Radio Dein Seinäjoen aluelähetyksen Elämä on -ohjelman toimittaja, 33 vuotta sijaisäitinä toiminut kauhavalainen Sirpa Ylikantola iloitsee suuresta Jumalasta, joka kuulee hyvin pieniä ja arkisiakin pyyntöjä.
Kun Sirpa Ylikantola suuntaa askeleensa rakkaaseen lähimetsään, vanavedessä taapertaa kaksi emonsa hylkäämää lammasta. Karitsat tulivat perheeseen hyvin pieninä.
– Ne asuivat aluksi tuvassa, niillä oli vaipat ja ne imivät tuttipullosta karitsanmaitovastiketta.
Sirpa valitsi oman tiensä jo varhain. 15-vuotiaana riparilla uskoon tullut neito tapasi Mattinsa samana syksynä. Kihloja juhlittiin parin vuoden päästä.
Haave sijaisvanhemmuudesta
Sirpa oli jo 80-luvulla pysähtynyt erityisen herkällä korvalla kuuntelemaan radio-ohjelmia ja lukemaan lehtijuttuja, joissa kerrottiin kasvattilapsista. Parilla ei ole biologisia lapsia, mutta unelma sijaisäitiydestä sai siivet alleen Sirpan ollessa vain 24-vuotias. Kun Ylikantolat hyväksyttiin haastattelun jälkeen sijaisperheeksi, ensimmäinen, puolen vuoden ikäinen poikavauva luovutettiin vain puolentoista tunnin varoitusajalla pariskunnan hoiviin.
Matin kotitilalla, idyllisessä maalaismiljöössä, asustava perhe on tarjonnut soppaa, saippuaa ja sylihoitoa jo viidelletoista perheeseen sijoitetulle lapselle. Heistä moni pitää aikuisenakin edelleen yhteyttä Ylikantoloihin.
Kovin kevyin perustein ei sijaisvanhemmaksi Sirpan mielestä kuitenkaan kannata ryhtyä.
– Se on vakava sitoumus. 80-luvulla riitti, että meille tehtiin kotikäynti ja haastattelu. Onneksi nykyään vaaditaan pitkä ennakkovalmennus. Itsekin olen ollut Nuorten Ystävillä kouluttamassa tulevia sijaisvanhempia. Valmennuksen aikana voi sitten sovitella, tuntuisiko se itselle passelilta.
– Ennen ajateltiin, että lapsi on ikään kuin tyhjä taulu, johon kirjoitetaan. Nykyään ymmärretään sekin, että lapsi tulee uuteen perheeseensä aina oman taustansa kanssa.
Syöpä
Sirpa myöntää omassa elämässä olleen monta vaikeaa tilannetta, jolloin ainoa turva on löytynyt rukouksesta. Hänellä todettiin kaksikymmentä vuotta sitten syöpä, joka tuli ruuhkavuosiaan elävälle suurperheen äidille täydellisenä shokkina.
– Kylkiluun päältä löytyi ikään kuin sellainen keittämätön riisi. Kun menin näyttämään sitä lääkärille, häntä vähän huvitti, että olin huolestunut sellaisesta. Tohtori rauhoitteli, ettei se mitään vakavaa voisi olla. Itkin koko matkan kotiin, ja oli sellainen olo, että ei se kuitenkaan taida olla niin.
Kun Sirpa oli parin viikon päästä toisen lääkärin tutkittavana, tämä totesi, että kyseessä oli erittäin aggressiivinen rintasyöpä, johon Sirpalle määrättiin massiiviset hoidot. Kaljuuntuminen oli nuorelle
naiselle kova paikka, mutta kun tukka kasvoi hoitojen jälkeen takaisin, hän sai yllätyksekseen kankeiden hiustensa tilalle aina toivomansa pehmeät kiharat.
Rukousliina
Elämä on heittänyt Sirpalle haastetta syövästä selviämisen jälkeenkin. Hänen äitinsä menehtyi dramaattisesti auto-onnettomuudessa vain 56-vuotiaana, ja Sirpalla todettiin uusi kyhmy rinnassa seitsemän vuotta edellisten hoitojen jälkeen.
– Se oli todella järkyttävä tieto. Samana iltana Matin kanssa muistettiin, että piirongin laatikossa oli erään ystävän pari kuukautta aiemmin tuoma rukousliina. Seuraavana päivänä rukoilimme ystäväparin kanssa, ja sujautin tämän paperinenäliinan rintaliivin sisälle.
”Jumala antoi kaiken keskelle ihmeellisen rauhan.”
Sirpa kertoo kokeneensa tilanteessa valtavaa Jumalan pyhyyden läsnäoloa. Rinnassa tuntui viiltävää kipua, jota kesti aamuun asti. Kyhmy ei ollut hävinnyt minnekään, ja leikkausta jouduttiin odottamaan useamman viikon ajan.
– Mutta Jumala antoi kaiken keskelle ihmeellisen rauhan. Lääkäri kertoi leikkauksen jälkeen, ettei kyhmystä sitten löytynytkään syöpää.
Samaa ihmetteli vuoden päästä kontrollikäynnillä myös röntgenlääkäri. Sirpa koki, että nyt oli Jumala puuttunut peliin.
Taivaan Isän hellittelyä
Suuren vartijaksi pantu sijaisäiti vie pienetkin pyyntönsä Jeesukselle. Joskus se voi olla vaikkapa matto, jota Sirpa toivoo kotituvan lattialle.
”Minua siunaa kaikkein eniten ne pienet ja arkiset rukousvastaukset.”
– Minua siunaa kaikkein eniten ne pienet ja arkiset rukousvastaukset.
Sirpa pitää erityisesti luonnosta.
– Ihmettelen ja katselen yöllä tähtitaivasta tai muurahaista ja sammalta metsäpolun varrella. Uskon, että on Luoja, joka on tehnyt tämän kaiken. Sitten on yksi tällainen tavallinen Sirpa Kauhavalla, joka tarvitsee vaikka sen maton. Niin se sitten järjestyy. Se kertoo Jumalan suuruudesta, että on taivaallinen Isä, joka samaan aikaan pitää suuret linjat toiminnassa ja hoitaa sitten yhden pienen ihmisenkin tarpeet. Pidän sitä tavallaan hellittelynä, että saan kokea sellaista taivaallista huolenpitoa.
Sirpa Ylikantolan haastattelu on alun perin julkaistu Radio Dein ystävien Aalloilla-lehdessä 2/2021. Tilaa itsellesi näytenumero.
Teksti: Marja Salminen, Päivi Salorannan haastattelun pohjalta
Kuvassa: Sirpa ja Matti Ylikantola
Kuva: Ylikantolan albumi
