Kirjoittanut
Papit tietävät kokemuksesta, että vaikeastikin muistisairaat ihmiset haluavat ja osaavat osallistua hengelliseen toimintaan, kun siihen vain tarjotaan tilaisuus.
Maaliskuussa 2024 ilmestynyt Gerontologia-lehti julkaisi viiden tutkijan narratiivisen analyysin Suomen evankelis-luterilaisten pappien työstä hoivakodeissa.
Analyysin mukaan papit kokevat huolta siitä, ettei hoivakotien asukkaille tarjota vakaumuksen mukaista, säännöllistä toimintaa ja riittävää tukea.
Kyseessä on hoitoalan systeeminen ongelma, jota ei välttämättä ole edes mielletty ongelmaksi.
Vaikka hoitoteorioissa eksistentiaalisten eli ihmisen olemassaoloon liittyvien kysymysten arvo tunnustetaan, hoivakotien arjessa ne helposti jäävät muiden kiireiden varjoon.
Moniammatillinen tehtävä
Dosentti ja hoivakotipastori Jari Pirhonen toteaa, että pappien työtä osin jopa estää hoivakodin työkulttuuri, joka heijastelee yleisempää yhteiskunnan maallistumiskehitystä.
Apulaisprofessori Suvi-Maria Saarelaisen mukaan aikaisemmat tutkimukset kuitenkin osoittavat, että henkinen, hengellinen ja eksistentiaalinen tuki hoivaympäristössä on moniammatillinen tehtävä, joka toteutuakseen vaatisi laaja-alaista osaamista niin papeilta kuin muiltakin hoivan ja hoidon parissa työskenteleviltä ihmisiltä.
– Siksi tutkijat nostavat esille näkökulman laajemmasta koulutustarpeesta, jotta ymmärrys eksistentiaalisten kysymysten äärellä vahvistuisi. Oman vakaumuksen erilaisuus ei tulisi olla kokonaisvaltaisen eksistentiaalisen tuen esteenä.
Pirhonen ja Saarelainen ovat tutkimusryhmiensä kanssa tarkastelleet ikääntyvien ja muistisairaiden erityiskysymyksiä laajemminkin. Aineistojen analyysit antavat vahvan viestin siitä, että vaikeastikin muistisairaat ihmiset haluavat ja osaavat osallistua hengelliseen toimintaan, kun siihen vain annetaan mahdollisuus.
Tutkijat toteavatkin, etteivät edes vaikeat muistisairaudet itsessään estä papin työtä, vaan ainoastaan muuttavat sen menetelmiä.
Hengelliset kysymykset jäävät kohtaamatta
Jo papin läsnäolo muistuttaa koko hoivakotiyhteisöä siitä, että ihmisillä on ruumiillisten tarpeiden lisäksi monia muita tarpeita. Henkisten, hengellisten ja eksistentiaalisten kysymysten äärellä kohtaaminen vaatii moninaisia tunnetaitoja, pysähtymistä hetkeen sekä osaamista pysähtyä ihmisen antamien vihjeiden ääreen.
Yhteys syntyy silloin, kun ikääntyneen kanssa tavoitetaan hetkellisesti ymmärrys siitä, mikä on toiselle ollut tärkeää vielä silloin, kuin muistikapasiteetti oli vahvempi.
– Tällaiset jaetut hetket ovat omiaan tukemaan muistisairaan eksistentiaalista hyvinvointia. Osaltaan ne luovat mahdollisuuden käsitellä menneisyyden kipeitä ja keskeneräisiä kokemuksia, sanoo Saarelainen.
Pirhonen ja Saarelainen ovat yhtä mieltä siitä, että nykyiset hoivapoliittiset linjaukset ja hoitajamitoitukset ovat haaste ikääntyvien kokonaisvaltaiselle hoivalle ja hoidolle.
Nykyisessä järjestelmässä ikääntyvien hengelliset ja eksistentiaaliset kysymykset jäävät usein kohtaamatta.
Heidän mielestään hoivajärjestelmässä tulisi aidosti uudelleen pohtia, miten olisi mahdollista rakentaa ja omaksua sellaiset uudet työtavat, joissa em. kysymykset nähdään keskeisenä osana moniammatillisten tiimien työtä.
Lähde: Jari Pirhosen, Suvi-Maria Saarelaisen, Auli Vähäkankaan, Katja Hautsalon ja Ilkka Pietilän artikkeli Gerontologia-lehdessä 1/2024
