Kirjoittanut
Talvi- ja jatkosodan taisteluissa isänsä menettäneet lapset ovat nyt eläkeiässä. Vaikka Suomen sotahistoriaa monine seurauksineen on käsitelty runsaasti julkisuudessa, isättömyyden traumat ovat tulleet vahvemmin esille vasta viime vuosina.
”Sota piilotti nuket, puuhevoset, sinivuokon terälehdet nypimme sururistin muotoisiksi, etsimme isää jokaisesta vastaan tulevasta miehestä. Unessa potkimme kypärät kumoon, huusimme sen mitä päivä ei sallinut, päiväunelmissa odotimme lauantaisaunaan, sunnuntaipuhtaaseen tupaan. Hän tuli äidin kertomuksiin albumin kuviin. Kuka tainnutti meidät vuosikymmenten uneen, kuristi kyyneleet.”
Näin kuvaa tamperelainen Eila Talvioja tuntojaan sotaorpona.
Radio Deissä kuullaan lauantaisin sotaorpojen tarinoita ohjelmasarjassa Sotaorvot kertovat. Ohjelmassa kuullaan tositarinoita sotavuosilta ja jälleenrakentamisen ajalta ilman isää jääneiden lasten näkökulmasta. Kertomukset perustuvat Tampereen Seudun Kaatuneiden omaiset ry:n julkaisemaan kirjaan Jo aukeavat hiljaiset silmut – Sotaorvot kertovat. Tarinoille äänensä ovat antaneet Erja Noroviita ja Timo Tikka.
”Ihan onkimalla sitten aikuisena olen saanut tietoja isästäni”, kertoo Eila Talviojan kohtalontoveri Riitta Ranta. Ranta oli kahdeksan kuukautta vanha, kun hänen isänsä kaatui sodassa.
Viime sodissa orvoksi jäi noin 50 000 lasta. Jokaisen sotaorvon tarina on erilainen, mutta monessa tarinassa toistuu esimerkiksi kokemus kiusatuksi tulemisesta.
Sotaorvot saivat pieniä avustuksia, jotka saattoivat herättää pula-aikana toisissa suurtakin kateutta, kun kaikesta oli puutetta.
Ranta kertoo tietävänsä nuorukaisen, joka sai monot, minkä vuoksi häntä kadehdittiin.
”Siis lapsi on menettänyt isänsä ja saa monot, niin se on paha asia”, Ranta hämmästelee.
Kotirintamalla pelko, huoli ja suru olivat usein ylivoimaisen raskas taakka. Selviytymistarinoita oli monenlaisia.
”Itselläni se oli haavemaailma. Loin piirtämällä, maalaamalla ja kirjoittamalla mielikuvituksen myötä itselleni ehjän, täydellisen perheen, jossa minulla oli isä, äiti ja sisaruksia niin kuin muillakin kylän lapsilla. Todellisuudessa lapsuudessani minulta puuttuivat nämä kaikki”, Ranta sanoo.
Riitta Ranta ei kokenut monien muiden sotaorpojen tapaan kiusaamista, mutta kipeä asia oli vaikeneminen. Sama kokemus on ollut monella muulla sotaorvolla. Hautajaisia oli paljon. Asioista ei puhuttu, lapsia kenties haluttiin suojella ja toisinaan äidin suru oli niin suurta, että asia jäi käsittelemättä.
Sotaorvot kertovat -ohjelmasarjassa puhumattomuuden muuria murretaan ja vaiettuja kokemuksia sanoitetaan ääneen.
Kymmenenosaisessa sarjassa kuullaan sotaorpojen elämäntarinoita, jotka sisältävät sotaorpojen ja kaatuneitten omaisten kokemuksia sotavuosista, maan jälleenrakentamisesta ja heijastumia sielunsisäisistä tunnoista menetyksen suruineen ja toivontuojineen.
Sotaorvot kertovat Radio Deissä lauantaisin kello 14.05. Jaksot ovat kuunneltavissa kuukaudet ajan Radio Dein Radiot.fi arkistopalvelussa.
