Hyvin verkottunut diakoniatyökään ei aina löydä kaikkein yksinäisimpiä vanhuksia. Näin sanovat diakoniatyöntekijät Seija Puusaari ja Asta Leinonen.
Hämeenlinnaan muuttaa ikääntynyttä väkeä tasaiseen tahtiin, mihin on varauduttu myös Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa.
Vapaaehtoisten kerhoisäntien ja -emäntien hoitamat päiväpiirit tarjoavat ikääntyneille vastuuta ja toimivat ennaltaehkäisevät syrjään jäämistä.
– Monet vanhukset asuvat yksin. Kerhossa joku huomaa aina kysyä perään, jos kerholaista ei muutamaan viikkoon näy eikä kuulu, diakoniatyöntekijä Seija Puusaari kuvaa.
Hämeenlinnassa tulee tänä vuonna kuluneeksi 40 vuotta vanhusten ruokailun alkamisesta.
– Tämä oli aikanaan uraauurtava asia ja päivätoiminnan esiaste. Ruokailusta väkeä lähtee kerhoon tai ohjelmahetkeen vapaaehtoiskeskus Pysäkille, Puusaari kertoo.
Syntymäpäiväkäytännöt ikääntyneiden luona päivitettiin joku vuosi sitten uudelleen. Diakonian vastuulla oleville yli 85 vuotta täyttäneille lähtee onnittelukirje, jossa esitetään vierailua, mutta vasta merkkipäivän jälkeen.
– Ajatus on, että jos päästään vierailulle, voidaan samalla kuunnella arjen tarpeita.
Vanhusten laitoshartaudet on jaettu muutaman papin ja vanhustyön diakoniatyöntekijän kesken. Koti- ja laitoskäynnit yksinäisten vanhusten luona kuuluvat pääsääntöisesti diakonian tontille.
Vanhat eivät halua
vaivata lapsiaan
Ensi pyhänä vietetään lähimmäisen sunnuntaita. Teemana on aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus.
Oulun Karjasillan seurakunnan vanhustyöstä vastaava Asta Leinonen toivoo, että omaiset kertoisivat reippaasti vanhusten toiveista ja tarpeista.
– Kaikki vanhukset eivät henno vaivata ketään, vaikka olisi syytäkin.
Leinonen sanoo, että onneksi diakoniatyöllä on vielä aikaa.
– Vanhuksia ei tarvitse kohdella massana vaan yksilöinä. Ja työmuotoja on mahdollista kehittää oikeiden tarpeiden mukaan. Esimerkiksi leskeytyneille soitetaan määräajan jälkeen ja sovitaan tarvittaessa kotikäynnistä.
