa vielä vankilasta vapautumista, mutta sisäisen vapautensa hän kertoo löytäneensä jo kaksi vuotta sitten.
– Silloin avasin sydämeni Jeesukselle. Nyt musiikki on minun tapani viedä evankeliumia. Kun lapsena asiat olivat vielä kunnossa, kävin musiikkikoulua ja soitin haitaria. Teini-iässä se vaihtui sähkökitaraan, koska haitarissa ei ollut tarpeeksi rock’n’rollia.
Soittaminen jäi pitkäksi aikaa. Taipale tarttui kitaraan jälleen vuonna 2013, ja omia lauluja alkoi syntyä. Konsertti Mäntän kirkossa yhdessä tyttären kanssa oli eheyttävä kokemus.
– Jotakin sisälläni meni taas paikalleen.
Papan viinat ja hatkat koulusta
Jussin vanhemmat erosivat ja äiti jäi yksin kahden teinin sekä vastasyntyneen Jussin kanssa.
– Minut huostaanotettiin isovanhemmille seitsemänvuotiaana äitini päihdeongelma takia. Hän oli yhtä kyvytön vanhemmaksi kuin itsekin olin myöhemmin päihteitä käyttäessäni.
Kotona ei puhuttu Jumalasta, mutta Jussi osallistui seurakunnan lastenleireille.
”Sellissä nostin kädet pystyyn ja sanoin Jumalalle, että jos olet olemassa, auta.”
– Kymmenvuotiaana varastin papan kaapista viinaa, jäin kiinni ja tukkapöllyhän siitä seurasi.
Isovanhemmat pitivät kovaa kuria ja Jussi muutti takaisin äidilleen yläasteikäisenä.
– Olin vähän kuin irti päästetty hullu, kun äiti ei pitänyt rajoja.
Jussi syrjäytyi koulussa ja alkoi pyöriä porukoissa, joissa tehtailtiin rötöksiä ja käytettiin huumeita. 15-vuotiaana tuli lähtö Hämeenlinnaan Vanajan koulukotiin.
– Se oli kova paikka, pelotti, kun poliisit hakivat tarkkailuluokan pihasta ja veivät laitokseen.
Koulukodissa sakin vahvin päätti mitä tehdään, siellä opittiin varastelemaan autoja ja vedettiin huumeita.
Peruuttamaton pysäytys
Jussi muistelee vuoden 2014 tapahtumia, jotka olivat hänen elämänsä synkimpiä.
– Lähdimme kaverien kanssa antamaan selkään miehelle, joka oli pahoinpidellyt naistuttavaamme. Tarkoitus ei ollut aiheuttaa pahoja vammoja, mutta seuraavana päivänä kuulin, että uhri oli kuollut aivoverenvuotoon. Se oli elämäni pysäyttävin kokemus.
– Vaikka olin elänyt kovilla säännöillä koulukotiajoista lähtien, ymmärsin, että nyt olin tehnyt jotain todella peruuttamatonta. Pakenin, yritin tukahduttaa tuskaani päihteillä, mutta eihän se ollut mahdollista.
Silmukka kiristyy
Jussi menetti lyhyessä ajassa äitinsä, mummon ja papan. Lisäksi paras kaveri teki itsemurhan.
– Silloin puin nyrkkiä yläkertaan, etten halua olla missään tekemisessä kanssasi! Henkirikoksen jälkeen ajattelin, että nyt olen tehnyt jotain niin hirveää, ettei minulla olekaan asiaa Jumalan luo. Itsemurhakin kävi mielessä.
Jussi kuitenkin ryhdistäytyi, lopetti huumeidenkäytön ja pääsi vankilan avo-osastolle ja töihin.
– Kolme kuukautta meni hyvin, sitten retkahdin. Sellissä nostin kädet pystyyn ja sanoin Jumalalle, että jos olet olemassa, auta. Yksin minusta ei ole tähän.
Rauhaa raamattupiiristä
– Vankilapastori Vesa Mäkelän vinkistä Jussi haki Kylmäkosken vankilan kristilliselle päihdekuntoutusosastolle. Hän meni mukaan myös hengellisiin tilaisuuksiin ja raamattupiireihin.
– Ensin lähdin ehkä vain pullakahvit mielessä ja näkemään tuttuja muilta osastoilta, mutta aika nopeasti sanoma kävi kohti. Sain aina rauhan raamattupiiristä. Aloin myös rukoilla.
Luovuttautuminen Jumalalle ei ollut silti helppoa.
– Rukoillessa jokin kuiskutti korvaani, että nythän sinä vasta itsestäsi pellen teet, kun hihhuliksi rupeat. Sinulla on vielä pitkä tuomio edessä, tulee tosi raskas reissu.
Muuttunut mies
Uskoontulon myötä Jumala alkoi vaikuttaa.
– Ennen oli aina pientä vilppiä, mutta Herra näytti minulle, että ajatukseni, tekoni ja tapani kohdella muita ihmisiä olivat täysin kelvottomat.
Uudet elämänohjeet löytyivät Raamatusta.
– Aiemmin olin pelännyt, että uskoon tullessani tekisin sosiaalisen itsemurhan, mutta osoittautuikin, että nyt minua kunnioitetaan vankilassa enemmän kuin koskaan. Sanaani voi luottaa.
”Takana oleva voima on aina suurempi kuin edessä olevat vaikeudet.”
Jussi on kiitollinen, että on saanut mahtavan elämän entisen tilalle. Rakkauttakin on ilmassa.
– Minua tultiin hakemaan Ojoisten avovankilasta hengelliseen tilaisuuteen soittamaan, ja niinhän siinä kävi, että kuskin kanssa kuljetaan nyt yhteistä matkaa.
Vapaus
Jussi Taipale kertoo lähestyvän vapautumisen tuntuvan hyvältä, koska tulevaisuus näyttäytyy toivorikkaana. Toistakymmentä vuotta tuomioita istunut mies tietää toki kokemuksesta, että vapautuvalla vangilla on aina haasteensa löytää paikkansa yhteiskunnassa.
Vankitoveri Lauri ”Late” Johanssonin sanat rohkaisevat: ”Takana oleva voima on aina suurempi kuin edessä olevat vaikeudet”.
Jussi on aloittanut opiskelut Teopoliksessa, Suomen Vapaakirkon teologisessa opistossa, ja toivoo eräänä päivänä valmistuvansa pastoriksi.
– Haluaisinkin haastaa lukijoita, että muistaisivat rukouksin, että selviäisin lopuistakin opinnoista.
Koevapaus koittaa helmikuussa, mutta Jussi kokee olevansa sisäisesti vapaa jo nyt.
– En ajattele niinkään enää, että olen vankilassa, vaan koen olevani vapaa, koska olen vapaa päihteistä ja siitä ahdistuksesta ja levottomuudesta, joka sisälläni on aina ollut. Nyt voin olla vain oma itseni ja tiedän, että se riittää Herralleni ja kanssamatkaajilleni. Koen ensimmäistä kertaa elämässäni olevani todellisesti vapaa.
Kuuntele Jussi Taipaleen haastattelu ja hänen vankilassa säveltämänstä kappaleet [toimittajana Mikael Juntunen, Radio Dei]:
Jussi Taipaleen kertomus on alun perin julkaistu Radio Dein ystävien Aalloilla-lehdessä. Tilaa itsellesi näytenumero.
