Kirjoittanut
Nuorisotyönohjaaja, yhteisöpedagogi Mirva Heikkinen hyödyntää aktiivisesti sosiaalipedagogisen koiratoiminnan osaamistaan työpaikallaan Sotkamon seurakunnassa.
Seurakuntatyössä on tilanteita, joissa koirat ovat taitavampia kuin koulutetut kirkon ammattilaiset.
Tätä mieltä on Sotkamon seurakunnan nuorisotyöntekijä Mirva Heikkinen, jonka neljästä koirasta kolme – Iita, Nuubi ja Stella – ovat paikkakunnan lapsille ja nuorille tuttuja seurakunnan tapahtumista.
– Erityisesti griffon bruxellois -rotuisella Iitalla ja kultaisellanoutajalla Stellalla on kyky löytää ryhmästä lohdutusta ja läheisyyttä kaipaavat lapset ja nuoret. Olen joskus ihmetellyt, miksi ne viipyvät jonkun siliteltävänä pitkänkin aikaa. Myöhemmin olen kuullut, että juuri siinä perheessä on ollut surua tai vaikeuksia, jotka eivät ole päälle päin näkyneet.
Koira myös helpottaa keskinäistä tutustumista, vähentää jännitystä ja arkuutta:
– Lemmikin läheisyys vaikuttaa tutkitusti samalla tavoin kuin luonto eli laskee stressiä ja sydämen sykettä. Eikä koira koskaan sano niin kuin kiusaaja uhrilleen: ”Yäk, olet ihan tyhmä. Mee pois!”
Keskustelua viriää kuin itsekseen siitä, onko jollain toiveita saada oma lemmikkieläin tai onko kotona kenties jo sellainen.
Heikkinen hankki vuonna 1999 ensimmäisen oman koiransa, sympaattisen ja poikkeuksellisen suurikokoisen griffonin, Eetun.
– Kilttinä temppuilijana otin sen mukaan seurakunnan ja kunnan järjestämään seiskaluokkalaisten ryhmäytymispäivään. Siitä lähtien koira on ollut ”jäänsärkijänä” Seiskapäivillä.
Työvuosien edetessä Heikkinen tapasi sosiaalipedagogista hevostoimintaa harjoittavan henkilön.
– Silloin aloin toivoa, kunpa voisin toteuttaa samaa koirien kanssa!
Haaveesta tuli totta, kun hän kouluttautui Suomen Hoivakoiran järjestämässä täydennyskoulutuksessa sosiaalipedagogisen koiratoiminnan ohjaajaksi.
Samasta aihepiiristä, seurakuntatyöhön liittyen, Heikkinen teki vuonna 2017 opinnäytetyönsä Centria-ammattikorkeakouluun.
– Olen kiitollinen siitä, että esimieheni ja työyhteisöni suhtautuvat koira-avusteiseen työtapaan myönteisesti. Olen laatinut toiminnalle kestävät perusteet ja ammatilliset tavoitteet.
Hän toivoisi näkevänsä eläimiä seurakuntatyössä entistä enemmän, mutta olennaista on se, että ne ovat tehtäviinsä soveltuvia ja se, ettei töitä teetetä niillä yli voimien.
Sosiaalipedagogisen toiminnan keskiössä on aina eläimen ja asiakkaan välinen suhde eli Sotkamon seurakunnassa koiran ja seurakunnan tapahtumaan tulleen lapsen tai nuoren välinen suhde. Kirkon ammattilainen on vain tilannetta ohjaamassa.
Heikkinen toivoo, ettei yksikään kirkon työntekijä ottaisi lemmikkiään mukaan työtehtäviin vain siksi, että eläimellä on kotona tylsää tai ettei sillä ole hoitajaa.
– Jos takana ei ole suunnitelmallisuutta ja asiantuntemusta, voi tapahtua epätoivottuja tilanteita, jotka johtavat siihen, että eläinavusteinen toiminta päättyy kuin seinään. Niinkin olen kuullut paikoin tapahtuneen.
Yksi perusperiaatteista on se, että seurakunta ilmoittaa aina ennakkoon, missä tilaisuuksissa ja tilanteissa lemmikki on paikalla.
