Ilmestyskirjaa pidetään usein vaikeasti lähestyttävänä kirjana. Tässä kuusiosaisessa sarjassa Suomen teologisen opiston opettaja Tommi Karjalainen käy läpi Raamatun viimeistä kirjaa eri näkökulmista.
Ilmestyskirjan loppu huipentuu näkyyn uudesta Jerusalemista (Ilm. 21–22). Kultaisen kaupungin kuvaus on geologisesti ja arkkitehtuurisesti niin rikasta, että se on suorastaan taivaallista. Tämä on varmasti se Mooseksen näkemä malli, jonka mukaan hän rakensi ilmestysmajan (2. Moos. 25:9), ja joka puolestaan toimi mallina myöhemmille temppeleille Jerusalemissa. Tämä oli juutalaisten pyhin paikka, se, jossa taivas ja maa kohtasivat.
Babylonit saavat loppunsa
Taivaan ja maan kohtaaminen on tuttu teema Ilmestyskirjan lisäksi myös Babylonin tornin rakennustyömaalta (1. Moos. 11). Babylonin tornin oli määrä kohota taivaisiin haastaen Jumalan. Jumala hajaannutti rakennusväen, ja näin kaupunki sai nimen Babylon.
Kaupungin kapinasta johtuen Babylon viittaa raamatullisessa kielessä mihin tahansa maailmanvaltaan, joka uhmaa Jumalaa ja hänen valittua kansaansa. Mutta Ilmestyskirjan mukaan Jumala tekee lopun kaikista tällaisista babyloneista. Sen sijaan että niiden tornit kohoaisivat korkealle, Jumalan enkeli syöksee ne merten syvyyksiin, eivätkä ne sieltä enää nouse (Ilm. 18:21).
Uusi Jerusalem sen sijaan kohoaa korkeuksiin, koska se ei nouse maasta vaan laskeutuu alas taivaasta (19:10; Dan. 2:34). Kaupungin erikoisuudesta kertoo se, että samoin kuin kaikkein pyhin, myös se on kuution muotoinen.
Marko Jauhiainen vertaa sen pinta-alaa niin, että ”vastakkaiset kulmat sijaitsisivat vaikkapa Helsingissä ja Gibraltarilla.” Sen laajuutta vastaava, täysin käsittämätön yli 2 000 kilometrin korkeus tarjoaa Jumalalle kodin ihmisten keskellä — eikä temppeliä enää tarvita (Ilm. 21:22). Raamatun kertomus tulee päätökseen: taivas ja maa ovat vihdoin yhtä (Jes. 65:17, 66:22; Ilm. 21:1).
Taivaalliset häät
Tätä samaa huipentumaa Johannes kuvaa persoonallisemmin kertomalla häistä. N. T. Wright esittää, että häät ovat yksi Raamatun puhuttelevimmista symboleista. Uusi Jerusalem on ”kuin morsian, sulhasta varten kaunistettu” (21:2).
Hääjuhla — tai pikemmin niiden odotus — muodostaa Ilmestyskirjan keskeisimmän draaman kaaren eli juonen. Michael Kuykendallin mukaan Jeesuksen taivaaseenastuminen edustaa seurakunnan kihlaamista, ja hääjuhlien alkaminen on merkki hänen paluustaan.
Kertomus rakentuu juutalaisen perinteen varaan, jossa kihlauksen aikana sulhanen rakensi heille asunnon. Kun rakennustyöt oli saatettu päätökseen, sulhanen palasi juhlasaatossa morsiamen kotiin noutamaan tätä hääjuhlaan. Häiden odotusaika oli noin vuosi, eikä kihlapari ollut tänä aikana keskenään tekemisissä. Morsiamen odotettiin olevan uskollinen sulhaselleen, valmistautuvan häitä varten ja olemaan valmis milloin sulhanen saapuisikaan.
Hääjuhlan ja suuren juhla-aterian jälkeen avioliitto täydellistyi yhdynnän myötä. Vasta tällöin parin katsottiin olevan naimisissa ja voivan muuttaa yhteiseen kotiin.
Kertomuksen sulhanen on se Karitsa (19:7), johon olemme tutustuneet jo viidennessä luvussa. Hän ei ole mikä tahansa unelmien poikamies vaan se, joka ”on arvollinen saamaan vallan, rikkauden, viisauden ja voiman, kunnian, kirkkauden ja ylistyksen” (5:12). Kukaan muu ei ole rakastanut morsiantaan niin, että olisi antanut oman henkensä puhdistaakseen tälle hohtavan valkoisen, taivaallisten häiden arvoisen mekon (7:14).
Morsian on seurakunta, se joka on pysynyt hänelle uskollisena ja ”voittanut” (Ilm. 2–3). Suurin merkki morsiamen uskollisuudesta näkyy siinä, että hän pukee itselleen ”valkoisen pellavapuvun.” Eittämättä tämä on Karitsan valkaisema, mutta Johannes selittää, että tämä tarkoittaa myös morsiamen omia ”hurskaita tekoja” (19:8).
Valkoisen vaatteen myötä morsian on valmis kohtaamaan sulhasen, joka ratsastaa häihin voittoisasti valkoisella hevosella (19:11).
Ian Paulin mukaan morsiamen uskollisuus on seksuaalinen metafora. Sen taustalla on oletus morsiamen neitsyydestä. Karitsan ja morsiamen välisessä suhteessa se symboloi uskonnollista puhtautta. Morsian on viaton eikä hänellä ole ”muita miehiä.”
Tämä muistuttaa Jeesuksen sanoista Laodikean seurakunnalle: ”Osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy” (3:18). Laodikea ei ehkä ollut kummoista morsianmateriaalia, mutta Jeesus tarjosi sille uuden mahdollisuuden (3:19–20) — niin kuin kaikille muillekin tässä maailmassa ryvettyneille (22:17).
Neitsyyden vastakohta on seksuaalinen haureus, mikä tarkoittaa sekä epäjumalien palvontaa (2:20–22) että Rooman poliittisen, sotilaallisen ja taloudellisen vallan mielistelyä oman edun vuoksi (17:1–5, 15–16; 18:3, 9). Häämekon valkoisena pitäminen edellyttää sitoutumattomuutta suhteessa Babylonin valtaan. Uskollisuus sulhaselle tarkoittaa häiden odotusta niin suuresti, että on valmis kärsimään mitä vain päästäkseen niihin (12:11).
Happy end
Morsiamen täydellinen vastakohta on portto (17:1). Vastakohtaisuus lähtee jo siitä, että jopa heidän esittelynsä on identtinen:
17:1 ”Yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli seitsemän maljaa, tuli luokseni ja sanoi: ’Tule, minä näytän sinulle, millainen tuomio annetaan suurelle portolle’”
21:9 ”Yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli seitsemän maljaa … tuli luokseni ja sanoi: ’Tule, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon.’”
Näiden kahden naisen yhtäläisyys näkyy muissakin asioissa. Gordon Fee ja valtaosa tutkijoista ovat vakuuttuneita, että uusi Jerusalem on morsiamen toinen nimi, ja Paul nimittääkin sitä ”morsian-kaupungiksi.” Vastaavasti myös portto on kaupunki, sillä sen otsaan on kirjoitettu ”Babylon” (17:5).
Kun uusi Jerusalem/morsian loistaa kirkkaasti (21:11), Babylon/portto hohkaa synkkää pimeyttä (18:23).
Paul huomauttaa, että morsiamen lisäksi vain portolla on yllään kallisarvoisia jalokiviä, helmiä ja kultaa (17:4; 21:11). Portto on hankkinut ne myymällä itseään — harjoittamalla kauppaa kaikkien kansojen kanssa (18:12). Tämä kuitenkin koituu sen itsensä tuomioksi (18:16). Siinä missä portto mässäili ihmisten kustannuksella, siitä itsestään tulee haaskalintujen juhla-ateria (19:17–21).
Silloin paljon kärsinyt ja murheellinen morsian saa lohdutukseksi kalliita kiviä (Jes 54:11–12) sekä kutsun hää-aterialle (19:9–10). Lopussa uskollisuus palkitaan ja kyyneleet vaihtuvat ilon kyyneleiksi (Ilm 21:4).
Siitä huolimatta että Ilmestyskirja pääsee jo häätunnelmiin, se ei kuitenkaan tavoita lopullista loppua. Näemme vilauksen häistä, mutta samassa huomaamme, että odotus jatkuu. Kaikki alkaa alusta, sillä uusi Jerusalem tulee esiin vasta kun Babylon on raivattu pois tieltä. Samoin siis myös morsian saapuu, kun portto on tuomittu.
Siihen asti seurakunnan tehtävä on olla sulhaselleen uskollinen morsian — riippumatta siitä kuinka kauan odotus kestää. Sulhanen kuitenkin rakentaa kaiken aikaa taloaan (Matt 16:18) ja vakuuttaa meille: ”Minä tulen pian!” (22:12). Voimme luottaa tähän lupaukseen, koska olemme nähneet ennalta miten tarina tulee päättymään.
Lähteet
Jauhiainen, Marko. Aika on nyt. Itätuuli, 2016.
Kuykendall, Michael. Marriage of the Lamb, The Lexham Bible Dictionary. Lexham Press, 2016.
Paul, Ian. Revelation. IVP, 2018.
Wright, N. T. Revelation for Everyone. SPCK, 2011.
Kirjoittaja on teologian tohtori, Suomen Vapaakirkon pastori ja Suomen teologisen opiston opettaja.
