Ilmestyskirjaa pidetään usein vaikeasti lähestyttävänä kirjana. Tässä kuusiosaisessa sarjassa Suomen teologisen opiston opettaja Tommi Karjalainen käy läpi Raamatun viimeistä kirjaa eri näkökulmista.
Johanneksen ilmestyksen neljäs ja viides luku ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten raamatullinen profetia toimii: se maalaa tarinan avulla kuvan todellisuudesta havaitun maailman takana.
Johannes eli aikana ennen teräväpiirtovideokuvausta, eikä meidän näin ollen ole mahdollista tarkastella hänen näkemäänsä historiallista maailmaa suoratoistopalvelusta. Vielä vähemmän meidän on mahdollista nähdä hänen ilmestystänsä, johon jakeen 4:1 avoin ovi hänet johtaa.
Kuten David Barr alleviivaa, on tärkeää ymmärtää, ettei näyn sanallinen esitys ole tuo ilmestys itse, vaan se on näkyraportti.
Vallan parodia
Millaisesta näkyraportista sitten on kyse? Sellaisesta, jonka kuvaus Kuningasten kuninkaan valtaistuinsalista ei ainoastaan paljasta vaan myös tekee tyhjäksi Rooman antikristillisen maailmanvallan. Neljännen luvun alussa Johannes saa kutsun astua sisään Jumalan valtaistuinsaliin (4:1). Se, mitä Johanneksen näyssä seuraa, on samanaikaisesti kuvausta Jumalasta ja parodiaa Rooman vallasta.
Parodia on taidokasta asian tai henkilön matkimista tavalla, jossa kohde joutuu naurunalaiseksi. Tässä parodia on lähellä karikatyyriä, pilapiirrosta, joka liioittelee sellaista ominaisuutta, joka tekee henkilön tunnetuksi.
Tuore esimerkki karikatyyristä liittyy hiustyyliin, joka yhdistää Yhdysvaltojen presidenttiä ja Ison-Britannian pääministeriä. Parodian kohteena puolestaan on ilmiö ja henkilön toiminta laajemmin, mistä Charlie Chaplinin Hitleriä pilkkaava elokuva Diktaattori (1940) on tyyppiesimerkki. Ilmestyskirjassa parodian keskeisin esimerkki löytyy pahuuden kolmiyhteyden kuvauksesta (12–13), mutta tästä enemmän sarjan neljännessä kirjoituksessa.
Poliittiset pilapiirtäjät, pakinoitsijat ja Putouksen ja Uutisvuoden kaltaisten televisio-ohjelmien sketsit osallistuvat poliittiseen keskusteluun usein parodian keinoin.
Tämä on demokraattisissa maissa tyypillinen tapa kritisoida päättäjiä, mutta diktaattorit ja väärät jumalat ottavat tällaiset asiat henkilökohtaisina loukkauksina. Tämä paljastaa heidän valtansa haurauden. He pyrkivät kompensoimaan sitä voimakeinoin, esimerkiksi sensuurilla, vankeusrangaistuksilla tai jopa kuolemantuomioilla. Johannes ei tee pilkkaa keisarin hiustyylistä vaan paljon riskialttiimmasta asiasta: hänen valtaistuinsalistaan.
Valtaistuinsali
Kutsu astua sisään avoimesta ovesta johtaa Johanneksen taivaalliseen valtaistuinsaliin, mutta tätä matkaa ei tehdä ajassa tai paikassa vaan ”Hengessä” (4:2; 1:10). Keisarin hoviin pääsee harva, mutta ovi Jumalan hoviin on avoin jokaiselle uskovalle, joka kuulee tämän kirjan sanat (1:3; 3:20).
Valtaistuinsalin kuvaus on huikea, mutta se myös uhmaa logiikkaa: Miten sateenkaari voi olla vihreä tai kiinteä kuin jalokivi (4:3)? Näky paljastaa, että Jumala on asettanut itselleen timantinkovan ja jättisuuren jääkaappimagneetin muistutuksena liitostaan Nooan ja ihmiskunnan kanssa (1. Moos. 9:13).
Näyssä valtaistuinsali ei ilmesty tyhjästä, vaan se on kuvaus, joka selittää Jeesuksen edellisten jakeiden lupausta: ”Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittanut ja istuutunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen.” (3:21)
Johanneksen näyssä valtaistuimella kuitenkin astuu vain yksi ”istuja”. Richard Bauckham huomauttaakin, että koko neljäs luku saattaisi aivan hyvin olla hurskaan juutalaisen kynästä, koska siinä ei ole mitään erityisesti kristillistä. Kaikki tämä muuttuu, kun Karitsa tulee näyttämölle (5:6) ja istuu valtaistuimelle yhdessä Jumalan kanssa (5:13).
Luojan ja Pelastajan ylistys
Taivaallinen valtaistuin kertoo todellisen vallan haltijasta. Uskonnollisessa mielessä se kuvaa taivaallisen jumalanpalveluksen, joka rakentuu Jumalan ympärille. Neljä kerubia – jotka ovat lähimpänä Jumalaa — näkevät hänet kirkkaimmillaan (4:6), ja taivaallisina ylistyksenjohtajina he kutsuvat esiin 24 vanhinta (4:10).
Ian Paulin mukaan tämä on parodia Roomaa mielistelevistä kaupunkien vanhimmista, joilla oli tapa pukeutua valkoisiin, heittäytyä maahan hallitsijan edessä ja laskea seppeleensä hänen eteensä.
Kun Karitsa esitellään jumalanpalvelusyleisölle, sama järjestys toistuu: ensin kerubit ja sitten vanhimmat astuvat esiin ja laulavat uuden laulun (5:8–10) Jeesukselle. Tähän ylistykseen yhtyy ensin loputon joukko enkeleitä (5:11) jotka lisäävät lauluun omat sanansa (5:12). Kaikista viimeisimpänä tähän ylistykseen yhtyvät ”kaikki muut luodut” (5:13).
Ihmiset eivät aloita ylistystä vaan liittyvät siihen. Kun luomakunta ylistää Jumalaa ja Karitsaa, jotka yksin istuvat valtaistuimella, on taivaallisten ylistyksenjohtajien vuoro sanoa ”aamen” (5:14).
Valtaistuinsalin jumalakeskeisen kuvauksen tarkoitus on Bauckhamin mukaan osoittaa ihmisille oma paikkansa. Kun Johannes kuvaa taivaallista jumalanpalvelusta, hän ei luetteloi ihmiskuntaa omana kategorianaan kerubien, vanhinten tai enkeleiden tavoin. Ei ole keisarin eikä kenenkään muunkaan asia vaatia palvontaa muodossa tai toisessa, sillä kaikki me olemme luotuja olentoja.
Teksti kysyy: kuka on ”arvollinen” (5:2)? Johannes itkee epätoivosta, kun ketään ei löydy. Silloin hän kuulee Juudan Leijonasta ja kun hän kääntyy, hän näkeekin Karitsan — vieläpä teurastetun, mutta juuri siksi ”arvollisen” (5:9, 12). Todellinen valta ilman hybristä eli itsensä ylentämistä näyttää Jeesukselta.
Vallankumous
Alamaisuus keisarille ilmaistiin poliittisin ja uskonnollisin keinoin ja termein, mutta Johanneksen kuvaama näky tekee tyhjäksi kaikki inhimillisen vallan vaateet. Koska Jumala on, kuka on, se ei jätä tilaa minkäänlaiselle epäjumalanpalvelukselle.
Lainaten Bauckhamia ei ole sellaista poliittisen, sosiaalisen ja taloudellisen palvonnan muotoa, joka ei olisi epäjumalanpalvelusta myös sanan uskonnollisessa merkityksessä. Kukaan, joka on nähnyt Jumalan, kuten Johannes hänet kuvaa, ei voi eikä halua palvoa mitään muuta ”jumalaa”.
Kristittyjen vastarinta antikristillistä hallintoa vastaan ei ole niinkään poliittista aktivismia kuin todellisen kuninkaan tunnustamista elämän kaikilla osa-alueilla. Tämä ei ole yhteiskunnallinen vaade, eikä Ilmestyskirja tue ideaa kristillisestä valtiosta: meidän kuninkaallinen hallintavaltamme tulee voimaan vasta tulevassa ajassa (5:10).
Nyt ei ole hallinnan vaan uskollisen todistamisen aika, ja tämä saattaa joskus vaatia hengen.
Emme kuitenkaan tiedä, että Ilmestyskirjan kirjoittamisen aikoihin olisi ollut laajamittaista kristittyjen surmaamista. Marko Jauhiainen toteaa: ”Paljon useammin tuli kuitenkin vastaan tilanteita, joissa kristitty sai rauhassa uskoa Jeesukseen, kunhan vain oli valmis tiettyihin kompromisseihin.” Näin Ilmestyskirjan historiallinen sanoma laajentuu kaikkia koskevaksi totuudeksi ja profetiaksi tällekin päivälle: Jumala yksin on ylistyksen ja palvonnan arvoinen.
Lähteet:
Barr, David. ”Narrative Technique in the Book of Revelation”, teoksessa The Oxford Handbook of Biblical Narrative. Oxford, 2016.
Bauckham, Richard. The Theology of the Book of Revelation. Cambridge University Press, 1993.
Jauhiainen, Marko. Aika on nyt. Itätuuli, 2016.
Paul, Ian. Revelation. IVP, 2018.
Kirjoittaja on teologian tohtori, Suomen Vapaakirkon pastori ja Suomen teologisen opiston opettaja.
